EKL edellyttää köyhyyden ja eriarvoisuuden vastaisia toimia

31.07.2020 - 11:00
(updated: 24.08.2020 - 10:23)
Helsingin Kansalaistorilla lokakuussa 2015 järjestetyssä Heikoimman puolella -mielenosoituksessa vaadittiin muun muassa asumistuen leikkausta peruttavaksi.

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry vaatii, että valtion ensi vuoden talousarviossa on otettava näkyvästi huomioon hallitusohjelmaan kirjattu tavoite köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämisestä.

Köyhyys ja vähäosaisuus eläkeläisten joukossa on tämän päivän Suomessa hyvin yleistä. Lähes kolmasosa runsaasta 1,4 miljoonasta eläkeläisestä eli yhteensä 430 000 ihmistä elää EU:n virallisesti määrittämän köyhyysrajan (1200 euroa kuukaudessa bruttona) alapuolella. Yli 75-vuotiaiden eläkeläisten köyhtyminen on EU-maiden jyrkintä. Eläketurvakeskuksen ETK:n tilastojen mukaan alle 1500 euron kuukausieläkettä bruttona saa 56 prosenttia työeläkkeensaajista eli noin 800 000 eläkeläistä.

Kansanliikkeet ja eläkeläisten asian puolesta toimivat aktivistit ovat löytäneet tilanteeseen syitä vuosikymmeniä jatkuneesta eläkkeitä heikentävästä porvaripolitiikasta sekä etenkin taitetusta indeksistä ja aiemmasta eläkeindeksin jäädyttämisestä.

Eläkkeensaajien keskusliitto EKL kommentoi kannanotossaan köyhyyttä ja eriarvoisuutta sekä lähettää terveisiä Sanna Marinin hallitukselle Suomen ensi vuoden talousarvion laatimisen suhteen.

- Merkittävässä osassa eläkeläisten toimeentulon kannalta ovat palvelut, niiden saatavuus ja saavutettavuus sekä hinta.

- Pienituloisten asemaa on tarkasteltava kokonaisuutena ja haettava aidosti vaikuttavia toimia heidän tilanteensa parantamiseksi. Merkittävässä osassa eläkeläisten toimeentulon kannalta ovat palvelut, niiden saatavuus ja saavutettavuus sekä hinta. Terveydenhuollon asiakas- ja palvelumaksut sekä lääkehoidon kustannukset eivät saa muodostua esteeksi palveluiden ja hoidon saamiselle. Niiden erilliset maksukatot tulee ehdottomasti yhdistää yhdeksi maksukatoksi, jonka taso tulee määritellä korkeintaan täyden takuueläkkeen suuruiseksi, kerrotaan kannanotossa.

Lisäksi EKL edellyttää yhä, että ennen vaaleja annettu lupaus alle 1 400 euron eläkkeiden korotuksesta sadalla eurolla nettona toteutetaan.

- Selvitystyö on nyt käynnistettävä, ja mukaan on otettava myös keskeisten eläkeläis- ja nuorisojärjestöjen edustus sukupolvien välisen solidaarisuuden hengessä, vaatii EKL:n puheenjohtaja Simo Paassilta.

Kannanotossaan EKL myös esittää korotettua kotitalousvähennystä yli 75-vuotiaille ja luopumista tulkinnasta, jonka mukaan TyEL-maksu olisi veroa. Liitto niin ikään huomauttaa, että mikäli välillisiä veroja korotetaan, kohdistuu se silloin kaikkein kipeimmin pienituloisiin.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.