Porvaripuolueiden kannatuskupla

30.03.2011 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 10:59)

Keväällä 2007 pidetyissä eduskuntavaaleissa niin sanotut porvaripuolueet saivat lähes 69 prosentin kannatuksen. Kunnallisvaaleissa seuraavan vuoden syksyllä porvareiden ääniosuus oli yhä hiukan kasvanut. Eikä siinä vielä kaikki: uusimmat gallupit kertovat, että tulevissa eduskuntavaaleissa meidän on lupa odottaa vielä suurempaa menestystä porvareille. Tämän perusteella olettaisi, että porvaripuolueiden harjoittama politiikka on kansan mieleen. Mutta kuinkas oikeasti onkaan?

Tuore kyselytutkimus väittää, että 86 % suomalaisista haluaisi kiristää rikkaiden verotusta. Porvarihallituksen – johon kuuluvat kokoomus, keskusta, vihreät ja RKP – linja on ollut päinvastainen: rikkaiden verotusta on kevennetty vastoin kansan tahtoa. Viime eduskuntavaalien perusteella hallituspuolueilla on 58,4 prosentin kannatus. Ero hallituksen verolinjaa tukevaan 14 prosenttiin on valtava. Tosin vihreät muuttaisivat verotusta hieman, mutta tuskin kansan haluamaan suuntaan. Lisäksi oppositiossa olevista porvaripuolueista ainakaan kristillisdemokraateilla ei liene paljon lisättävää nykyiseen veropolitiikkaan.

Toisen upouuden kyselytutkimuksen mukaan vain 20 % suomalaisista haluaa maamme liittyvän Natoon. Hallitus on kuitenkin systemaattisesti johdattanut Suomea kohti sotilasliittoa. Kokoomus ja RKP kannattavat Nato-jäsenyyttä täysin avoimesti, keskusta hiukan niskoittelee. Vihreät väittävät näennäisesti olevansa Nato-vastaisia, mutta toisaalta oppositiopuolue perussuomalaisissa on sotilasliiton kannattajia. Yleispiirteisesti voi katsoa, että Natoa kannattavilla porvareilla on noin puolen Suomen tuki, mutta Nato-jäsenyydellä itsellään yli puolet pienempi.

Kolmas uunituore kyselytutkimus kertoo, että noin 35 % suomalaisista kannattaa ydinvoimaa. Istuva hallitus on kuitenkin tehnyt juuri päätöksen ydinvoiman lisärakentamisesta. Porvaripuolueista ainoastaan vihreät – rumat jälkensä peittääkseen – kampanjoivat ydinvoimaa vastaan. Vaikka keskustassa ja persuissa onkin muutamia varautuneita, voi silti sanoa, että ydinvoimaa kannattavilla porvareilla näyttää toistaiseksi olevan äänestäjien enemmistön tuki.

Porvaripuolueiden kannatuksella ei siis ole mitään tekemistä asiakysymysten kannatuksen kanssa. Kansan enemmistö haluaa ilmiselvästi valtaan ydinvoiman ja Naton vastustajia, jotka verottaisivat enemmän rikkaita ja vähemmän köyhiä. Paremman näennäisessä puutteessa ihmiset kuitenkin äänestävät ydinvoiman, Naton ja rikkaita suosivan veropolitiikan kannattajia. Muutosvoimaa näyttelevät perussuomalaiset eivät poikkea hallituksen linjasta muutoin kuin veroasioissa – eikä sekään välttämättä pidä kutiaan vaalien jälkeen.

Yllä esitetyssä olisi jokin järjen hitunen, mikäli suurin ei-porvarillinen puolue SDP vastaisi kansan tahtoa. Totuus on toinen. SDP nimittäin kannattaa ydinvoimaa eikä sano Natostakaan juuta eikä jaata. Verotusta demarit kuulemma muuttaisivat, mutta toisaalta dementikkokin muistaa Lipposen hallitusten luotsanneen veropolitiikkaa vahvasti nykyiseen suuntaan. Rikkaita suosivan verotuksen, ydinvoiman ja Naton kannatus on siis politiikassa vielä suurempi kuin hallitus- tai porvaripuolueiden yhteenlaskettu osuus.

Minua kiinnostaisi, mitä ehdokkaita vaalikoneet tarjoavat useimmin niiden käyttäjille. Epäilen vahvasti, että kommunistiehdokkaita ropisee jatkuvalla syötöllä kymmenen kärkeen niin demareiden kuin vihreidenkin äänestäjille. Vasemmistoliitto nauttinee asiakysymyksissä myös lukuisien porvariäänestäjien kannatusta. Mistä äänestäminen on siis kiinni, ellei asioista? Ehkä ihmiset äänestävät puolueita, jotka jollakin täysin asiattomalla tavalla tuntuvat hyviltä ja uskottavilta. Siinä ei tietenkään ole mitään järkeä. Tämän kevään vaaleissa on vihdoinkin aika toimia niin kuin pää sanoo. Asiakysymykset puhuvat lujasti SKP:n puolesta.

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Kommentit (64 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.