Viisi maata – samat ongelmat

17.12.2004 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: MATTI LAITINEN

Viidelle eturintaman valtiolle – Argentiinalle, Brasilialle, Bolivialle, Ecuadorille ja Venezuelalle – on ominaista iso köyhyysongelma, jättiläismäinen ulkomaanvelka, alkuperäiskansojen heikko asema, mittavat luonnonvarat ja poliittisen eliitin korruptoituneisuus sekä taloudellisen vallan keskittyminen pienelle eurooppalaisperäiselle etniselle eliitille. Näistä maista vain Argentiinassa ja Brasiliassa ovat väestön enemmistönä eurooppalaisten jälkeläiset.


YK:n asettama köyhyysraja on 365 U$/280 euroa vuodessa. Toista kehityksen aspektia kuvaa hyvin se, että Internetin käyttöaste vaihteli v. 2002 noissa maissa 2,5–11,7 % väestöstä. Suomessa viikoittaisia Internetin käyttäjiä oli v. 2002 2,1milj. (40,4 %). YK:n inhimillisen kehityksen indeksillä (HDI) mitattuna maiden sijoitus maailmantilastossa oli v. 2003 seuraava: Argentiina 34, Venezuela 68, Brasilia 72, Ecuador 100 ja Bolivia 114 (Kuuba 52 ja Suomi 13).


Lisäksi osa näiden valtioiden armeijoiden ja kirkon johdosta tukee tällaista epäoikeudenmukaista todellisuutta. Maiden luonnonvaroista saatavat tulot kuluvat valtiollisten velkojen maksuun ja osa niistä kulkeutuu lahjuksia ottavien poliitikkojen taskuun. USA:n kannalta Ecuador ja Venezuela ovat sille tärkeitä halvan raakaöljyn tuottajia. Brasilia muodostaa 184 miljoonan väestöllään merkittävät kulutusmarkkinat. Lisäksi sen maa-alueella sijaitsee valtaosa Amazonian sademetsävyöhykkeestä (kasvisto ja makean veden varasto).


Valuuttakeinottelukriisi iski ensin Brasiliaan v. 1999 ja Argentiina koki saman v. 2001. Maa oli ennen luhistumistaan hyvinvointivaltio, jossa tulotaso oli korkeampi kuin Suomessa. Bolivialla on suuret öljy-, maakaasu- ja malmivarat. Maassa on vahva intiaanien oppositioliike, jolla on merkittävästi poliittista valtaa. Maan seuraava presidentti on todennäköisesti sosialistista MAS-puoluetta edustava Evo Morales. Latinalaisessa Amerikassa presidenteille on keskittynyt paljon yhteiskunnallista valtaa.


Kaikki mainittujen maiden kansat ovat lisäksi uusliberalistisen sosiaali- ja talouspolitiikan uhreja. Viime vuosina suurin osa näiden maiden valtiopäämiehistä on osoittanut selvää taloudellista ja poliittista yhteistyöhalukkuutta Kuuban kanssa. Bolivian ja Ecuadorin intiaaniliikkeiden johtajat nauttivat myös kuubalaisten luottamuksesta ja tuesta.



Argentiina



Argentiinan väestöstä on 85 % eurooppalaista alkuperää loput ovat mestitsejä ja intiaaneja. Neljä maailmalla tunnettua argentiinalaista miestä ovat: Che Guevara, Juan Perón, Astor Piazzolla ja Diego Maradona. Pääosan 1900-lukua Argentiinaa hallitsivat sotilashallitukset. Tunnetuin vaaleilla valittu presidentti Juan Domingo Perón rakensi maahan populistisen liittouman, johon kuuluivat työläiset, työnantajat ja armeija.


Peronistinen ideologia "justicialismo" on filosofinen elämänkoulu, joka on yksinkertainen, käytännöllinen ja kansanomainen. Se perustuu syvästi kristillisiin ja humanitaarisiin asenteisiin. Se pyrkii kansalliseen yhtenäisyyteen, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja hyvinvointiin. Sen arvomaailman keskiössä on ensin isänmaa ja sen jälkeen kansalaiset itsessään. Peronisteille on olemassa vain yksi ihmisluokka: työläiset.


Peronistit ovat edelleen vallassa Argentiinassa. Heillä on 129 edustajaa 256-paikkaisessa parlamentissa. Istuva presidentti Nestor Kirchner edustaa myös heitä (Partido Justicialista). Maan sekavaa tilaa kuvaa hyvin se, että maassa toimii yli 20 demareista vasemmalla olevaa poliittista puoluetta.


Keväällä 1982 puhkesi Malvinas-saarten selkkaus Englannin ja Argentiinan välillä. Englanti tuomitsi suurvaltana Argentiinan uskaltautumisesta hyökätä suurvallan kimppuun. Tämä oli vastoin suurvaltojen etuja. Tuosta hetkestä lähtien oli selvää, että Pohjoisen edut olivat paljon USA:lle arvokkaammat kuin kenen tahansa liittolaisen ja että nuo edut voisivat olla myös vastoin Latinalaisen Amerikan kanssa solmittuja sopimuksia.


Syyskuussa 1982 sattui vielä toinenkin tärkeä poliittinen tapahtuma, kun Meksikon presidentti José López Portillo ilmoitti yksipuolisesti lykkäävänsä maansa ulkomaan velan maksua. Nämä kaksi tapahtumaa yhdessä saattoivat suurvaltojen taloudellisen ja rahoituksellisen valvonnan sekä sotilaallisen ja poliittisen ylivallan kyseenalaiseksi Latinalaisessa Amerikassa.


1980-luvulla argentiinalaisista kuului lähes puolet keskiluokkaan. Heistä suurin osa työskenteli julkisella sektorilla. He ansaitsivat hyvin ja heille kuului luontaisetuna kattava terveyshuolto. Lapset saivat ilmaisen opetuksen.


Vuonna 1991 Argentiinan johtoon valittiin peronisti Carlos Menem, joka harjoitti ankaraa IMF:n sanelemaa talouspolitiikkaa lieventämällä valtion valvontaa yritystoiminnassa ja yksityistämällä valtion omistamaa teollisuutta (markkinatalousperonismia). Tämä aiheutti laajaa työttömyyttä ja harmaan talouden syntymistä.


Vuonna 1998 Menemin toisella kaudella Argentiina ajautui vuosikymmeniin pahimpaan taloustaantumaan. Presidentin talouspolitiikka, korruption sietäminen, sotilasjuntan rikosten (v. 1976–82 2 300 murhattiin ja 20 000 katosi) armahtaminen söivät hänen kansansuosionsa. Presidentti vaihtui v. 1999. Tämä yritti uutta tiukkaa talouden kiristysohjelmaa, mutta lama vain jatkui. IMF myönsi maalle tammikuussa 2001 13,7 miljardia dollaria hätäapua ja elokuussa vielä 8 miljardia. Tämäkään ei riittänyt, vaan Argentiinan talous romahti vuoden lopulla. Argentiina laiminlöi 155 miljardin dollarin ulkomaan velkansa.


13.12.2001 maahan julistettiin yleislakko, joka johti ruokakauppojen tyhjentämisiin ja avoimeen poliittiseen taisteluun presidentin erottamiseksi. Keskusta-vasemmiston presidentti Fernando de la Rua joutui eroamaan virastaan.


21.12.2001 lukuisat pienet vallankumoukselliset puolueet julkaisivat yhteisen julkilausuman, jossa ne toivat julki kantansa: mm. kansan ja työläisten yhteisen hallituksen perustaminen, pankkien kansallistaminen, kansallinen edistyksellinen taisteluohjelma järjestelmän kumoamiseksi, ei IMF:lle jne... Kansannousun seurauksena maassa syntyi kaksoisvallan elimiä kuten kansankokoukset ja liikkeitä, jotka panivat toimeen päätöksiä kuten piqueteros-liike ja työläisten itsehallintoa tuotantolaitoksissa. ABC:n toimittaja arvioi piqueteroseja olevan yli 200 tuhatta – pääasiallisesti naisia – ja luku tekee siitä työttömien liikkeen historian merkittävimmän järjestön.


23.12. uudeksi presidentiksi valittiin peronisti Adolfo Rodriques Sáa. Hän ehti olla vallassa vain kahdeksan päivää.


Kongressi nimitti uudeksi presidentiksi Eduardo Duhalden 1.1.2002. Argentiinan peso, joka oli sidottu dollariin, devalvoitiin 30 %. Tämä johti pankkitilien nostorajoituksiin, jonka seurauksena oli keskiluokan pankkisäästöjen häviäminen. Tämä aiheutti miljoonien ihmisten köyhyyden. Vuonna 2003 väestöstä 51,7 % ansaitsi alle köyhyysrajan.


Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) johtaja Rodrigo Rato sai nihkeän vastaanoton 31.8.2004 Argentiinassa hänen saavuttuaan vierailulle Etelä-Amerikkaan. Kaksi pommia räjäytettiin ennen hänen saapumistaan. Lisäksi mielenosoittajat valtasivat IMF-johtajan hotellin aulan. Mielenosoittajat vaativat Argentiinaa lopettamaan ulkomaanlainan maksamisen. Martin Fierron -ryhmän mielenosoittajat kertoivat, etteivät he halua IMF:n tulevan maahan kertomaan miten heidän tulisi hallita talouttaan. Mielenosoittajat kertoivat myös IMF:n ajavan "ulkomaiden etuja". Kriisi ei ole ohitse!



Brasilia



Brasilian 184-miljoonaisesta väestöstä kärsii nälästä päivittäin 50 miljoonaa. Maan talous on maailman 8. suurin. Vuonna 1998 maan väestöstä 22 % tulotaso oli alle köyhyysrajan. Vuonna 2003 maan ulkomaanvelka oli 215 miljardia dollaria. HDI-indeksillä mitattuna brasilialaisilla on kolmanneksi kurjimmat olot suhteessa muihin käytettyihin vertailumaihin (72). Lapsikuolleisuus on korkea (30,7/1000) ja työttömyysaste suuri 12,2 %. Ihmisistä lukutaitoisia on 80 %. Inflaatioaste oli v. 2003 9,3 %. Keskipalkka maassa on 286 U$/kk.


Väestöltä puuttuu tietotekninen koulutus. Työpaikkoja ja elinkeinoja on luotava hurjasti lisää. Pakonomaisella teollisuuden yksityistämisellä ja markkinoiden globalisoinnilla ylikansallisten yhtiöiden toiveiden mukaan on aiheutettu valtavasti vahinkoa yhteiskunnalle ja luonnonvaroille.


Brasilian presidentti Luis Inacio Lula da Silva julisti virkaanastumispuheessaan tammikuussa 2003 sodan köyhyyttä ja nälkää vastaan. Hän on maan 1. työväenluokkainen valtiojohtaja. Hän on myös maan ainoan sosialistisen puolueen johtaja (Työläisten puolue). Kiireisimpiä uudistuksia on maareformi, jonka valmisteluun osallistuu Brasilian maattomien maatyöläisten liikkeen edustajia. Muut uudistukset kohdistuvat koulutukseen, terveydenhoitoon, korruption kitkemiseen ja työllisyyden hoitoon. Varoja uudistuksiin hankitaan luopumalla aseostoista ja moottoritiehankkeista.


Brasilia on muodostumassa yhdeksi tärkeimmistä Kuuban eteläamerikkalaisista kauppakumppaneista. Maiden väliset suhteet ovat erinomaiset. Fidel Castro osallistui presidentti Lulan virkaanastujaisjuhlallisuuksiin Brasiliassa tammikuussa 2003. Lula vieraili Havannassa viime syyskuussa. Brasilian kommunistien puolue PCdoB on Lulan hallituskoalition jäsen. Se on säilyttänyt ohjelmassaan sosialistisen päämäärän ja sillä on 7 paikkaa parlamentissa.



FTAA ja Brasilia



Suurin osa presidentti Lulan hallituksen ministereistä on vasemmistolaisen Työläisten Puolueen (PT) jäseniä. PT suhtautuu skeptisesti FTAA:han, jota se ei pidä minään vapaakauppasopimuksena vaan USA:n taloudellisena aluevaltauksena Latinalaisessa Amerikassa. Brasilian varaulkoministeri Samuel Pinheiro Guimaraes on vannoutunut FTAA:n vastustaja. Maan ulkoministeri Celso Amorim edustaa diplomaattipiirejä. Ollessaan maansa edustaja WTO:ssa Genovassa hän puolusti tiukasti maansa kansallisia etuja.


Lula ja Amorim ovat linjaamassa maansa ulkopolitiikkaa ja taloussuhteita ensisijaisesti MERCOSUR:in (Argentiina, Brasilia, Paraguay ja Uruguay) ja ALADI:n (Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Ecuador, Kolumbia, Kuuba, Meksiko, Paraguay, Peru, Uruguay ja Venezuela) suuntaan.


Rio de Janeiron yliopiston tutkija ja opettaja Reinaldo Gonzalves arvioi FTAA:n hyödyttävän Brasiliassa vientikapitalisteja ja liikemiehiä, jotka haluavat suojella investointejaan sekä kaupata tekstiilituotteita ja terästä USA:han. Suurmaanomistajat voivat myydä maansa ylikansallisille maatalousyrityksille. Brasiliassa järjestettiin v. 2002 epävirallinen kansanäänestys FTAA:sta. Kymmenestä miljoonasta äänestäjästä yli 9 980 000 äänesti Amerikan vapaakauppa-aluetta vastaan.


Suomen ulkoministeriön v. 2004 kauppapoliittisen raportin mukaan: "Presidentti Lula osoitti 1. hallitusvuotenaan olevansa tehtävänsä tasalla. Hän yllätti monet vakautta ja jatkuvuutta korostavalla talous- ja rahapolitiikallaan. Vaikka kasvu jäikin 0,3 %, kauppataseen ylijäämä nousi ennätyslukemiin, inflaatio pidettiin kurissa ja kansainvälinen luottamus Brasiliaan palautui (linja pysyi maltillisena, ML).


Laajentamalla hallituksen kannatuspohjaa opposition suuntaan kongressissa saatiin läpi tärkeät sosiaaliturva- ja verouudistukset. Nälän vastainen ohjelma "Fome Zero" saatiin alkuvaikeuksien jälkeen käyntiin.


Ulkopolitiikassa Lula nosti Brasilian profiilia radikaalilla politiikallaan mm. WTO:ssa ja FTAA-neuvotteluissa. Brasilia pyrkii kehittyvien maiden johtajaksi rakentamalla niiden kesken etelä-etelä –rintamaa suurten kauppamahtien USA:n ja EU:n vastapainoksi. Brasilia on vetänyt Yhdysvaltoihin nähden kansallisia intressejään korostavaa tiukkaa linjaa. Brasilian suuriin sosiaalisiin haasteisiin vastaaminen edellyttää ainakin 4 % talouskasvua. Näkymät alkavalle vuodelle ovat hyvät."

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli