Viimeinen filosofi

06.09.2013 - 09:27
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Hegel on haudattu Dorotheenstadtin hautausmaalle Berliiniin. / Frank M. Rafik |

Hybris; antiikin Kreikan tarustossa liiallisen itsevarmuuden ja ylimielisyyden synti. Hybrikseen syyllistyi ihminen, joka menetti realiteettien tajun ja yliarvioi oman kyvykkyytensä.

Aloitin filosofian perusteiden opiskelun avoimessa yliopistossa Kokkolassa syksyllä 1997.

Filosofian historian opettaja oli erityisen pedantti mies – kotoisin muuten Kälviältä. Hänelle eivät kelvanneet selkeät ja lyhyet yleisesitykset filosofisen ajattelun kehityksestä. Sen sijaan opettaja patisti meidät lukemaan alkuperäistekstejä – toki suomennettuja sellaisia. Tätä auttaakseen opettaja oli muun muassa itse kääntänyt muinaiskreikasta vähemmän tunnettujen esisokraatikoiden, kuten Empedokleksen ja Anaksimandroksen tekstejä. Sangen pätevä kaveri siis.

Antiikista edettiin sujuvasti aina klassikoihin ja 1800-luvun filosofeihin asti. Luimme otteita niin Augustinukselta, Spinozalta kuin Marxiltakin.

Tenttikirjaksi valitsin Immanuel Kantin Siveysopilliset pääteokset, jossa Kant esittelee moraalifilosofiaansa. Vuosisatoja sitten kirjoitettu teksti oli tuskallista luettavaa. Itse huomasin muun muassa lauseen, joka oli reilusti yli sivun mittainen. Kant vaati paneutumista aivan eri tavalla kuin monet muut tenttikirjat.

Opettajalla oli tietysti oma syynsä suosia filosofien alkuperäistekstejä. Usein merkittävillä ajattelijoilla tekstin tyyli, muoto ja tapa esittää asiat ovat liki yhtä olennaisia asioita kuin käsitteiden sisältö.

Ennen kirjoitustaidon kehittymistä pohdiskeleva ajattelu on ollut toisenlaista kuin kulttuurissa, jossa ajatukset ja merkitykset voidaan jäädyttää merkeiksi ja jälkipolvien tulkittavaksi. Kieli on myös eräs tekijä, joka luo eroja saksalaisen, ranskalaisen ja angloamerikkalaisen ajattelun välille.

Tämä tekee filosofisten tekstien kääntämisestä todella hankalaa.

Joku koiranleuka sanoi, että on helpompaa opetella saksan kieli täydellisesti kuin kääntää saksalaisen eksistentialistifilosofi Martin Heideggerin pääteos Sein und Zeit suomeksi. (Onneksi Reijo Kupiainen ei tätä uskonut, vaan hänen suomentamansa Oleminen ja aika ilmestyi Vastapainolta vuonna 2000. Suomennostyön onnistumisesta en kuitenkaan osaa sanoa mitään).

Kojéve johdattaa Hegelin lukemiseen

Esitystavan ja muodon merkitys on erityisen suuri Georg Wilhelm Friedrich Hegelin ja hänen jälkeensä tulleiden muiden dialektiikkaan pohjanneiden ajattelijoiden kuten Marxin tuotannossa.

Hegelillä on maine erityisen vaikeaselkoisena filosofina. Maineella on vankka todellisuusperä.

Marxilaisuuteen tutustuva joutuu väistämättä kosketuksiin myös tuon jättimäisen saksalaisfilosofin kanssa. Useimmiten käsitys Hegelistä rakentuu juuri tämän vaikutuksesta Marxin ja Engelsin tuotantoon. Myöhemmin muun muassa Lenin korosti Hegelin merkitystä Marxin Pääoman ymmärtämisessä.

Hegelin tekstejä on suomennettu ja hänen ajattelustaan on kirjoitettu muutamia hyviä ja selventäviä teoksia. Täytyy erityisesti mainita Mihail Ovsannikovin kirjoittama ja Kansankulttuurin 1981 julkaisema Hegel sekä Juha Mannisen mainio Dialektiikan ydin vuodelta 1987.

Tutkijaliitto kantoi viime vuonna kortensa kekoon julkaisemalla ranskalaisen Alexandre Kojèven teoksen Johdatus Hegelin lukemiseen (Paradeigma-sarja). Kirja perustuu Kojèven Pariisissa vuosina 1933-1939 pitämiin luentoihin, jotka luentosalin penkillä istunut Raymond Queneau kirjasi muistiin ja myöhemmin julkaisi Kojèven luvalla.

Luennoissaan Kojève käy läpi Hegelin pääteoksena pidetyn Hengen fenomenologian. Kuulijoiden joukossa oli merkittäviä ranskalaisia intellektuelleja, kuten Jean-Paul Sartre, Georges Bataille, André Breton, Jacques Lacan ja Maurice Merleau-Ponty. Voi siis sanoa, että kokonaisen ranskalaisen ajattelijasukupolven käsitys Hegelistä muotoutui pitkälle Kojèven esittämän Hegel-luennan kautta.

Kuuden vuoden luennot yhdessä kirjassa

Johdatus Hegelin lukemiseen alkaa suomentaja Tapani Kilpeläisen kolmen sivun kommenttitekstillä, joka asettaa koko teoksen oivasti oikeaan kontekstiinsa. Kilpeläinen selventää Kojèven näkökulmaa ja häneen kohdistettuja väärinkäsityksiä: Kojève ei yritä selvittää, ”mitä Hegel todella tarkoitti”, vaan tuo Hegelin ajattelun toimivaa ydintä nykypäivään. Tässä mielessä on turhaa pohtia, onko Kojèven Hegel-tulkinta oikea vai väärä.

Seuraavissa luvuissa Kojéve käy läpi Hegelin Hengen fenomenologia -kirjaa. Jo johdantoluvussa Kojéve ottaa lukijalta luuloja pois. Kyseessä on nimittäin suoraa tekstilainausta Hegelin fenomenologian IV luvun osiosta A, johon Kojéve on pistänyt muutaman oman kommentin sekaan. Lukijalle suosittelen koko osion ohittamista – ainakin aluksi.

Mukana on myös kolme liitelukua, jotka ovat itse asiassa monelta osin kiinnostavampia kuin Hengen fenomenologian osin puuduttava analyysi. Liitteissä Kojéven valaisee Hegelin ajattelun keskeisiä periaatteita, muun muassa todellisuuden dialektiikkaa ja Hegelin fenomenologista metodia.

Kirjaan on siis koottu luentoja kuuden vuoden ajalta. Sen verran menee aikaa Hegelin pääteokseen syventymiseen, mikä kertoo jotain Hegelistä ja hänen ajattelustaan.

On silti syytä nostaa esille muutamia Kojéven kirjassaan tekemiä tärkeitä huomioita, jotka voivat olla avain paitsi Hegelin dialektiikan myös koko marxilaisen ajatteluperinteen ymmärtämiseksi.

Hegel tavoittelee absoluuttista filosofiaa

Hegel asettaa Hengen fenomenologiassa tehtäväkseen, ei enempää eikä vähempää, kuin kuvata koko länsimaisen ajattelun kehitys kokonaisuudessaan. Hän lähtee liikkeelle yksinkertaisimmasta mahdollisesta: yksittäisen ihmisen tietoisuudesta. Sillä Hegelin mukaan juuri tietoisuus, ajattelu, käsitteiden muodostaminen on ihmisyyden ydin, joka erottaa ihmisen muusta luonnosta. Hegelille ihminen on yhtä kuin hänen tietoisuutensa.

Oman rajallisuuden ja kuolevaisuuden tajuaminen pakottaa tietoisuuden kehittymään. Tämä ei tapahdu sattumanvaraisesti vaan Hegel kykenee kehitystä analysoimalla näkemään sen sisäisen logiikan.

Historian kehityksen päätepiste on – yllätys yllätys – Hegel itse.

Hegelin ajattelussa tiivistyy koko länsimaisen ajattelun historia. Tässä mielessä Hegel ei enää ole filosofi eikä hänen ajattelunsa ole filosofiaa ainakaan samalla tavalla kuin Hegeliä edeltäneiden ajattelijoiden.

Koska Hegel ajattelee pisteessä, jossa ihmisen tietoisuus on kehittynyt äärimmilleen, hänen ajattelunsa on absoluuttista filosofiaa, jonka ei enää tarvitse edes kamppailla samojen ongelmien parissa kuin aikaisemmin. Riittää, että Hegel historian lopun näköalapaikalta kirjoittaa auki sen, miten ajattelu on ihmiskunnan historian kuluessa edennyt.

Dialektiikka ei ole menetelmä vaan todellisuuden tapa olla

Hegel on tunnettu historian liikkeen logiikan, dialektiikan kehittäjänä. Kojéve kuitenkin huomauttaa, että dialektiikka ei ole Hegelin käyttämä menetelmä.

Käsitys Hegelin dialektisesta metodista on väärä. Kolmiosainen dialektiikka (teesi – antiteesi – synteesi) ei Hegelille ole metodi vaan asioiden itsensä oma, todellinen luonto. Todellisuus on itsessään dialektista.

Tämän vuoksi Hegel ei tarvitse dialektiikkaa menetelmänä, hän vain kuvaa todellisuutta, joka on dialektinen.

Hegelin menetelmä, jolla hän tätä todellisuutta tarkastelee, on hänen kirjansa otsikon mukaisesti fenomenologiaa. Hegelin fenomenologia pyrkii kuvamaan ihmisen koko ”olemusta”, siis ihmisen kaikkia olemassa olevia mahdollisuuksia. Kukin yksittäinen historiallinen aikakausi tai kulttuuri ei Hegelin mukaan todella toteuta kuin yhden näistä mahdollisuuksista. Sen vuoksi on tarkasteltava niitä kaikkia, länsimaisen ihmisen historian kokonaisuutta, jotta nämä kaikki ihmisen mahdollisuudet voidaan paljastaa.

Ja tähän Hegel katsoi kykenevänsä juuri asemansa – absoluuttisen filosofian taitajan, absoluuttisen filosofin roolinsa kautta.

”Hän ei pohdiskele todellisuutta vaan todellisuus heijastuu hänestä, heijastuu hänen tietoisuuteensa ja paljastaa oman dialektisen rakenteensa viisaan puheessa, jossa sitä kuvataan vääristelemättä”, toteaa Kojéve.

Tämä viisaan puhe on Hegelin ääni.

Taistelu, työ ja kuolema kehityksen ytimessä

Dialektisen kehityksen olennainen piirre on kieltäminen. Hegelin mukaan ihmisen itsensä luominen tapahtuu kieltämällä luonnollinen ja inhimillinen annettu.

Yksinkertaistaen voisi sanoa, että ihminen ei ole tyytyväinen siihen mitä näkee. Ihminen toimii, taistelee ja työskentelee muuttaakseen maailmaa. Toisin kuin eläimet, tietoisuus ymmärtää oman kuolevaisuutensa ja pyrkii taistelemaan sitä vastaan.

Negaatio on se, mikä tekee asioista todellisia. Vain elossa oleva voi kuolla – niinpä kuolema on erottamaton osa elämää.

Kuolemastaan tietoinen ihminen ei kuitenkaan tätä hyväksy. Hegel kartoittaakin tapoja, joilla ihminen on pyrkinyt kieltämään kuolevaisuutensa. Yritykset vastata tähän olemisen kannalta olennaiseen, eksistentiaaliseen kysymykseen ovat länsimaisen ihmisen ajattelussa saaneet uskonnollisia muotoja.

Uskonnossa ihminen kuvittelee kuolemattomuuden tuonpuoleisen jumalan avulla. Hegelin mielestä tämä luo vastakkainasettelun ihmisen ja jumalan välille.

Vain hyväksymällä kuoleman ajatuksen voi ihminen olla todella vapaa. Hegelin mielestä tietoisuuden vapautuminen toteutuu yhteisöllisessä elämässä, yhteiskunnassa. Vaikka yksittäinen ihminen ja hänen tietoisuutensa kuolee ja katoaa, säilyy se historiallisesti kehittyneen tietoisuuden kokonaisuus, jonka osa ihminen on ollut.

Hegel arvioi, että saksalaisen kansallisromantiikan mukainen maallistunut kansallisvaltio porvarillisine oikeuksineen ja instituutioineen on kehityksen kruunu, se yhteisö, jossa ihminen lopulta voi olla vapaa ja missä toteutuu historiallisen tietoisuuden kehittymisen täydellistyminen. Ihminen tekee yhteiskunnallisella olemisellaan jumalan ja tuonpuoleisen tarpeettomaksi.

Kaikki – myös totuus – on historiallista

Toiminta on Hegelille lopulta myös totuuden kriteeri. Hegel ei hyväksy mitään mikä olisi historian, siis ihmisen tietoisuuden kehityksen ulkopuolella. Tämä pätee myös niin totuuden kuin moraalin, hyvän ja pahan, kriteereihin.

Lauseiden totuusarvo vaihtelee historiasta riippuen, väittää Hegel. Mitä tämä oikein tarkoittaa?

Kojéve kertoo esimerkin.

Jos 300 vuotta sitten elänyt saksalainen munkki olisi väittänyt tovereilleen, että parhaillaan keskellä Atlantin merta, Euroopan ja Amerikan välissä, on ilmassa lentäviä ihmisiä, olisi väite ollut paitsi monen mielestä järjetön ja naurettava, myös epätosi. Meidän aikanamme, lentotaidon keksimisen ja mannerten välisen lentoliikenteen yleistyttyä, lause onkin tosi ja kertoo monelle itsestään selvän totuuden.

Samaten lauseet ”orjuus on väärin” tai ”naisille kuuluvat samat poliittiset oikeudet kuin miehille” olisivat olleet sangen käsittämättömiä 2500 vuoden takaisessa antiikin Kreikassa eivätkä ainakaan olisi nauttineet kovin suurta kannatusta kreikkalaisten keskuudessa. Nykypäivänä on toisin.

Totuus siis muuttuu historian myötä. Eikä se muutu itsestään vaan ihmisen toiminnan ja työn kautta.

Ihminen on jossain kehityksensä vaiheessa oppinut ymmärtämään fysiikkaa, kyennyt rakentamaan lentokoneita ja näin omalla toiminnallaan tehnyt saksalaisen munkin lauseesta totta. Samoin moraalikäsitysten kehittyessä on orjuus opittu tuomitsemaan ja naiset hyväksytty poliittisina subjekteina siinä missä miehetkin. Tämäkään ei ole sattumaa, vaan seurausta ihmisen toiminnasta yhteiskunnallisena subjektina ja siihen liittyvästä dialektiikasta eli yhteiskunnallisessa toiminnassa kohdatuista ristiriidoista ja niiden ratkaisemisesta.

Hegelin mukaan hänen oman aikansa yhteiskunta, saksalaismallinen kansallisvaltio ja sen instituutiot, oli ratkaissut kaikki mahdolliset ristiriidat, mitä tietoisuuden kehittymiseksi vaadittiin. Tästä todisteena oli Hegelin ajattelu, sen kokonaisuus ja järjestelmällinen luonne – absoluuttinen filosofia.

Nemesis; antiikin Kreikan tarustossa koston jumalatar. Nemesis ottaa armottomaan käsittelyynsä erityisesti hybrikseen syyllistyneet ja palauttaa nämä kuvitelmista takaisin reaalimaailmaan.

