Utopia lumesta

20.12.2018 - 11:00
(updated: 24.03.2019 - 11:05)

Lokakuun viimeisenä päivänä ajattelin, että onpa hienoa, kun marraskuu päättyi jo. Sitten älysin, että se vasta alkoi. Pahinta Helsingin marraskuisissa päivissä on kello kolmen hämärä: käytännössä on jo pimeää, mutta vaalean siniharmaa taivaanranta leviää joka puolella kattojen yllä. Kadulla rämpiessä sitä nostaa katseensa ja katsoo epätoivoisesti: viimeinen valo viipyy vielä hetken, kuin vinoillakseen.

Marraskuusta tekee niin karmean se, että musta maa imee kaiken valon ympäriltään. Sitten marraskuu loppuu, ja alkaa joulukuu, mutta lunta ei näy vieläkään. Jotain rännäntapaista tippuu maahan ja sulaa seuraavana päivänä pois.


Kesällä työkaveri mellasti, miten kauheaa on kun viherpiipertäjät haluavat ottaa kaikilta autot pois, vaikka mitäs haittaa niistä nyt on. Ulkona oli vuosikymmenen helle, joka jatkui painostavana ties monetta viikkoa. Euroopassa paloi laajat alat metsää. Työkaveri taivasteli, miten sitä pystyy tulemaan kahdeksaksi töihin, jos ei autoa saa käyttää. Hän asui kahdensadan metrin päässä palttiarallaa maan vilkkaimmasta joukkoliikennepysäkistä. Busseja menee ohi minuutin välein, ja matka niillä työpaikalle kestää viisitoista minuuttia.

On eri asia, kun vuorotyöläinen lähtee keskellä yötä töihin. Silloin ei bussit kulje, vaan oma auto ja autopaikka tarvitaan kaupungissakin. Ja eri asia on sekin, jos joku vielä maaseudulla jaksaa uskoa tulevaisuuteen, asua, elää ja ajaa 35 kilometrin matkan töihin.

Minä kuitenkin mietin, mikä yksityisautoilun merkitys keskivertoihmiselle lopulta on? Aika monelle se on kapitalismin identiteettipolitiikkaa. Oma auto on vapautta. Vapaa ihminen ajaa mitä tietä tahtoo, jotta ehtii leimaamaan kellokortin ajoissa työpaikan kellariin.


Kapitalismissa vapautemme on vapautta kuluttaa. Saan ostaa uuden laitteen, tankata kun tahdon ja valita kaupan hyllyltä mitä hyvänsä. Tuote saattaa olla ekologinen tai sitten ei. Minun valintani. Vapauden hintana joudun tekemään töitä pakonomaisesti, enemmänkin kuin jaksaisin. Kun päivän työt on saatu pakettiin, katselen epätoivoisena Marraskuun taivaalle, ja mietin koska tämä pimeys loppuu.

Vastaus on lopulta aika helppo: pimeys loppuu heti kun ensilumi tulee. Lumi valaisee koko maailman ja saa olon tuntumaan kevyemmältä. Sellaista vapauden tunnetta on hankala kuvata kenellekään, joka ei sitä ole kokenut.

Lunta ei voi ostaa kaupasta. Jotta se sataisi aiemmin, maailman pitäisi muuttua. Viime lehdessä Keijo Lakkala kirjoitti siitä, miten työväenliikkeelle tarvittaisiin kollektiivinen positiivinen utopia. Tässä on minun ehdotukseni utopiaksi: ensilumi ennen joulua.

Kirjoittajan artikkelit

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.