Yhtään ei tulla vastaan

02.10.2015 - 11:30

Olenko koskaan tullut maininneeksi, että mielestäni ay-liike on mafia, joka tulisi heti lakkauttaa ja ay-pomot tuomita vankilaan yhteisten varojemme väärinkäytöstä, veronkierrosta ja työläisten riistämisestä? Puhuisin aiheesta mielelläni enemmänkin, mutta lääkärini on varoittanut minua kiihtymästä liikaa.

***

Taas on ay-liikkeen vanhanaikaisuus todettu. Yhtään ei voi tulla vaatimuksissa vastaan. Toimin itse elinkeinoelämän juopottelukunnan tukisäätiön hallituksessa juomanlaskijana, ja siellä me olemme nyt hyvin hyvin vihaisia ay-liikkeelle.

Maan hallitus ehdotti 5% kilpailukykyloikkaa. SAK teki vastaesityksen: 4,2%. Alex Stubb sanoi, ettei se riitä ja voitteko kuvitella: kyse oli vain 0,8% pikku erosta, mutta yhtään ei ay-liike voinut tulla vastaan!

He myös hukkasivat loistavan mahdollisuuden dialogiin. Sitähän me vain halusimme kun pakotimme palkkojen leikkaamiseen, uhkailimme lakkoilijoita irtisanomisilla ja esitimme ennalta nauhoitetun Juha-sedän satutunnin: halusimme käydä rakentavaa keskustelua!

Ja onhan se lomarahakin vain semmoinen kummajainen 70-luvulta. Mutta oletteko koskaan miettineet, että palkka ylipäätään on vain kummajainen jostain 1800-luvulta? Eikö olisi jo hiljalleen ay-liikkeen aika tulla tähän päivään?

Sitä en tosiaan voi ymmärtää, miten ay-liike on niin jumittunut juoksuhautoihin. Edes nyt kun hallitus antoi uuden esityksen joka oli käytännössä ihan sama kuin edellinen muuten paitsi että ylityökorvausten sijaan leikataankin lomarahoja, ay-liike ei tullut yhtään vastaan!

Koska ay-liike on niin jumittunut menneeseen, päätimme me olla nykyaikaisia ja tehdä kyselyn. Tässä tulokset: yli 60% vastaajista oli sitä mieltä, että kaikki muumit eivät välttämättä ole laaksossa samaan aikaan. 45% vastaajista oli sitä mieltä, ettei muumit ole laaksossa kuitenkaan, ja 25% piti Juha Sipilää erinomaisena presidenttinä.

***

No sitten on tietysti nämä leikkaukset. Itsehän kuulun ihmisiin, jotka kannattavat talouskasvun synnyttämistä lakkauttamalla keliaakikkojen ruokakorvaukset ja pitämällä maakuntamuseot viikonloppuisin kiinni, mutta ymmärrän kyllä myös toista osapuolta, jolle tärkeää ovat kaikki turhat asiat. Ja olen ihan valmis neuvottelemaan, miten saisimme ruokakorvaukset lakkautettua ja maakuntamuseot suljettua. Kun vain toiset nousisivat juoksuhaudoistaan!

Ehdotankin kansamme ruumiillista kuntoa kohennettavaksi urheilemalla innokkaasti kolmikantaottelussa, lajeina kilpailukykyloikka, talvisotahiihto, vastaan tuleminen ja persunkanto. Ja palkinnot tietysti jaettaisiin sattumalta uusnatsien kanssa.

 

P.S.

 

Mitä humalainen nuorimies sanoi maahanmuuttajalle?
- Anna Ahmed vielä toinen tuoppi, kun tulee hiki täällä hupun alla!

Tekijä

Tekijä