Syväsukellus arabimaailmaan, Lähi-itään ja Syyriaan

14.11.2016 - 11:30
(updated: 14.11.2016 - 12:09)

Pertti Multanen on Lähi-itään erikoistunut kansainvälisten suhteiden historian dosentti. Hän työskentelee Helsingin yliopiston Politiikan- ja talouden tutkimuksen laitoksella opettajana kehitysmaatutkimuksen oppiaineessa.

Multasen tutkimusintresseihin lukeutuvat muun muassa Lähi-itä, alueen historia, Lähi-idän asema kansainvälisessä järjestelmässä, kolonialismi, imperialismi ja globalisaatio.

Kaksi linjaa

Arabimailla on takanaan varsin lyhyt itsenäisyyden kausi. Toisen maailmansodan jälkeen useimmat arabimaat, Palestiinaa lukuun ottamatta, saivat itsenäisyyden. Tällöin elettiin vahvaa kolonialismin ja imperialismin vastaisten liikkeiden kautta. Arabimaissa kehittyi tässä suhteessa kaksi toisistaan poikkeavaa linjaa.

– Kansallismielisessä arabinationalistisessa linjassa haluttiin kehittää valtiota siten, että luonnonvarat ja kansallinen varallisuus otettiin omaan kontrolliin sekä korostettiin irti pääsyä kolonialistisesta ja imperialistisesta järjestelmästä. Tämän pohjalta monissa maissa ryhdyttiin kehittämään myös arabisosialismiksi kutsuttua linjaa. Tämän ryhmän arabimaissa oli kuitenkin hyvin erilaisia poliittisia suuntauksia, eikä suinkaan yhtä yhtenäistä monoliittista voimaa tai selkeää yhtenäistä ideologiaa.

”Saudi-Arabia solmi jo toisen maailmansodan aikana hyvin pitkälle menevän sotilaallisen ja poliittisen yhteistyösuhteen Yhdysvaltojen kanssa.”

– Toinen linja puolestaan edusti arabimonarkioita, eli kuningaskuntia, joista suurin osa sijoittui maantieteellisesti Persianlahden rannikolle. Toisen maailmansodan kuluessa näistä merkittävin valtio, 1920-luvulla itsenäistynyt Saudi-Arabia, valitsi toisenlaisen linjan eli yhteistyön imperialismin ja läntisen liittokunnan, eli erityisesti USA:n kanssa. Saudi-Arabia solmi jo toisen maailmansodan aikana hyvin pitkälle menevän sotilaallisen ja poliittisen yhteistyösuhteen Yhdysvaltojen kanssa. Tämä suhde on jatkunut tähän päivään saakka.

– Brittisiirtomaavallan alaisuudesta pääosin 1970-luvun alussa itsenäistyneet pienemmät monarkiat päätyivät samaan ratkaisuun ja rupesivat toteuttamaan kapitalistisen mallin mukaista sekä lännen ja erityisesti Yhdysvaltojen kanssa yhteistyötä toteuttavaa linjaa.

– Arabisosialististen tai erilaisten kansallismielisten ideologioiden pohjalta syntyneet valtiot eivät puolestaan kyenneet millään luomaan yhteistyösuhteita läntiseen maailmaan, kylmän sodan vuosina ne olivat liian ”epäluotettavia”. Kahtia jakautuneessa maailmassa niille jäi ainoaksi mahdollisuudeksi etsiä yhteistyökumppaneita Moskovan suunnalta, eli silloisesta Neuvostoliitosta. Nämä jakolinjat kestivät pääosin kylmän sodan loppumiseen ja Neuvostoliiton hajoamiseen saakka.

– Tämän jälkeen tilanne muuttui radikaalisti. Lähi-idän sodat ja erityisesti 1970-luvun ja sen jälkeiset maailmantalouden muutokset veivät siihen, että öljyntuottajavaltiot saivat valtavat finanssimassat käyttöönsä. Muutosten seurauksena kyseiset valtiot rikastuivat, jopa siinä määrin, että valtioille tuotti hankaluuksia sijoittaa öljystä saatuja tuloja oman maansa kehitykseen. Samalla ne sidottiin tiiviisti osaksi globaalikapitalismin kokonaiskehitystä ja sen etujen puolustajiksi alueella.

– Tultaessa uusliberalistisen kapitalismin mallin kauteen, alkaen jo 1970-luvulta, mutta erityisesti 2000-luvun vuosina Persianlahden öljyntuottajavaltiot kykenivät pitkälti taloudellisella voimallaan lisäämään omaa vaikutusvaltaansa erityisesti Pohjois-Afrikan suuntaan, täällä tärkeimpänä Egypti. Ne kykenivät sanelemaan USA:n johtaman finanssipolitiikan tukemana ehtojaan myös aiemmin johdonmukaista imperialismivastaista linjaa noudattaneille Irakille ja Syyrialle.

”Öljyntuottajavaltioiden yhteiskuntapoliittinen malli oli hyvin erilainen kuin arabinationalismin mallin mukaan kehitetyissä maissa.”

