Artikkeli
30.11.2012
Helsingin kaupungin johdossa on asioiden tärkeysjärjestys päälaellaan. Eliitin golfklubille riittää tukea samaan aikaan kun lasten, vanhusten ja muiden asukkaiden peruspalveluista karsitaan.
Artikkeli
25.11.2012
Hallituksen esitys Euroopan talouskurisopimuksen ratifioinnista ja lainsäädäntöön tuomisesta etenee eduskunnassa. Päätäntävalta karkaa nyt suomalaisten käsistä, sanoo eduskunnan Vasenryhmän Markus Mustajärvi.
Artikkeli
24.11.2012
Klassiset turvallisuuspoliittiset periaatteet ovat Suomen hallituksella hakusessa. Tämä käy ilmi siitä tavasta, millä Suomea ollaan viemässä osalliseksi Nato-maa Islannin ilmavalvonnasta, toteaa Risto Volanen.
Artikkeli
24.11.2012
YK:n kansainvälistä Palestiina-solidaarisuuspäivää vietetään marraskuun 29. päivänä eri puolella maailmaa. Suomessakin ollaan solidaarisia Palestiinalle, ja erilaisia tapahtumia järjestetään kansainvälisen kampanjapäivän tiimoilla.
Artikkeli
23.11.2012
Äärioikeistolaista poliittista toimintaa ei voida vastustaa ymmärtämättä liikkeen sisäistä dynamiikkaa ja analysoimatta sen myötä- ja vastoinkäymisiä, toteavat aiheesta kirjan kirjoittaneet Li Andersson ja Dan Koivulaakso.
Artikkeli
23.11.2012
Gazaan saatiin tulitauko, mutta tilanne Israelin ja Palestiinan välillä on jännittynyt. Satojen ihmisten väkijoukko osoitti Helsingissä tiistaina solidaarisuutta palestiinalaisille.
Artikkeli
15.11.2012
SKP:n poliittinen toimikunta vaatii Talvivaaran kaivosluvan peruuttamista. Helsingissä nähtiin keskiviikkona suurmielenosoitus Talvivaaran ympäristökatastrofin takia.
Artikkeli
15.11.2012
Kohu Talvivaaran kaivoksen myrkkyvuodon ympärillä ei laannu. – Lopullinen tuho selviää vasta myöhemmin, Juha Aromaa Greenpeacesta muistuttaa.
Artikkeli
12.11.2012
SKP:n keskuskomitea tukee eurooppalaisen ay-liikkeen taistelua ja kehottaa kommunisteja levittämään tietoa toimintapäivästä 14. marraskuuta. SDP:n ja Vasemmistoliiton osallistuminen kokoomuksen johtamaan hallitukseen ja EU:n leikkauspolitiikan toteuttamiseen ei saa hiljentää ay-liikettä.
Artikkeli
09.11.2012
SKP:n Yrjö Hakanen muistuttaa, että valtioneuvostolla on valta pysäyttää kaivoksen toiminta ja peruuttaa sen kaivoslupa.
Artikkeli
06.11.2012
Aktiiviset kotkalaisvanhemmat ovat keränneet nimiä kotihoidon kuntalisää puolustavaan adressiin. – Kotihoito on kaupungin kannalta edullisempi hoitomuoto, toteaa kotkalainen vanhempi Laura Sadinsalo.
Artikkeli
01.11.2012
Sunnuntaina päättyneet kuntavaalit olivat tappio hallituspuolueille ja niiden ajamalle kuntauudistukselle. Suomen kommunistisen puolueen ja sen listoilla olleiden sitoutumattomien valtuustopaikkojen määrä säilyi ennallaan eli yhdeksänä.