Hengen fenomenologiassa Hegel kuvaa länsimaisen ajattelun, inhimillisen tietoisuuden kehittymistä täyteen kukoistukseensa, jonka päätepiste on Hegel itse. Hegel sijoittaa itsensä historian loppuun, absoluuttiseksi filosofiksi, jonka jälkeen ei ihmiskunnan tietoisuus enää kehity ainakaan samalla tavalla kuin siihen mennessä – dialektisesti. Historian lopussa seisoo Hegel, joka pistää kasaan koko edeltävän ajattelun kestävimmät hedelmät. Piste.

Voidaan sanoa, että Hegel syyllistyy pompöösillä väitteellään pahimman luokaan syntiin, antiikin hybrikseen, ylimielisyyteen ja itsensä ylentämiseen.

Ja kuten antiikin taruissa, myös Hegelille ilmaantuivat hybriksen kostavat Nemesikset, jotka riistivät Hegelin tämän itselleen pystyttämältä korokkeelta ja asettivat hänet ruotuun – ja vieläpä Hegelin itsensä kehittämillä aseilla.

Marxin opiskeluaikoina saksalaisen filosofian kenttä oli jakaantunut kahtia – puhuttiin vanha- ja nuorhegeliläisistä riippuen siitä, mikä oli porukan suhde Hegelin ajatteluun. Karkeasti sanottuna vanhahegeliläiset pysyttelivät esikuvansa asettamassa viitekehyksessä, kun taas nuorhegeliläiset pohtivat filosofian mahdollisuuksia Hegelin jälkeen.

Vanhan käsityksen mukaan Marx käänsi idealistisen Hegelin ”päälaelleen”. Ajattelun kehityksen sijasta Marx korosti taloudellis-tuotannollisen tasoa ja siinä tapahtuvia kehityskulkuja ja vallankumouksia. Marxin mukaan yhteiskunnan aineellinen tuotanto asetti rajat sille, minkälainen ajattelu ylipäätään oli mahdollista.

Marx teki Hegelille kuitenkin enemmän kuin vain kiepautti tämän ylösalaisin. Marx kielsi dialektisesti Hegelin, säilytti sen mikä oli kestävää ja loi uuden synteesin.

Marx ymmärsi selkeästi, ettei historian kulku pysähtynyt Hegeliin tai porvarilliseen demokratiaan. Marx teki Hegelille ”hegelit” eli tarkasteli Hegelin ajattelua tämän omaa historiallista taustaa vasten. Hegel oli samalla tavalla oman aikansa vanki kuin hänen analysoimansa antiikin filosofit tai katolisen kristinuskon teologit. Marxin käsittelyssä Hegel joutui osaksi historian ajattelun dialektista kehitystä, ei historian lopun asiamiehenä tai absoluuttisen filosofian viisaana, vaan yhtenä ajattelun historian nimistä, tosin hyvin keskeisenä sellaisena.

Marx näki jotain, mitä Hegel ei ehtinyt: porvarillisen yhteiskunnan tuotanto- ja valtasuhteiden ristiriidat, teollisen kapitalismin nousun ja proletariaatin synnyn. Historia oli kaikkea muuta kuin lopussa. Tästä oivalluksesta sikisi tietoisen työväenliikkeen ja kommunismin nousu, joka onkin sitten kokonaan oma tarinansa.

Oliko Hegel sittenkin viimeinen filosofi?

Lopuksi on pakko pohtia, oliko Hegel sittenkin viimeinen filosofi. Hegelin jälkeen tulleista ajattelijoista esimerkiksi Marx suhtautui filosofiaan nuivasti. Marx arvosteli filosofeja siitä, että nämä vain selittivät maailmaa eivätkä yrittäneet muuttaa sitä. Hegelin näkökulmasta maailman radikaali muuttaminen oli tarpeetonta, koska maailma oli jo täydellinen – miksi korjata jotain, joka ei ollut rikki?

Marx ja monet hänen kumppaninsa eivät tietenkään tähän tyytyneet. Mutta Marx ei enää yrittänytkään samaa kuin Hegel – kehittää kaiken kattavaa ja kokonaisuutta selittävää ajattelurakennelmaa. Marx ei omien sanojensa mukaan ollut filosofi vaan historian tutkija. Hänen tehtävänsä oli analysoida kapitalistista talousjärjestelmää ja kumota se, ei filosofoida turhia.

Hegelin jälkeen tullut filosofia ei toden totta ole pyrkinyt enää samanlaiseen urakkaan kuin mihin Hegel. Filosofia on tyytynyt tutkimaan esimerkiksi sitä, mitä ja miten voidaan tietää, mitä lauseet oikein merkitsevät ja miten voimme tietää, mikä on hyvää ja kaunista.

Tietyllä tapaa Hegel oli viimeinen filosofi. Monen nykyajattelijan järjenjuoksu on jäänyt samoille urille kuin Hegelillä. Historian ja yhteiskunnallisten mullistusten loppua on povattu useaan kertaan Hegelin jälkeenkin. Nykyään jopa suuri osa työväenliikkeestä ja Marxin hylänneestä vasemmistosta uskottelee, että jo Hegelin aikana sijaa vallanneet kapitalistinen markkinatalous ja porvarillinen demokratia ovat kehittyneintä mitä ihmiskunta voi keksiä – yhteiskunta, jossa toteutuvat ihmisen mahdollisuudet parhaiten.

Vaikka omat akateemiset filosofiaopinnot jäivätkin peruskurssiin, minusta tuntuu, että tämä käsitys on väärä.

Alexander Kojéve. Johdatus Hegelin lukemiseen. Vuosien 1933-1939 luennot Hengen fenomenologiasta École des Hautes Étudesissa. Koonnut ja julkaissut Raymond Queneau. Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Tutkijaliiton Paradeigma-sarja 2012. 552 sivua.

G. W. F. Hegel

Georg Wilhelm Friedrich Hegel syntyi Stuttgartissa vuonna 1770 ja aloitti 18-vuotiaana teologian opinnot Tübingenissä. Vuonna 1799 Hegel työskenteli toisen suuren saksalaisfilosofin Friedrich von Schellingin kanssa Jenassa, kun Schellinginkin edustama Saksan kansallisromanttinen liike oli vahvimmillaan. Oltuaan jonkin aikaa dosenttina Jenassa Hegel sai professuurin Heidelbergista, joka oli aikansa kansallisromantiikan keskus. Vuonna 1818 hän siirtyi professoriksi Berliiniin.

Hegel kuoli marraskuussa 1831. Siihen mennessä hänen ajattelunsa oli saanut jalansijaa jo liki kaikissa Saksan yliopistoissa. Suomeen Hegelin vaikutteet tulivat ennen muuta Snellmanin kautta.

Aleksandre Kojéve

Aleksandr Vladimirovič Koževnikov syntyi vuonna 1902 Venäjällä varakkaaseen ja vaikutusvaltaiseen perheeseen. Hän opiskeli Saksassa ja asui suurimman osan elämästään Ranskassa. Hegelin ohella Kojève-sukunimen ottanut Aleksandre tutki Heideggeria ja Marxia – vaikka ei marxilainen ollutkaan.

Kojéve ei ollut norsunluutorniinsa linnoittautuva filosofi vaan toiminnan mies. Hän teki pitkän päivätyön Ranskan valtion virkamiehenä ja oli vaikuttamassa esimerkiksi Euroopan talousalueen syntyyn sekä toisen maailmansodan jälkeisen Marshall-avun toimeenpanoon. Tämän lisäksi on todisteita siitä, että Kojéve toimi Ranskassa Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB:n agenttina.

Vuonna 1968 kuollut Kojéve vaikuttaa ainakin Tapani Kilpeläisen lyhyen esittelyn perusteella värikkäältä persoonalta. Kojéve ei välittänyt akateemisesta korrektiudesta vaan harrasti filosofiaa enimmäkseen vapaa-aikanaan.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Teoria

Kommentit (7 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.