– Öljyntuottajavaltioiden yhteiskuntapoliittinen malli oli hyvin erilainen kuin arabinationalismin mallin mukaan kehitetyissä maissa ja tilanne luonnollisesti kärjisti ristiriitoja arabimaailman sisällä. Järjestelmämuutos kansainvälisissä suhteissa, ennen muuta Neuvostoliiton hajottaminen, jätti siihen suuntaan yhteistyössään suuntautuneet arabivaltiot pahasti tyhjän päälle. Tässä suhteessa myös arabimaailmassa voidaan puhua ”geopoliittisesta katastrofista”.

Uusliberalismin raadolliset seuraukset

1970- ja 1980-luvuilta lähtien ja viimeistään globaalin järjestelmämuutoksen jälkeen käytännössä kaikki arabinationalismin eri suuntausten alle ryhmittyneet valtiot omaksuivat pakon edessä ulkoa sanellun uusliberalistisen politiikan.

”Maailmanpankki, kansainvälinen valuuttarahasto ja läntiset valtiot pakottivat arabivaltiot uusliberalistisiin uudistuksiin ja myönnytyksiin.”

– Keskeinen selittäjä uusliberalismiin siirtymisessä oli globaalin kapitalismin asettama mykkä pakko. Alueellisena uusliberalismiin painavana voimana oli Persianlahden rikkaiden öljyntuottajavaltioiden taloudellinen dominanssi. Uusliberalistinen malli vietiin enemmän tai vähemmän kattavasti väkisin läpi kaikissa arabivaltioissa 2000-luvun alkuun tultaessa.

– Kun taloudelliset yhteistyösuhteet Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen heikkenivät ja Venäjä ajautui taloudellisesti ja poliittisesti 1990-luvun heikkouteen, niin Maailmanpankki, kansainvälinen valuuttarahasto ja läntiset valtiot pakottivat arabivaltiot uusliberalistisiin uudistuksiin ja myönnytyksiin. Näin tapahtui jopa Muammar Gaddafin tuolloin hallitsemassa Libyassa ja sekä vuodesta 1970 Syyriaa johtaneen presidentti Hafez al-Assadin ja erityisesti hänen jälkeensä Syyrian johtoon tulleen poikansa Bashar al-Assadin valtakaudella.

Miten uusliberalistinen talouspolitiikka on vaikuttanut arabimaihin?

– Vaikutukset ovat näkyneet rajulla tavalla. Erityisesti maaseudun viljelijöiden sekä maaseudulla elävien elinmahdollisuudet ovat heikentyneet huomattavasti. Uusliberalismi ja sekä talouden, että maanomistuslainsäädännön pakkoliberalisointi ovat mahdollistaneet ulkomaiset investoinnit kaikille teollisuuspolitiikan ja teollisuuden aloille. Ulkopuoliset valtiot ja ylikansalliset suuryritykset rupesivat ostamaan valtavia maaomaisuuksia monista arabivaltioista, joka osaltaan johti maanryöstöpolitiikaksi luonnehdittuun ilmiöön.

”Kaksi merkittävintä uusliberalistisen politiikan aiheuttamaa haittaa arabivaltioissa ovat maaseudun elinolosuhteiden huononeminen ja ympäristökatastrofit.”

– Tämä näkyi erityisesti Egyptissä ja oli tärkeältä osaltaan johtamassa presidentti Hosni Mubarakin vastaiseen liikehdintään vuonna 2011. Vaikutukset tuntivat myös Syyriassa, missä maaseudun ihmisten asema heikkeni selvästi.

– Kaksi merkittävintä uusliberalistisen politiikan aiheuttamaa haittaa arabivaltioissa ovat maaseudun elinolosuhteiden huononeminen ja ympäristökatastrofit, Syyriassa paha kuivuus, johon heikennetyllä valtiolla ei ollut riittäviä resursseja vastata

Imperialismi ja sotaisa kaaoksen politiikka

Viimeisten vuosikymmenten ikävät kokemukset esimerkiksi Irakissa ja Afganistanissa, ovat pakottaneet etsimään uusia keinoja, jotta imperialismin ainainen laajeneminen olisi mahdollista.

– Kun ajatellaan Lähi-itää, niin toimintaa voidaan luonnehtia rajun suoraviivaiseksi. Mikäli maat eivät ole suostuneet läntisiin tai amerikkalaisten kontrolloimien imperialististen organisaatioiden vaatimuksiin ja uudistuksiin, niin kyseisiä maita on ruvettu horjuttamaan sisäisten vallanvaihtojen (Regime Change) kautta. Näin toimittiin heti toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1953 Iranissa, jossa tuolloin kumottiin kansallismielinen ja demokraattisesti valittu hallitus ja nostettiin yksinvaltainen shaahi ”riikinkukkovaltaistuimelleen”. Tämä malli jäi USA:n imperialismin Lähi-idän politiikan päälinjaksi, jota edelleenkin noudatetaan ja jälki Lähi-idässä on sen mukaista.

”USA:n kannalta kaaoksessa olevan alueen kuvitellaan olevan helpommin hallittavissa.”

– Valtioiden sisäistä horjuttamista edesautettiin tukemalla potentiaalisia vastarintaliikkeitä, niin poliittisia, uskonnollisia kuin islamistisia aseellisia vastarintaliikkeitä. Tämä on johtanut kaaoksen luomisen politiikkaan Lähi-idässä. USA:n kannalta kaaoksessa olevan alueen kuvitellaan olevan helpommin hallittavissa, aivan muinaisen Rooman imperiumin noudattaman hajota- ja hallitse-politiikan mukaisesti. Lähi-idän kansojen kannalta tämä politiikka vie, kuten palestiinalaiset tietävät, al-Nakbaan, eli katastrofiin  

– Tämän ”pakotetun hallintojen vaihdon” politiikan seurauksia saamme nyt seurata, koska viime vuosikymmeninä useimmat ulkopuolisella voimalla toteutetut muutokset on toteutettu massiivisella sotilaallisella voimalla, sodalla. Sota otettiin aseeksi ja samalla kansainvälinen oikeus, YK:n arvovalta ja kansainvälinen humanitäärinen oikeus sekä sodankäyntiä koskevat säännöt heitettiin romukoppaan. Samalla ryhdyttiin käyttämään kauniisti kalskahtavia iskulauseita, kuten demokratia, humanitääriset oikeudet ja ihmisoikeudet, joita harvat voivat vastustaa, mutta imperialismin politiikassa ne vääristettiin alistamalla kauniit tavoitteet sodankäynnin alttarille

”Rehellistä ja totuudenmukaista olisi puhua imperialistisen politiikan romahduttamista valtioista.”

Maailmassa on tällä hetkellä kasvava määrä valtioita, jotka ovat joutuneet imperialismin uhreiksi ja kaaosmaiseen tilanteeseen. Näille on sitten keksitty nimikin: romahtaneet valtiot (Failed State). Paljon rehellisempää ja totuudenmukaisempaa olisi puhua imperialistisen politiikan romahduttamista valtioista.

– Niin sanottu ”Arabikevät” antoi Lähi-idän ulkopuolisille valtioille mahdollisuuden puuttua valtioiden sisäisiin asioihin ja myös tukea aseellisesti valtioiden silloisia johtajia vastaan nousseita voimia. Hallinnon vaihtamisen politiikka sai täysin uudet kierrokset ja mittasuhteet muutaman vuoden takaisesta sinänsä ymmärrettävästä ja pääosin globaalikapitalismin pakottamien muutosten aiheuttamasta tyytymättömyydestä nousseessa käymistilassa.

– Nykyimperialismissa tärkeintä on ymmärtää sen vaikutukset globaalilla tasolla: eriarvoisuus on lisääntynyt rajusti ja kärjistänyt ilmapiiriä entisestään. Olemme tilanteessa, jossa yksi prosentti maailman väestöstä kontrolloi yli puolta maailman varallisuudesta. Tämä on johtanut kaikkialla ja erityisesti etelän kehitysmaissa tuloerojen kasvuun ja eriarvoisuuden räjähtävään lisääntymiseen. Sama ilmiö on koskettanut Lähi-itää sekä valtioiden sisäisen, että alueellisen eriarvoisuuden räikeänä syvenemisenä.

”Arabikevät”

Arabikevät alkoi Tunisian vallankumouksesta vuodenvaihteessa 2010–2011: miksi suhtaudut arabikevät-termiin kriittisesti?

”Arabimaailmassa liikehdintä käynnistyi maiden omista kansallisista lähtökohdista.”

– Arabimaissa ei oikeastaan tunneta koko termiä, vaan sen on läntisessä maailmassa liikehdinnälle annettu leimaava nimitys. Arabimaailmassa liikehdintä käynnistyi maiden omista kansallisista lähtökohdista. Liikehdinnän syitä olivat muun muassa jo mainitut taloudelliset, mutta myös poliittiset, uskonnolliset ja kulttuuriset tekijät.

– Kun arabikevät-leima lännessä lyötiin, niin se mahdollisti länsimaille puuttua jälleen kerran ulkopuolelta joko salaisesti tai avoimesti tapahtumien kulkuun. Erityisesti George W. Bushin presidenttikaudella keskeisiin valta-asemiin tulleet uuskonservatiivit iloitsivat tilanteesta ja jopa pyrkivät ottamaan kunnian levottomuuksista, väittäen jopa heidän sotansa Irakissa antaneen lähtölaukauksen koko Suur-Lähi-idän alueen demokraattiselle muutokselle.

– Samalla ajauduttiin tilanteeseen, jossa erityisesti arabikansallismieliset hallitukset ja niiden johtajat tuli saada pois viroistaan, haave joka oli ollut sekä Israelin että USA:n niin sanotun kristityn sionismin tavoitteena vuosikymmeniä. Kuuluisista ”kaksoisstandardeista” länsimaissa kertoo havainnollisesti se, että Persianlahden ”demokraattisista” monarkioista (lue: teokraattisista ja autoritaarisista valtioista) ei kannettu samalla tavalla huolta, koska ne palvelivat läntisiä sekä erityisesti Yhdysvaltojen intressejä ja niiden tarkoitusperiä. Näissä maissa kansan protesti tukahdutettiin Lännen tukemalla sotilaallisella voimalla

Lähi-idän arabimaiden sekä islamilaisten maiden näkeminen homogeenisena yhtenäisenä maaryhmänä, on ollut läntisen median kompastuskivi jo pitkään sen sortuessa liialliseen yleistämiseen.

”Läntinen käsitys nousee ja lähtee liikkeelle siitä, että arabimaat ja koko islamilainen maailma ovat pistettävissä samaan koriin.”

– Juuret menevät kauas historiaan ja se johtuu osaltaan siirtomaavallan kolonialismin kaudesta, eli niin sanotusta orientalismi-ilmiöstä. Läntinen käsitys nousee ja lähtee liikkeelle siitä, että arabimaat ja koko islamilainen maailma ovat pistettävissä samaan koriin. Käytännössä erot eri maiden välillä ovat kuitenkin yhtä suuria kuin mitä ne ovat vaikkapa eri EU:n jäsenvaltioiden välillä.

– Kun tarkastelemme Lähi-idän tilannetta kaukaa, niin on ilmeinen vaara, että näkökenttämme sumenee. Monilla ei ole riittävästi tietoa maiden olosuhteista, historiasta, taloudesta, uskonnosta tai kulttuurista ja tällöin helposti luodaan hämäriä mielikuvia, jotka sitten leviävät mediaan yleisesti hyväksyttynä ”totuutena”. Näitä vääristyneitä mielikuvia ja ”totuuksia” mielellään toistetaan sensaatiolla mässäilevässä mediassa. Ne myyvät.

Syyrian mediasota

Syyrian kansannousun taustalla on monia eri tekijöitä.

– Yhdysvalloilla oli asian suhteen hyvin aktiivinen rooli ja merkitys. Syyrian historiaa tarkasteltaessa on havaittavissa se, että Yhdysvallat on jo 1970-luvun alkupuolelta lähtien pyrkinyt horjuttamaan Syyrian sisäistä tilannetta.

”Yhdysvallat on tukenut taloudellisesti ja jatkuvasti kouluttanut syyrialaisia omia intressejään palvelevia oppositioryhmiä.”

– Muistan elävästi kun aikanaan Suomen Lähi-idän tutkimuksen säätiön hallitus, jonka jäsenenä olin toistakymmentä vuotta, pohti mahdollisuutta ostaa Syyriasta, Damaskuksen vanhasta kaupungista toimitilat säätiön ylläpitämälle Suomen Lähi-idän tutkimuksen instituutille. Tuolloinkin pohdittiin juuri sitä, uskalletaanko kauppaan ryhtyä, koska Syyria oli akuutin USA:n hyökkäysuhan kohteena. Tästä on kohta parikymmentä vuotta aikaa, olin säätiön hallituksen jäsen vuosina 1998-2009.

– Yhdysvallat on tukenut taloudellisesti ja jatkuvasti kouluttanut syyrialaisia omia intressejään palvelevia oppositioryhmiä. Taustalla on pitkät historialliset juuret, jotka menevät jopa Syyrian itsenäistymisen aikaisiin tapahtumiin toisen maailmansodan vuosiin. Tällöin YK joutui käsittelemään Syyriaan kohdistuvaa USA:n hyökkäysuhkaa

– Kun arabimaiden yhteinen liikehdintä alkoi ja levottomuuksia Syyriassa rupesi ilmenemään, niin Yhdysvalloilla oli jo olemassa vahva, ennalta luotu valmis koneisto koulutettuja oppositioryhmiä ja aseistettuja joukkoja, jotka olivat välittömästi heitettävissä Syyriaan.

Syyrian sota on ollut vahvasti myös mediasota.

”Syyrian kohdalla totuus on käännetty päälaelleen sodan ensimmäisistä päivistä lähtien.”

– Perinteisen sotimisen ohella sotaa on käyty tiedon hallinnasta. Median kontrolli on keskeinen osa sodankäynnin menestyksellistä läpivientiä. Monet Syyrian sotaa analysoineet eivät ole yksinkertaisesti havainneet sitä tiedon vääristämiseen määrää, joka Syyrian tilanteen yläpuolella leijuu. George Orwell toteaa klassikkoteoksessaan Vuonna 1984 seuraavaa: ”sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voimaa”. Mielestäni tämä kuvaa median sekä monien muiden ymmärrystä varsin osuvasti myös Syyrian tilanteen kohdalla, koska totuus on käännetty päälaelleen sodan ensimmäisistä päivistä lähtien.

– Sodan alussa annettiin virheellisesti, mutta hyvin tietoisesti totuutta vääristäen, ymmärtää, että Syyrian turvallisuusjoukot olisivat ampuneet aseettomia mielenosoittajia. Syyrian turvallisuusjoukoille oli annettu määräys levottomuuksien ensimmäisten viikkojen aikana olla käyttämättä aseita. Mielenosoittajien joukkoon oli kuitenkin solutettu islamistisia aseellisia taistelijoita, jotka avasivat tulen: sodan ensimmäiset uhrit olivat Syyrian turvallisuusjoukkojen jäseniä ja poliiseja, eivät aseettomia siviilejä

”Sodan alkuvaiheen tilanteet olivat täysin erilaisia kuin mitä uutispropaganda ihmisille syöttää ja pitää yllä.”

– Mediassa on puolestaan hoettu viisi ja puoli vuotta valheellisesti sitä, että Syyrian ”al-Assadin hirmuhallinto” rupesi ampumaan aseettomia mielenosoittajia. Totuus käännettiin tässäkin asiassa päälaelleen. En tarkoita sitä, etteikö myös al-Assadin hallinto sodan pitkittyessä ja vaikeutuessa olisi tehnyt siviiliväestöön kohdistuneita iskuja, mutta sodan alkuvaiheen tilanteet olivat täysin erilaisia kuin mitä uutispropaganda ihmisille syöttää ja pitää yllä. Tässäkin näkyy kuitenkin Lähi-idän sotien väistämätön piirre – vastustajan demonisointi, joka on oleellinen osa Lähi-idän toisen maailman sodan jälkeisiä sotia.

Ulkoinen maahanhyökkäys

Multasen mukaan on perustellumpaa puhua ulkoisesta maahanhyökkäyksestä Syyriaan kuin Syyrian sisällissodasta.

– Heti liikehdinnän ensimmäisistä päivistä lähtien aseelliset ryhmät solutettiin Syyriaan ulkopuolelta. Nyt on tietenkin jo selvää, että Syyrian taisteluissa on mukana useita ulkopuolisia valtioita. Mutta myytti Assadin pahuudesta elää sitkeästi ainakin läntisessä, myös suomalaisessa mediassa. Syyrian siviiliväestö, ja erityisesti maan monet vähemmistöt, on karmealla tavalla jätetty ulkopuolelta Syyriaan tuotujen verenhimoisten salafistikapinallisten saaliiksi (salafismi on Saudi-Arabian edustaman myös wahhabismiksi kutsutun äärimmäisen islamin uskonnon tulkinnan kotimaa).

Olisivatko konfliktit olleet ratkaistavissa ilman ulkoisten tekijöiden aktiivista sekaantumista Syyrian asioihin?

– Olen vakuuttunut siitä, että Syyrian tilanne ei ollut alussa ollenkaan niin syvässä kriisissä kuin propagandistisessa tarkoituksessa sotaan valmistauduttaessa ja valtiojohtoa demonisoitaessa annettiin ymmärtää. Assadin hallinto oli liikehdinnän alkuvaiheessa hyvinkin valmis erilaisiin kompromisseihin, kansallisen yhtenäisyyden turvaavan sovun etsintään ja reformeihin. Syyriassa on järjestetty sodan aikana myös vaaleja niillä alueilla, missä se on ollut mahdollista, eivätkä edes lähinnä ulkosyyrialaisista kootut ”maltilliset” oppositioryhmittymät ole nauttineet niissä kovinkaan suurta suosiota. Oppositio on ottanut mandaatin täysin Syyrian kansalaisilta ja maassa järjestettyjen vaalien äänestystuloksista piittaamatta.

"Oleellinen asia on se, että presidentti Bashar al-Assadin johtama Syyria on edelleen suvereeni valtio, jonka laillinen hallitsja al-Assad on."

– Syyrian tilanne on edennyt entistä vaarallisempaan suuntaan myös kansainvälisen politiikan kannalta. Oleellinen asia on se, että presidentti Bashar al-Assadin johtama Syyria on edelleen suvereeni valtio, jonka myös YK hyväksyy. Presidentti Bashar al-Assad on maan laillinen hallisija. Kansainvälisen lain vastaisesti maassa taistelee esimerkiksi USA:n johtamana 65 valtion koalitio, joka on monta vuotta pommittanut Syyriaa. Koalitio on täysin kansainvälisen oikeuden vastainen. Puhumattakaan noista sadoista islamistitaistelijoiden ryhmistä, joissa taistelee kymmeniä eri kansallisuuksia edustavia sotureita. Juuri muutama päivä USA:n johdolla Syyriassa alkanut Raqqa-operaatio, on sekin selkeästi kansainvälisen oikeuden vastainen. Barack Obama on useampaan otteeseen vannonut julkisuudessa, ettei USA vie maajoukkojaan Lähi-itään, mutta nyt Raqqan lähistöllä on ainakin 500 amerikkalaista sotilasta, eli taistelujoukkoja, eikä pelkästään neuvonantajia. Syyrian johdolta kukaan ei kuitenkaan ole pyytänyt lupaa. Raqqa-operaatio hajottaa Syyriaa entisestään ja sen keskeinen tavoite näyttääkin olevan juuri Syyrian pilkkominen

– Oltiinpa Venäjästä ja sen roolista Syyriassa mitä mieltä tahansa, ja ainakin suomalaisessa ja läntisessä mediassa näitä mielipiteitä kyllä on riittänyt, niin tulee muistaa se, että Syyrian laillinen hallitus on kutsunut Venäjän apuun. Tämä on aivan YK:n peruskirjan mukainen laillinen toimenpide. YK:n peruskirjan mukaan on mahdollista viedä sotavoimat auttamaan ulkopuolisen hyökkäyksen kohteeksi joutunutta valtiota, jos sen johto sitä pyytää. Ja Venäjän operaation suhteen on hyvinkin tarkkaan menetelty juuri näin.

– Tämä kaikki on pyritty hämärtämään. On käynyt niin, että läntisen median propagandan mukaan Assad ja Venäjä ovat rikkoneet kansainvälistä oikeutta ja heitä ollaan vaatimassa kansainväliseen tuomioistuimeen sotarikoksista. Kukaan ei puhu siitä, että islamistiset toimijat ja ryhmittymät sekä Yhdysvaltojen johtama koalitio, monet Lähi-idän valtiot, mm. Turkki, toimivat Syyriassa kansainvälisen lain vastaisesti. Turkin pääintressi Syyriassa on sitä paitsi yhden kansallisen vähemmistön eli kurdien tavoitteiden tuhoaminen. 

Yhdysvaltojen motiivit

Miksi Yhdysvallat haluaa olla läsnä Lähi-idässä ja mitkä ovat sen suurimmat motiivit?

"Yhdysvaltojen Lähi-idän politiikkaa ei  ole mahdollista ymmärtää, ellei huomaa sen lähes valtioliittomaista suhdetta Israelin kanssa."

– Suurimmat motiivit ovat sen geopoliittiset intressit ja halu kontrolloida alueen valtioita sekä niiden luonnonvaroja. Öljy on ollut 1900- ja 2000-luvuilla erittäin tärkeä syy. Mutta Yhdysvaltojen Lähi-idän politiikkaa ei myöskään ole mahdollista ymmärtää, ellei huomaa sen lähes valtioliittomaista suhdetta Israelin kanssa.

– Israelin merkitys myöskin Syyrian sodan kohdalla on keskeinen, koska Israelin intressinä on myös saada Assadin hallinto pois Syyrian johdosta ja samalla tuhota koko sille vaarallinen arabinationalismi. Yhdysvaltojen ja Israelin politiikalla ja näiden käymillä sodilla on 1950-luvulta lähtien hyökätty jokaista arabikansallismielistä valtiota ja valtionjohtajaa vastaan. Sodat ovat aina alkaneet provokaatioilla ja vääristellyt sotien julkilausutut syyt ovat paljastuneet valheelliseksi sotapropagandaksi vasta myöhemmin. Näin oli esimerkiksi vuoden 1956 Egyptin Suezin kriisin ja vuoden 2003 Irakin sodan kohdalla. Kaikkiin sotiin on aina liittynyt paikallisen johdon ja johtajan demonisointi, nyt se kohdistuu Bashar al-Assadiin ja hänen johtamaansa hallintoon Syyriassa

Yhdysvaltojen ohella Syyriassa on mukana lukuisia eri kansallisia ja kansainvälisiä toimijoita.

– Koko viiden vuoden ajan keskeisimmät ulkopuoliset taustavaikuttajat ovat, USA:n ja monien Euroopan Unionin jäsenvaltioiden lisäksi olleet Saudi-Arabia, Qatar ja Turkki, jotka ovat vuosikausia aseistaneet, kouluttaneet ja tukeneet poliittisesti Syyrian aseellista oppositiota, myös pahamaineista ISISiä Oma osuutensa on ollut myös Israelilla, joka on hoitanut sairaaloissaan haavoittuneita islamistisia sotilaita, jotta ne voivat palata takaisin taistelukentille. Niin likaiseen sotaan en ole Lähi-idässä aikaisemmin törmännyt kuin mitä nykyinen Syyrian maaperällä käytävä sota on. Tässä sodassa tuntuvat kaikki normaalin logiikan säännöt, mutta niiden lisäksi myös moraali, etiikka ja totuus on käännetty päälaelleen. Ja sotapropaganda on sumentanut myös monen Lähi-idän tutkijan tai ”Lähi-idän tutkimuksen professorin” päät.

Assadin hallinto

Assadin hallinnon kumoaminen on Yhdysvaltojen tavoitteena hinnalla millä hyvänsä.

– Yhdysvallat pitää tiukasti kiinni siitä, että edellytyksenä Syyrian konfliktin ratkaisemiseksi on Assadin hallinnon kumoaminen. Yhdysvallat sitoutuu edelleen tuohon Lähi-idän politiikkansa ehkä varallisimpaan doktriiniin eli hallinnon vaihtamiseen silläkin uhalla, että koko maa tulee tässä pyrkimyksessä tuhotuksi.

Onko Assadin hallinto syyrialaisille paras vaihtoehto?

– Syyrialaisten keskuudessa al-Assadille löytyy vahvaa tukea, varsinkin kun monet heistä ovat jo maistaneet islamistien hirmuhallintoa Kysynkin: eikö syyrialaisten pitäisi itse saada päättää poliittisesta johdostaan? Aivan kuten Gaddafin Libya, myös Syyria oli yksi Lähi-idän hyvinvointivaltioista, jossa väestöllä oli oikeus ilmaiseen, korkeatasoiseen koulutukseen, hyvään terveydenhuoltoon, varsin hyviin elinolosuhteisiin ja valtio huolehti mahdollisuuksiensa mukaan myös kansalaistensa asumismahdollisuuksista.

"Syyria on aina ollut kulttuuriensa ja uskontojensa puolesta kirjava valtio."

– Syyria on aina ollut kulttuuriensa ja uskontojensa puolesta kirjava valtio. Maasta löytyy kymmeniä etnisiä väestöryhmiä, uskonnollisia vähemmistöryhmiä ja suuri kirjo uskontojen eri suuntauksia. Ja kaikki nämä ovat pääosin pystyneet elämään jopa tuhansien vuosien ajan hyvin keskenään. Konflikteja on toki ollut ja niitä tulee olemaan, jos uskonto ja politiikka yhdistetään, Juuri tästä syystä onkin ollut erityisen tärkeää, että Syyriaakin hallitseva arabinationalismin ideologia on sekulaari, maallinen.

– Assadin hallinto piti huolta siitä, että myös vähemmistöillä oli turvattu asema. Eivät kaikki tietystikään aina täysin tyytyväisiä olleet, mutta pääsääntöisesti vähemmistöjen asema Assadin hallinnon alla oli turvattu. Kuinka asian laita onkaan islamististen ryhmittymien alla: kaikkea muuta kuin turvattua ja vähemmistöt sekä muuta kuin äärimmäisen jyrkkää islamilaisuutta edustavat ovat aina hengenvaarassa.

Syyrian ja Venäjän väliset suhteet

Miksi Syyrialla on tiiviit suhteet Venäjään?

– On mentävä taaksepäin aikaan, jolloin itä ja länsi sekä kapitalistinen ja sosialistinen maailma olivat vastakkain. Tällöin arabikansalliset liikkeet perustivat arabisosialistisia valtioita, eivätkä ne voineet saada tukea lännestä, koska ne mm. kansallistivat pankit, loivat maatalousalueille valtiontiloja, ottivat kansalliseen kontrolliin maan suurteollisuuden sekä öljy- ja luonnonvarat.

– Tuolloista Syyriaa, sen enempää kuin muitakaan niin sanotun arabisosialismin yhteiskuntamallin omaksuneita valtiota, ei kuitenkaan voida pitää Itä-Euroopan tai Neuvostoliiton mallin mukaan rakennettuna sosialistisena valtiona, mutta se imi niistä vaikutteita ja metodeja, mikä puolestaan oli lännelle myrkkyä. Arabinationalistit olivat pääsääntöisesti kansallismielisiä poliitikkoja, mutta USA:n ja Lännen kylmän sodan politiikka löi heihin mielellään kommunistin leiman. Sitä he eivät olleet ja se juuri toikin heidän politiikkaansa monesti epäjohdonmukaisuutta.

– Kylmän sodan aikana Syyrian oli käytännössä pakko kääntyä Neuvostoliiton puoleen saadakseen talousapua tai tukea politiikalleen laajemmin. Venäjän ja Syyrian väliset suhteet ovat kehkeytyneet mm. näistä syistä useiden vuosikymmenten aikana tiiviiksi sekä taloudellisen yhteistyön, että mm. kulttuurivaihdon ja koulutusyhteistyön pohjalla. Kannattaa muistaa myös se, että ikivanhan Syyrian maaperällä on useita Venäjän ortodoksisen kirkon ylläpitämiä luostareita ja muita kirkollisia pyhiä kohteita, sekä useita historian eri melskeissä Syyriaan Venäjältä, ennen muuta Kaukasuksen alueelta, siirtyneitä ja sinne juurtuneita kansallisia vähemmistöjä.

”Venäjän strategisena intressinä Syyriassa on halu tukahduttaa ääri-islamilaisen liikehdinnän vahvistuminen ja leviäminen Syyriassa.”

– Venäjä keskustelee tällä hetkellä muidenkin arabivaltioiden, muun muassa Egyptin kanssa vanhojen Neuvostoliiton aikaisten sotilastukikohtien palauttamisesta Venäjälle. Juuri tällä viikolla kuuluneet uutiset siitä, että Saudi-Arabia on uhannut katkaista ja osittain jo katkaissutkin taloudellisen yhteistyönsä Egyptin kanssa johtuu juuri tästä ja kertoo paitsi alueella olevista jännitteistä niin myös Saudien valtapyrkimyksistä Lähi-idässä. Venäjä on tulossa voimalla Lähi-idän politiikkaan – asema jonka se menetti Neuvostoliiton mukana. Venäjän strategisena intressinä Syyriassa on halu tukahduttaa ääri-islamilaisen liikehdinnän vahvistuminen ja leviäminen Syyriassa. Syyria on myös maantieteellisesti lähellä Venäjää.

– Mikäli Syyriassa kävisi niin, että valtaan nousisi jyrkkä islamistinen komento, niin sen vaikutukset leviäisivät Venäjälle hyvin nopeasti Kaukasuksen ja Keski-Aasian kautta. Jälki olisi tuolloin varsin rumaa.

– Venäjä taistelee luonnollisesti valtionsa strategisten intressien puolesta, mutta myös suurvalta-asemansa palauttamisen puolesta kansainvälisessä politiikassa. Ja USAn viime vuosikymmeninä noudattaman tuhoisan valtioon toisensa jälkeen tuhoavan politiikan pysäyttämiseksi.

