VIIKON PAKINA: Vaalitäyt on viritetty

19.09.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 34 / 19.9.2008

Osa puolueista on jo julkistanut kunnallisvaalitunnuksensa, eräät -julisteensakin. Pieni katsaus:


Suomen keskusta lähtee vaaleihin tunnuksella Äänestä kotiasi. Keskusta kehuu laittavansa kotien asiat kuntoon.


Joku voi tietysti kimmastua ja tuumia, että "stop tykkänään, tänne et tule huseeraamaan, kotini on linnani". Laiska äänestäjä voi tulkita tunnuksen myös niin, että vaalipäivänä ei kannata vaivautua uurnille vaan "äänestää kotia" eli jäädä nukkumaan.


SDP:llä on kaksikin tunnusta: Unelmista todeksi ja Reilu Suomi


Monet äänestäjät ovat vaalista toiseen unelmoineet, että demareita äänestämällä unelmista ja reilusta Suomesta tulee totta. Unelmat ovat kerta toisensa jälkeen muuttuneet painajaisiksi. Mutta nyt SDP lupaa taas kerran tehdä parannuksen.


Vasemmistoliiton tunnus Sydämesi puolella ei ole löytynyt Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajaksi lähteneen Suvi-Anne Siimeksen jäämistöstä.


Se on vasemmistoliiton piiloviesti äänestäjille, että vasemmalla ollaan. Tuntemattomassa sotilaassahan sotamies Asumaniemi teki luoti rinnassaan anatomisen havainnon: "Se on vasemmalla puolella! Sydän on vasemmalla puolella."


Kristillisdemokraatit korostavat terveyttä ja kehottavat: Valitse vastuullisuus. Eli terveys on jokaisen omalla vastuulla, mutta huonojen elämäntapojen takia tarvittavasta hoidosta pitää maksaa.


Tätä kirjoitettaessa vihreä liitto ei ollut vielä esitellyt tunnustaan, mutta vaaliohjelmassaan se korostaa valinnanvapautta. Äänestäjillä on vapaus valita samaan aikaan vihreät ja lisää ydinvoimaloita.


Perussuomalaisetkaan eivät ole vielä julkistaneet tunnustaan. mutta vaaliohjelman mukaan he "rakentavat kuntaa sen asukkaille". Kun seuraa Timo Soinin äänestyskäyttäytymistä Espoon valtuustossa, luulisi, että he rakentavat kuntaa bisnekselle.



* * *



Kokoomuksen tunnuksena on Kaikkien kuntien tekevät ihmiset – Liittykää yhteen Julisteessa Jyrki Kataisen naurava irtopää sekä ristissä olevat maalipensseli ja puutarhakuokka.


On jo tuumittu, että pensselillä peitetään kokoomuksen mustat teot ja että puutarhakuokka viittaa Ilkka Kanervan kuuluisaan tekstiviestiin puutarhanhoidosta.


Mutta vakavasti puhuen: "tekevillä ihmisillä" ja "tekemisen meiningillä" kokoomus haluaa sanoa, että kun kokoomuksen johdolla heikennetään kuntien rahoituspohjaa sekä yksityistetään ja ajetaan alas kuntien palveluja, niin kuntalaiset liittykööt yhteen ja ruvetkoot talkoisiin "korjaamalla vaikkapa päiväkodin huteran aidan, noukkimalla roskat pururadan varrelta tai raijaamalla turhat rojut nurkista kierrätykseen".


Kokoomuksen julisteesta on tullut monen mieleen merirosvolippu tai myrkkypullo pääkalloineen ja ristikkäisine sääriluineen. "Rosvoja ollaan, ryöstetään köyhiltä ja annetaan rikkaille."! "Mutta hyvä sentään, kun itse varoittavat myrkystä."



EERO

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli