Millä oikeudella länsi on ottanut maailmanpoliisin roolin?

29.07.2014 - 14:27
(updated: 09.10.2015 - 10:59)

Mitä erinomaista niin sanotussa läntisessä maailmassa on kun sillä on ihan omat säännöt kaikessa toiminnassa – sanokaapa se minulle ystävät hyvät ja viisaat? Miettikääpä moniako laillisia hallituksia vastaan taistelevia kapinallisia on vaikkapa vain viimeisten vuosien aikana lännestä tuettu ja aseistettu? On Libyaa, Syyriaa, Irakia ja mitä kaikkea niitä onkaan. Viimeisimpänä länsi tuki kaikin tavoin avoimesti Ukrainan vaaleilla valittua hallitusta vastaan taistelleita kapinallisia saaden aikaan maassa järkyttävän sekasorron.

Huomasitteko vaatiko muu maailma, esimerkiksi Kiina; Venäjä, Intia muutamia mainitakseni voimakkaita talouspakotteita USA:ta tai Euroopan unionin maita vastaan? Minä en kyllä ole huomannut, tai noissa muissa kapinallisia tukeneissa sotatoimissa jotka ovat aiheuttaneet tuhoa ja suunnatonta kärsimystä ihmisille? Oma lukunsa on tietysti Israelin toimet palestiinalaisia vastaan joka on kuvottavaa, epäinhimillistä, ihmisyyttä ja ihmisarvoa polkevaa, mutta sallittua koska USA antaa siihen siunauksensa ja muu läntinen maailma sylikoiran tavoin korkeintaan hieman vikisee.

Niin vain kuitenkin asiat käännetään nurinpäin kuin taikatempusta. Nämä maat, USA etunenässä, joiden pitäisi itse olla syytettyjen penkillä, ovatkin syyttäjiä. Samaan aikaan kun näiden johtavien länsimaiden johtajien selkien takana loimuavat savuavat rauniot joissa on kylvetty tuhoa ja kauhua, osoittavat heidän syyttävät sormensa läntisen median avustuksella Venäjän suuntaan. Mikä muu voi olla takana kuin omien hirvittävien jälkien peittely ja viimeinen taistelu maailman herruudesta.

Kapitalistinen maailma käy taistelua nyt maalla, merellä ja ilmassa. Tankit vyöryvät Gazaan, Naton lentotukialuksia on pitkin poikin maailman merillä, lentokoneita ammutaan alas summamutikassa, lennokkeja lähetetään tappamaan ihmisiä milloin mihinkin ja totta kai myös taisteluhävittäjille etsitään kohteita. Kapitalistisen maailman talous on jo pitkään ollut kuralla ja umpikuja lähestyy, siksi taas kerran koitetaan sotien ja kaaosten kautta laittaa jako uusiksi.

Tässä kaikessa kauheudessa Suomi on Euroopan unionin myötä korviaan myöten mukana ja Nato-kiihkoilijat haluavat upottaa meidät uppeluksiin liittämällä Suomi läntiseen sotivaan sotilasliittoon. Me seilaamme nyt vaarallisilla vesillä josta voi seurata vain surua, murhetta ja uhreja. Uhreja on jo nyt Nato seikkailujen myötä, valitettavasti aivan liikaa. Eikö historia mitään opettanut, onko taas kerran lyötävä päätä seinään ja maksettava kallis hinta pyrkimällä pakonomaisesti mukaan lännen rintamaan.

Minä haluan elää puolueettomassa, sotilasliitoista vapaassa maassa, maassa joka ottaa taas rauhanvälittäjän roolin ja näyttää muulle maailmalle kuinka parasta on rauhanomainen rinnakkainelo naapurien kanssa. Haluan elää maassa josta ei tarvitse lähettää poikia ja tyttöjä sotimaan muutamien harvojen puolesta ihmisiä vastaan jotka myös haluavat kukin rauhassa rakentaa elämäänsä ja kasvattaa lapsiaan – sitä kai sinäkin haluat?

Tekijä

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Tekijä

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Kommentit (6 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.