VIIKON PAKINA: Toivotalkoiden loppu

31.10.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 40 / 31.10.2008

Kokoomuksen Toivotalkoot päättyivät vaalipäivänä. Maksupäivä on seuraavina tuhantenaneljänäsatanakuutenakymmenenä päivänä.


Esimerkiksi Helsingin kaupunginhallituksen ryhmät päättivät Toivotalkoot vaalipäivän iltana syömällä kokoomuksen johdolla vaalilupaukset. Hyvältä kuulemma maistuivat. Mukana illallisella olivat myös SDP ja vasemmistoliitto.


Jyrki Katainen julisti puolueensa hallituksen kokouksessa tiistaina, että nyt on käärittävä hihat ja ryhdyttävä hommiin. Hän kiirehti valmistelemaan kuntia tuleviin säästölistoihin. Säästökohteet on valikoitava ja pantava tärkeysjärjestykseen.


Kataisen mukaan säästöjä syntyy muun muassa, kun hoivan painopistettä siirretään koteihin ja kotipalveluja lisätään palvelusetelien avulla.


Näin lisätään Kataisen mukaan myös yhteisöllisyyttä. Hoivan painopisteen siirtäminen koteihin tarkoittaa, ettei vanhana tarvitse olla yksin. Tämä hälventää myös Kataisen omia pelkoja., sillä "se mikä huolestuttaa, on se, jos on vanhana yksin".



* * *



Tästä tulikin mieleen kokoomuslainen kunnallispoliitikko, jolle valitettiin vanhusten hoito- ja hoivapaikkojen riittämättömyyttä.


– Ettäkö hoito- ja hoivapaikkoja liian vähän? hämmästeli poliitikko. – Sanoisin pikemminkin, että vanhuksia on liian paljon.



* * *



"Mistä on onnellinen Helsinki tehty?" kysyivät ministerit Sari Sarkomaa ja Jan Vapaavuori koko sivun mainoksessaan Helsingin Sanomissa päivää ennen vaaleja ja vastasivat, että "tarvitaan talkooasennetta, kekseliäisyyttä ja avointa mieltä".


Vaalipäivän iltana kokoomuksen ääniharaviksi nousseet Sarkomaa ja Vapaavuori paljastivat talkooasenteensa, kekseliäisyytensä ja avoimen mielensä ilmoittamalla keskittyvänsä ministerin ja kansanedustajan hommiin.


Mutta ehkä niin on Helsingille parempi.



H H H



Kokoomuksen ohella suurvoiton vaaleissa korjasivat perussuomalaiset, jotka käytännön politiikassa kunnissa ovat tukeneet kokoomuksen ja muiden valtapuolueiden linjaa.


Mutta ei tämä vielä mitään. Kautta maan puolueen listoilta ovat rynnineet valtuustoihin maahanmuuttajavastaisen ja rasistisen Suomen Sisun natsit ja puolinatsit.


Sisun keskustelupastalla puhutaan jo hauskoja "rikollisesta mutalaumasta", "ryssistä", "uunituksesta" ja "lopullisesta ratkaisusta". Karjalan kysymyskin odottaa lopullista ratkaisua.


Armoa eivät saa edes "kansan petturi", oikeusministeri Tuija Brax, "aivopieru" maahanmuuttoministeri Astrid Thors eikä "virallisesti ulkomaalaisten ja vihollisten puolue" Rkp.


"Suomen Sisu on antanut ja antaa jatkossakin vahvan panoksen ja tuen puolueelle", vannotaan palstalla. Siihen sopii nojautua vai mitä, Timo Soini?



EERO

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli