Kunnat ulkoistavat töitään orjatöiksi!

25.09.2013 - 11:22
(updated: 09.10.2015 - 10:59)

Kaikki eduskuntapuolueet puhuvat kuin yhdestä suusta työn puolesta. Työtä pitää suomalaisten tehdä. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainenkin kehuu demareiden olevan ”työn puolue”. Liekö häpeää työläisiä niin paljon, että ei kehtaa enää puhua työväen puolueesta tai vasemmistolaisesta työväenliikkeestä.

Millaista työtä nämä eduskunnan työn puolueet sitten tarjoavat? Eivät ainakaan sellaista perinteistä palkkatyötä, jolla ihmiset tulevat toimeen ja kykenevät elättämään itsensä tai perheensä. Kuuden puolueen hallitus korostaa kuinka vain työllä saadaan Suomi nousuun. Aivan oikein, työ on se joka luo vaurautta ja jolla maamme saadaan jaloilleen. 

Surkuhupaisaa vain on se, että hallituksen toimin kunnollista palkkatyötä, josta yhteiskunnalle kertyisi verotuloja ja kansalaisille ostovoimaa, ei synny, vaan päinvastoin. Kataisen hallitus leikkaa kunnilta miljarditolkulla ja ajaa kuntia ahdinkoon. 

Ja mitä tekevät kunnat? Alistuvat kiltisti hallituksen tahtoon riippumatta siitä mitkä puolueet kunnissa ovat päättävissä asemissa. On aivan sama onko kunta keskustavetoinen, perussuomalaisvetoinen, kokoomus- tai demarivetoinen, niin sama on kaiku askelten. Nöyrästi otetaan vastaan mitä hallitus antaa ja ulkoistetaan palveluita, vaikka sitten teettämällä työttömillä orjatöinä kunnan töitä, kuten meillä Kihniössä. 

Tähänkö on todella yhteiskunnassamme tultu, ilman kenenkään isommin asiaan puuttumatta? Työtä pitää tekemän, mutta orjatyönä. Siinä eduskunnan viesti suomalaisille. Ja oppositio peesaa hallitusta tekemällä kunnissa sen likaisen työn. Jopa niin, että pääoppositiopuolueen puheenjohtaja nimittelee kunnanvirastoissa työtään tekeviä ”nilkeiksi,” jotka joutaakin irtisanoa

Todellista vastarintaa ei eduskunnan opposition taholta kuntien alasajoja, kuntatyöntekijöiden irtisanomisia, palvelujen heikentämisiä ja syrjäseutujen autioittamisia vastaan ole näkyvissä. Mitä nyt eduskunnan suuressa salissa suuta soitetaan ja nappia painetaan, muka hallituksen toimia vastustaen ja siinä se. Parlamentaarinen demokratia on puhunut ja siihen on tyytyminen. 

Ei puhettakaan massa– tai muista kansanliikkeistä joilla saataisiin pysäytettyä suomalaisen hyvinvointivaltion raju alasajo. Päättäjät ovat pelotelleet työläiset polvilleen maalaamalla uhkakuvia kestävyysvajeesta ja muusta ”yli varojen” elämisestä, vaikka todellisuudessa heidän harjoittamallaan uusliberalistisella politiikalla on tehty massiivisia tulonsiirtoja köyhiltä ja työläisiltä rikkaille. 

Kela-maksun poiston miljardin tulonsiirto, samoin yhteisveron poistolla miljardit valtion kassasta rikkaiden taskuihin ja progressiivisen verotuksen painopisteen siirtäminen yhä lähemmäksi tasaveroa ovat aiheuttaneet päättäjien mainitseman kestävyysvajeen, eikä suinkaan kansalaisten yli varojen eläminen.

Kunnat taas pelkäävät valtionapujensa puolesta ovat ”kusi sukassa” ja nöyristelevät kuuliaisesti, ja ottaen vastaan mitä ylhäältä annetaan. Elämme siis sanalla sanoen pelon yhteiskunnassa, jossa on oltava hiljaa ja nöyränä tai muuten ei hyvää seuraa. 

Alistummeko siihen, vai joko on aika kansalaisten ottaa aloite omiin käsiin ja sanoa: Jo riittää – vaadimme oikeaa työtä ja kunnon palkkaa!

Tekijä

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Tekijä

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Kommentit (10 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.