Ydinvoima on Jyväskylälle riski

22.05.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 20 / 22.5.2009

Suomen kommunistisen puolueen jyväskyläläinen eurovaaliehdokas Hanna Era on tehnyt aloitteen Jyväskylän Energian ja Fennovoiman ydinvoimayhteistyön purkamiseksi. Nuori tulevaisuus- ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen esittää, että sähköntuotannon ratkaisujen tulee perustua uusiutuviin ja kestäviin ratkaisuihin kuten tuulivoimaan sekä metaanin, puuhakkeen ja yleensä ja muiden uusiutuvien polttoaineiden polttoon. Nämä energiamuodot työllistävät paikallisella tasolla, edistävät ilmastotavoitetta ja hyödyntävät jo olemassa olevaa infrastruktuuria.



– Ydinvoimaa on perusteltu sen edullisuudella. Kuitenkin Fennovoiman oman viestintäjohtajan arvion mukaan uuden ydinvoimalan rakentaminen maksaisi kuusi miljardia euroa, josta Jyväskylän Energia maksaisi yhden prosentin eli noin 60 miljoonaa euroa.


Ydinvoiman riski on sen suuri todennäköisyys pilata todellinen suomalainen rikkaus, pohjavetemme. Uraaninlouhinta on epäonnistunut ympäri maailmaa, eikä siihen käytetty tekniikka – avolouhiminen, ole muuttunut miksikään. Ydinvoiman lisärakentaminen energiaomavaraisuuden nimissä asettaisi paineita myös louhia uraania kotimaasta.



Hanna Era sekä SKP:n Jyväskylän piirijärjestö vaativat Jyväskylän Energian ja Fennovoiman välisen sopimuksen irtisanomista. Uuden Jyväskylän energiahuolto on ratkaistava kestävästi, työllistävästi ja paikallisesti, ilman ydinvoimaan sijoittamista.




Kunnille saatava


kiireesti rahaa




Hallitus on rientänyt pelastamaan pankkeja ja suuryrityksiä talouskriisin kourista lupaamalla niille kymmeniä miljardeja euroja veronmaksajien rahoja ilman vastinetta.



– Kuntien talouden pelastaminen ei ole hallitusta yhtä paljon kiinnostanut. Pääministeri Vanhanen on tyytynyt antamaan kuntien palvelujen ja työllisyyden turvaamisesta toistaiseksi vain katteettomia lupauksia, todetaan SKP:n Jyväskylän piirijärjestön kannanotossa.


Todellisuudessa porvarihallitus suorastaan kiristää kuntia leikkaamaan palveluja, polkemaan kunta-alan palkkoja, vähentämään työpaikkoja sekä nostamaan kunnallisia veroja ja maksuja. Likainen työ eli leikkauslistojen laatiminen ja verojen kiristäminen pyritään sälyttämään kuntapäättäjien kontolle.


Porvarihallitus seisoo tumput suorina, vaikka valtion pitäisi kiireesti tulla kuntien avuksi lisäämällä reilusti kuntien valtionosuuksia. Piirijärjestön mukaan rahasta ei valtiolla ole pulaa, koska sitä on riittänyt edelleen runsain mitoin niin suurituloisten verohelpotuksiin kuin myös uusien Nato-aseiden hankintaan.




Yhteisvoimalla


vaikutusta




Muiden kuntien lailla Jyväskylän kaupungin talous on ajautumassa kriisiin. Kaupunginjohto pyrkii ratkaisemaan talousongelmat kaupungin työntekijöiden ja palveluja tarvitsevien kaupunkilaisten kustannuksella, vaikka laman oloissa kuntapalvelujen kysyntä lisääntyy.



– Kaupungin henkilöstöjärjestöt ovat toimineet nykyisessä tilanteessa oikein ja vastuullisesti kun eivät ole suostuneet luopumaan työntekijöiden lomarahoista. Henkilöstösopimuksen irtisanomisen ja lomautusten torjuminen oli osoitus siitä kuinka yhteisvoimin voidaan vielä nykyäänkin vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon, huomauttaa piirijärjestö.



Jyväskylässä on esitetty kaupungin palvelujen yksityistämistä talouskriisin varjolla. Perustelu on kommunistien mielestä täysin kestämätön, koska yksityistäminen tulee kaupungille huomattavasti kalliimmaksi kuin oma palvelutuotanto. (TA)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli