VR karsii junavuoroja

30.03.2016 - 10:45
(updated: 31.03.2016 - 08:24)

Kauko- ja lähijunaliikenteessä astui pääsiäisenä voimaan lukuisia aikataulumuutoksia. Paikoin vuoroja harvennetaan, toisaalla taas joidenkin hiljaisempien seisakkeiden ohi junat ajavat pysähtymättä.

Kärkölän kunnan Lappilan kylän kyläyhdistys haluaa tuoda eduskunnan oikeusasiamiehen käsittelyyn VR:n päättämät junavuorojen leikkaukset rataosuudella Lahti–Riihimäki. Päätöksellä vähennetään junavuoroja joka toisella vuorolla siten, että VR saa toteutettua liikenteen yhdellä junayksiköllä.

Kyläyhdistys epäilee, että VR:n päätös perustuu vääristyneisiin tilastoihin rataosuuden matkustajamääristä.

– Käytännössä vuosikausia on jatkunut tilanne, jossa junamatkustajille ei ole myyty lippua heti Lappilasta lähdön jälkeen sekä useasti ei ollenkaan. Lappila kuuluu Helsingin lähiliikenteen G-vyöhykkeeseen, joten sarjalippujen ostajat eivät välttämättä kirjaudu Lappilan aseman käyttäjiin, toteaa yhdistyksen puolesta puheenjohtaja Seppo Eerola.

Kärkölä ja Hausjärvi eivät ole periferiaa

Junavuorojen vähentäminen tulee kyläyhdistyksen mukaan lisäämään yksityisautoilua. Se asettaa opiskelijat ja työssäkäyvät eriarvoiseen asemaan, koska kaikilla ei ole mahdollista hankkia yksityisautoa. Mahdolliset korvaavat linja-autoyhteydet lisäävät nekin liikennepäästöjä. Päätöstä tehtäessä Uudenmaan ely-keskukselta ei ole missään vaiheessa kysytty joukkoliikenteen järjestämisestä ja sen korvaamisesta.

"Tällaisilla päätöksillä ihmisiä ajetaan väkisin asumaan suuriin kasvukeskuksiin."

Eerola ja kumppanit muistuttavat, että Kärkölä ja Hausjärvi eivät ole periferiaa.

– Alueella asuu paljon muun muassa Lahdessa ja Riihimäellä työskenteleviä veronmaksajia. Tällaisilla päätöksillä ihmisiä ajetaan väkisin asumaan suuriin kasvukeskuksiin ja autioitetaan suurienkin kaupunkien välissä olevia, hyvien kulkureittien ja infrastruktuurin omaavia sekä lyhyiden matka-aikojen alueella sijaitsevia kuntia.

Voimassaoleva joukkoliikennelaki asettaa tavoitteeksi joukkoliikenteen kehittämisen siten, että ihmisten käytettävissä on välttämättömiä jokapäiväisiä liikkumistarpeita vastaavat joukkoliikenteen palvelut koko maassa.

– Mielestämme päätöksessä puututaan huonontavasti kansalaisten oikeuteen saada julkisen liikenteen palvelua. Lappilasta ei ole muuta julkista liikennettä kuin junaliikenne. Kaikki kunnalliset ja kaupalliset palvelut ovat Järvelässä, jonne on matkaa kuusi kilometriä, muistuttaa Lappilan kyläyhdistys.

VR: vastuu hallituksen

Mika Heijari VR Groupista toteaa, että voimaan tulleet aikataulumuutokset liittyvät liikenne- ja viestintäministeriön päättämiin ostoliikenteen muutoksiin.

– Valtio ei enää osta Lahti-Riihimäki –rataosuudelle matkustajaliikennettä. Jäljelle jäävä liikenne on ministeriön päättämää velvoiteliikennettä. Kyse ei siis ole VR:n päätöksistä, toteaa Heijari.

Valtion säästöpäätösten vuoksi liikenne- ja viestintäministeriö on joutunut vähentämän junaliikenteen ostoja VR:ltä ja määrittelemään VR:n liikennöintivelvoitteen uudelleen. Junaliikenteen ostoihin on alkaneelle vuodelle kohdistettu hallitusohjelman mukaisesti 12,3 miljoonan euron leikkaukset, mikä vastaa 30 % edellisvuoden määrärahasta.

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.