Yhdenvertaiset vaalit – käykö edes hyvästä vitsistä?

15.04.2015 - 06:48
(updated: 09.10.2015 - 10:59)

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden vaatiminen ovat näin vaalien aikaan muotia. Ei siinä mitään, minäkin kannatan, että kaikki olisivat samalla viivalla arjen taivalta taivaltaessa. Mikä on todellisuus, ajavatko ehdokkaat oikeasti ja vilpittömästi noita arvoja?

Kovasti epäillen suhtaudun useiden ehdokkaiden puheisiin tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Mistä moinen epäluulo, että uudet kansanedustajat ajaisivat kansalaisten yhdenvertaisuutta yhteiskunnassamme?

Siksi, kun jo vaalit toisensa perään käydään kaukana yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta. Yhdet, eduskuntapuolueet lähtevät eturivistä ja toiset, eduskunnan ulkopuoliset puolueet starttaavat kaukaa takarivistä. Reiluus ja yhdenvertaisuus ovat suuri vitsi, koska toisilta on jo lähtölaukauksen kajahtaessa evätty mahdollisuus menestyä.

Ja jotta epätasa-arvo olisi täydellistä, valtamediat tekevät kaikkensa, että vahinkoa ei pääse tapahtumaan, eli eduskuntapuolueiden harmoniaa kukaan ei pääse horjuttamaan. Sananvapaudella ja demokraattisuudella ylvästelevä media valitsee vaalien aikaan puolensa ja piilottaa ns. pienpuolueet esiripun taakse. Päästää muutaman kerran kurkkimaan verhon raosta, että voidaan vaientaa äänet puolueellisuudesta.

Tuokaa eteeni yksikin eduskuntapuolueiden ehdokas joka on vaatinut välitöntä asian korjaamista? Näyttäkää minulle se ehdokas joka sanoo, että 34 miljoonan puoluetuki sekä muut tuet eduskuntapuolueille pitää jakaa demokraattisemmin, koskemaan myös muita puolueita jotka ovat rekisteröityjä.

Ketkä eduskuntavaaliehdokkaat jotka vaaliohjelmissaan julistavat ajavansa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, ovat vaikkapa hyväntahdon eleenä jakaneet saamiaan vaalitukia ehdokkaiden kesken jotka käyvät vaaleihin tyhjin taskuin? Aivan, ei taida löytyä yhtään. Selityksiä tietysti satelee ja mennään eduskunnan enemmistön selän taakse tyyliin, kyllähän minä, mutta kun nuo muut…

Kuinka voi äänestää ehdokasta joka puhuu tasa-arvon puolesta pitkin maakuntia, kun samaan aikaan näkee kuinka epäreilua vaalikamppailua käydään, epätasa-arvon rehottaessa silmien edessä, eikä ole valmis laittamaan tikkua ristiin asiantilan korjaamiseksi?

Kun jo vaalikamppailun aikana hyväksytään epädemokraattisuus, syrjiminen ja käännetään selkä yhdenvertaisuudelle, niin miten voi uskoa ehdokkaan valituksi tullessaan ajavan aidosti ja päättäväisesti noita vaaliohjelmissaan vaadittavia hyviä ja kauniita arvoja?

Suvaitsevaisuuden perään kyllä ollaan valmiit vaikka marssimaan kaduilla, mutta suvaitsevaisuus loppuu lyhyeen, suvaitsemattomuuden piru pilkistää esiin, jos pienikin vaara uhkaa oman puolueen, istuvan kansanedustajan tai ehdokkaan menestystä.

PS. Kysykää vaalikentillä ohjelmiaan jakavilta eduskuntapuolueiden ehdokkailta, onko heillä vaatimusta tämän vääryyden korjaamisesta omissa tai puolueen vaaliohjelmissa.

Tekijä

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Tekijä

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Kommentit (11 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.