Syyria tänään

Syyrian tilanne on tällä hetkellä äärimmäisen hankala ja vaikea.

– Itä-Aleppo on käytännössä edelleenkin islamististen ryhmien kontrolloima alue. Yhdysvaltojen propagandistisesta näkökulmasta kyse on ”maltillisten oppositiovoimien” kontrolloimasta alueesta. Totuus on kuitenkin se, että maltilliset oppositiovoimat ovat jo vuosia sitten murskautuneet islamistien jyrän alle, eikä maltillista oppositiota ole käytännössä enää olemassa.

”Islamistit eivät tule istumaan neuvottelupöytään keskustelemaan asioista eivätkä tule antautumaan.”

– Islamistit eivät tule istumaan neuvottelupöytään keskustelemaan asioista, eivätkä tule antautumaan. Asia on ratkaistavissa ainoastaan sotilaallisin keinoin, jotta Itä-Aleppon alue saadaan vapautettua. Aleppo on suurkaupunki, missä oli ennen sotaa noin pari miljoonaa asukasta ja tällä hetkellä noin puolitoista miljoonaa. Reilu miljoona asuu hallituksen kontrolloimalla alueella ja vajaa 300 000 Itä-Aleppossa, joka on islamistien kontrollissa.

– Esimerkiksi Mosulissa on tällä hetkellä paljon rajumpi tilanne. Se on Irakin toiseksi suurin kaupunki ja aluetta pommitetaan vapaasti, eikä kukaan juurikaan kritisoi siviiliväestön kärsimystä, joka on vähintään yhtä julmaa kuin Syyriassa. Sota on äärimmäisen julmaa ja Syyriassakin on ajauduttu sellaiseen tilanteeseen, että maa hajoaa pieniksi sirpaleiksi, mikäli kapinallispesäkkeitä ei kyetä kontrolloimaan.

Tilanne kärjistyy parhaillaan Raqqassa.

– Yhdysvallat ilmoitti äskettäin, että he valmistelevat Raqqan ”vapauttamisoperaatiota”, mutta se tehdään tavalla, johon ei ole saatu lupaa Syyrian Damaskoksen hallinnolta. Operaatio viittaakin enemmän siihen, että yksi osa maasta pyritään irrottamaan Syyrian valtioyhteydestä, eli estämään yhtenäisen Syyrian kansallisvaltion rakentaminen repivän sodan jälkeen. Halukkaita tähän on varmasti monia ja esimerkiksi kurdit ottaisivat varmasti mielellään oman autonomisen alueensa tai itsenäisen valtion Pohjois-Syyriasta. Myös Turkki toimii aktiivisesti omien alueellisten intressiensä puolesta. Monia muitakin jakajia löytyy.

Pitkä matka rauhaan

Syyrian tuhoaminen jatkuu: onko uusi demokraattinen ja ihmisoikeuksia kunnioittava Lähi-itä mielestäsi mahdollinen?

– Assadin hallinnon vaihtaminen ja Assadin vallasta luopuminen ovat olleet alusta asti Yhdysvaltojen muodostaman koalition päämääränä. Tällöin ollaan näköjään valmiita siihen, että jopa koko Syyria tuhotaan sotimisen seurauksena ennen kuin tavoitteeseen ylletään.

– Tavoitetta palvelemaan on valjastettu aseelliset islamistiset liikkeet, jotka omalta osaltaan toteuttavat missiotaan sekä Yhdysvaltojen kokonaispolitiikkaa luoda kaaosta Lähi-idässä. USAssa ei toistaiseksi ole näkynyt merkkejä sen ymmärtämisestä, että Syyrian tulevaisuuden rakentamisessa nykyhallinnon mukana olo on tärkeää myös uudessa sodan jälkeisessä Syyriassa. Jos tätä ei oteta huomioon, niin ollaan samassa tilanteessa kuin esimerkiksi Irakin sodan aikana ja Libyassa, eli täydessä kaaoksessa.

”Koko Lähi-idän ydinongelma, eli Palestiinan problematiikka on edelleen täysin ratkaisematta.”

– Uusi demokraattinen ja ihmisoikeuksia kunnioittava Syyria on mahdollinen pitkällä tähtäimellä muutaman sukupolven kuluttua, koska nykyiset sodat tulevat painamaan ihmisten mielissä monta vuosikymmentä. Tulee kulumaan aikaa ennen kuin uusi demokraattinen Lähi-itä on kaoottisen tilanteen jälkeen mahdollinen. Lähiaikoina ratkaisua ei ole tulossa.

– Koko Lähi-idän ydinongelma, eli Palestiinan problematiikka on edelleen täysin ratkaisematta, ja kyseisen ongelman ratkaiseminen tulee päivä päivältä vaikeammaksi. Palestiinassa toimiva kahden valtion malli on käytännössä tehty mahdottomaksi Israelin toteuttamalla politiikalla. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että on kaivettava naftaliinista yhtenäisen demokraattisen valtion malli, joka on samalla ainut edes teoreettisesti mahdollinen vaihtoehto Palestiinan ja Israelin välisen ristiriidan ratkaisemiseksi, Multanen päättää.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Lue myös

Ulkomaat

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.