VIIKON PAKINA: Valpas Waltteri

17.08.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 29/2007

Viime viikko oli journalismin juhlaa Suomessa. Ilta-Sanomat paljasti, että venäläinen uutiskanava RTR oli välittänyt ja pahaa aavistamaton uutistoimisto Reuters julkaissut venäläisten tiedemiesten pohjoisnavan sukelluksesta kuvia, joista osa olikin peräisin John Cameronin ohjaaman Titanic-elokuvan kohtauksesta.


Asian huomasi ja kertoi IS:lle 13-vuotias kemiläinen Waltteri Seretin Iltis repi asiasta monta aukeamaa, ja paljastus sai osakseen suurta huomiota ulkomaisessa mediassa. Venäläisten touhuissa riitti ihmettelemistä.


Kukaan ei asettanut suoranaisesti kyseenalaiseksi venäläisten sukellusta yli neljän kilometrin syvyyteen. Mutta epäilys jäi itämään: kävivätkö ne siellä ollenkaan?



* * *



Maailmalla on harjoitettu uutis- ja kuvahuijausta vuosikymmenet – ja harjoitetaan koko ajan. Tässä pari vanhempaa esimerkkiä:


Kuuluisa tähtilipun pystytyskuva Iwo Jimassa helmikuussa 1945 lavastettiin. Eikä siinä mitään. Siten saatiin tyylikkäämpi kuva.


Vakavampaa oli, että USA:n viranomaiset yrittivät peittää totuuden Hiroshiman ja Nagasakin kauhuista ja leimata kriittiset kirjeenvaihtajat Japanin propagandan levittäjiksi. Esimerkiksi Pulitzer-palkitun George Wellerin raportti pääsi julkisuuteen vasta 60 vuotta myöhemmin, kun hänen poikansa Anthony löysi sen isänsä jäämistöistä ja toimitti sen japanilaisen Mainichi Shimbun -lehden julkaistavaksi.


Ja tässä tuoreempia:


Virallisen 9/11-version epäilijät ovat tivanneet, miksi BBC:n New Yorkin -kirjeenvaihtaja kertoi WTC 7 -tornin romahtamisesta 26 minuuttia aikaisemmin kuin se tapahtuikaan ja miksi BBC väittää ko. aineiston kadonneen. Asia on sivuutettu hiljaisuudella.


Kaikki muistavat maailmalle levitetyt kuvat Saddam Husseinin patsaan kaatamisesta Bagdadissa 94.2003. Lähikuvat antoivat vaikutelman suuresta kansannoususta Fardus-aukiolla.


Kauempaa korkealta otettu kuva paljasti, että aukiolla oli kourallinen ihmisiä – amerikkalaissotilaita, USA:n suojatti Ahmed Chalabi asemiehineen ja lehtiväkeä. Kuva ei kelvannut valtamedialle.


Viime heinäkuun 14. päivänä maailman valtamediassa julkistettiin jälleen uusi Osama bin Laden -video. Kriittinen katsoja saattoi ihmetellä, miksei Osama ollut vanhentunut päivääkään vuodesta 2001. Videonauhahan oli "uusi". Ja mainitsihan George W. Bush neljää päivää aikaisemmin pitämässään puheessa al-Qaidan 30 kertaa ja videon ilmestyttyä pitämässään puheessa peräti 95 kertaa.


Kriittiset tutkijat havaitsivat, että "uusi" videonauha oli sama vanha nauha lokakuulta 2001, joka oli julkistettu sitten uudelleen vuosina 2002, 2003 ja 2006. Tälle sensaatiolle maailman valtamedia käänsi ahterinsa.



* * *



Päivän kysymys: Miksei Iltis ole ennen pohjoisnapa-juttua juurikaan kunnostautunut uutis- ja kuvahuijauksen paljastamisessa?


– No, kun ei ole ollut valpasta Waltteria avustamassa.



EERO

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli