Soinilaista työväenpolitiikkaa – valtionyhtiöt myyntiin!

07.08.2013 - 15:21
(updated: 09.10.2015 - 10:59)

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini lanseerasi aikanaan sanonnan: "Missä EU, siellä ongelma". Nyt kun on seurannut Soinin politikointia eduskuntavaalien jytkyn jälkeen, niin Timo voi hyvällä syyllä ottaa käyttöön uuden termin: "Mitä kokoomus edellä, sitä Soini perässä."

Kokoomus onnistui aikansa ratsastamaan työväenpuolueen tittelillä ja sillä varjolla niitti – ja edelleen niittää – suomalaista yhteiskuntaa lakoon minkä kerkeää. Vastakkainasettelua ei muka ole ja kaikkien on uhrauduttava hädän hetkellä. Sen kokoomus jättää totta kai kertomatta, että uhrautuminen koskee vain työläisiä ja osattomia – pääomiin ja omistavaan luokkaan sen sijaan ei pidä kajota, vaan päinvastoin kohdella heitä silkkihansikkain ja antaa mitä he pyytävät.

Kun kokoomus onnistui aikansa jymäyttää suomalaisia työväenpuheillaan, niin miksi eivät myös perussuomalaiset käyttäisi samaa kikkaa – tuumi Timo Soini varmaan tykönään. Näin alkoi eduskunnassa puheet, kuinka perussuomalaiset ovat suurin työväenpuolue ja vettä myllyyn Timo heitti toteamalla: "Työmies on palkkansa ansainnut."

Kun on seurannut tämän niin sanotun uuden työväenpuolueen taaperrusta suurimpana työväenpuolueena, niin kovin on hauraat ja kevyet eväät tuon tittelin haltijaksi. Syksyn työmarkkinakierros lähestyy kovaa vauhtia, mutta eipä ole järin työväestölle herunut tukea perussuomalaisten puoluetoimistolta. Päinvastoin, nimittäin uusi puoluesihteeri ehätti jo vaatimaan malttia palkankorotuksiin, vaikka suomalaisten ostovoimaa on urakalla heikennetty erilaisin veroin ja muilla hintojen korotuksilla.

Ja nyt sitten itse Timo Soini yhtyi viikonloppuna vaatimaan valtionyhtiöiden myyntiä perinteiseen kokoomuslaiseen tyyliin. Varmaa on, että pääomapiireissä ja suursijoittajissa huudetaan hiphurraata kun toinen suuri oikeistolainen ”työväenpuolue” yhtyy rintamaan valtion omaisuuden myymisestä kapitalistisille saalistajille.

Näin siis kaksi työväenpuolueen titteliä hyväksikäyttävää puoluetta ovat valmiit säälimättä sysäämään valtionyhtiöiden työntekijöitä kapitalistien armoille. Ei riitä, että koko ajan tehtaita ja tuotantolaitoksia suljetaan, vaan lisää pitää laittaa väkeä kilometritehtaalle. Mikä sen kätevämpää pestä omat kädet kuin myydä valtionyhtiö alta pois yksityiselle, joka sitten tekee likaisen työn ja sanoo työntekijät irti ja lyö ovet säppiin. Timo Soini, tämäkö on sitä perussuomalaista työväenpolitiikkaa?

Miksi haluat Timo Soini maksattaa työntekijöillä harjoitetun uusliberalistisen politiikan seuraukset? Haluat lyhentää valtion lainaa myymällä meidän kansallisomaisuuttamme. Eikö sinulle riitä, että suomalaiset on jo nyt kupattu tyhjiin kun on tuettu pääomia miljardeilla ja taas miljardeilla vaan aiot kylmän rauhallisesti pistää myyntiin kaiken mitä tämä kansa on vaivalla hankkinut ja aikaan saanut.

Jos aiot yhä Timo Soini puhua työmiehen puolesta ja retostella ajavasi työläisten asiaa, niin koita nyt hyvä mies sanojen sijaan tehdä myös tekoja työkansan puolesta. Suunsoitto ei nimittäin nälkää karkota eikä tyhjää täydeksi tee, kuten työväenlaulussa erinomaisesti todetaan.

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Kommentit (9 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.