Yhteinen asiamme

12.10.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 37/2007

Terveydenhuoltoalan järjestö Tehy tavoittelee jäsenkunnalleen 24 prosentin palkankorotusta. Vaatimus pitää sisällään kunta-alan 9 prosentin yleisen linjan ja 15 prosentin kuoppakorotuksen.


Tehyn tavoitetta on sanottu kovaksi, ja kovahan se yleiseen linjaan verrattuna onkin. Mutta samalla se osoittaa hoitajien palkkakuopan syvyyden. Vaikka Tehyn tavoite menisi läpi sellaisenaan, sairaanhoitajan minimipalkka olisi sopimuskauden päättyessä vain 2190 euroa.


Tehyn palkkavaatimus on hyvin linjassa kokoomuksen ja muidenkin puolueiden ennen eduskuntavaaleja lupaileman 500 euron korotuksen kanssa, 400–600 euron korotukset vähimmäis- ja peruspalkkoihin 2,5 vuoden sopimuskauden aikana. Vähempää ei olisi ollutkaan viisasta vaatia. Sen sijaan suurempikin vaatimus olisi ollut perusteltu. Ammatillisen edunvalvonnan alkeisviisaushan on, että palkkavaatimusten on oltava riittävän suuria, jotta lopputulosta voisi pitää saavutuksena mahdollisen "kompromissin" jälkeenkin. Koko Suomen ay-liikkeen alamäki viime vuosikymmeninä johtuu tulopolitiikasta ja siitä, että palkkavaatimukset on jo kättelyssä mitoitettu "maltillisiksi", jolloin lopputulokset ovat olleet surkeita.


Tavoitteeseensa Tehy pyrkii oloissamme harvinaisella aseella, joukkoirtisanoutumisilla. Tehyn valtuuston yksimielisen päätöksen mukaan osa hoitohenkilöstöstä irtisanoutuu tehtävistään ja heitä ei voi siten käyttää suojelutyöhön kuten lakkolaisia. Irtisanoutuminen on jokaisen henkilökohtainen päätös, mutta Tehy ottaa vastuun asioista: kukaan ei mene takaisin työhön ennen kuin kaikki ovat päässeet takaisin. Sillä aikaa kun palkka ei juokse, Tehy lupaa auttaa jäseniään.


Joukkoirtisanoutumisten taktiikka on äärimmäisen kova, mutta alan erikoisluonteen huomioon ottaen ehkä ainoa tepsivä. Sen tarkoitus on puristaa tavoiteltu tulos sinä neuvotteluaikana, jonka irtisanoutuvien 2–4 viikon irtisanomisaika ennen faktisten irtisanoutumisten voimaanastumista tarjoaa. Tehyllä on aikaisempia karvaita kokemuksia siitä, miten työtaistelulta on viety terä muun muassa määräämällä heitä suojelutyöhön.


Vasta nyt, Tehyn lyötyä korttinsa pöytään, alkaa todenteolla uhkailu, pelottelu, vääristely, valehtelu ja kateuden lietsominen hoitajia vastaan. Kenenkään tavallisen ihmisen ei pidä antaa johtaa itseään harhaan. Ei pidä uskoa "ei ole rahaa" -propagandaan. Ei pidä uskoa väitteisiin, että hoitajien tavoittelemat palkankorotukset ovat "ylimitoitettuja" ja muilta työntekijöiltä pois. Ei pidä uskoa, että hoitajat ovat vastuuttomasti jättämässä potilaat heitteille. Ei pidä uskoa, etteivät hoitajat ansaitse muiden ihmisten solidaarisuutta.


Tehyläisten taistelu on meidän kaikkien yhteinen asia. Nyt ratkaistaan palkkojen osalta se, riittääkö julkiseen terveydenhuoltoon ja sairaanhoitoon tulevaisuudessa riittävästi ammattitaitoista henkilöstöä. Nyt ratkaistaan, mikä on julkisen terveydenhuollon ja sairaanhoidon–ja laajemminkin julkisten hyvinvointipalvelujen–tulevaisuus. Nyt ratkaistaan, miten meille kaikille tavallisille kansalaisille turvataan laadukas ja ihmisarvoinen hoito.



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli