VIIKON PAKINA: Järjen riemuvoitto

16.05.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 20 / 16.5.2008

Paavo Lipposen kirja Järki voittaa on julkistettu Kirjan nimi on osuva. Suomen asioiden hoidossa ja eritoten Lipposen esiintymisissä järki kulkee voitosta voittoon.



* * *



Nivalassa 4.5. järjestetyssä eheyttämisjuhlassa Lipponen järkeili demokratian kannalta hyväksi, että SKP:n ja vasemmistotyöväen julkisten järjestöjen toiminta 1920- ja 1930-luvuilla kiellettiin.


Todellinen järjen riemuvoitto oli Lipposen lausunto TV2:n Punainen lanka -ohjelmassa 30.4.:


"Jotkut sanovat, että Suomi tuli ulos kylmästä. Ei se näin ollut. Kun kylmä sota päättyi, me saatoimme mennä Euroopan unioniin pää pystyssä. Jos meitä arvostellaan, me voimme kysyä muilta, että anteeksi, kertokaapa vähän itsestänne, taistelitteko te, mitä te teitte toisen maailmansodan aikana?"


Toisen maailmansodan aikana suurin osa Euroopan maista oli Adolf Hitlerin johtaman Natsi-Saksan ja sen liittolaisten miehittämiä. Monissa maissa vastarintaliike taisteli miehittäjiä vastaan ja neukut kantoivat päätaakan fasisminvastaisessa sodassa.


Lipposen järki toimi siis kuin nuppineulan kärki, kun hän kehotti kysymään niiltä samoilta kansoilta, joita vastaan Suomi ja Suomen sos.dem. puoluekin Natsi-Saksan apuna sotivat: "taistelitteko te, mitä te teitte toisen maailmansodan aikana?"



* * *



Lipponen on jo pitkään nostanut isänmaallisuuden ja demokratian suurmieheksi järjen jättiläistä Väinö Tanneria. Niin hän tekee kirjassaankin.


Järkimiehenä Tanner kaappasi saksalaisten miehittäjien suojeluksessa haltuunsa SDP:n vuonna 1918, otti vastaan valkoisten voitonjuhlaparaatin vuonna 1927 ja kannatti, kuten Lipponenkin Nivalassa, vasemmistolaisen työväenliikkeen kieltämistä.


Ja Tanner kuului siihen järkevien miesten suppeaan sisärenkaaseen, joka kytki Suomen Natsi-Saksan sotasuunnitelmiin. Järjen voiton varmistamiseksi Tanner kehotti murskaamaan sodanvastustajat, hyväksyi suomalaisten värväämisen Heinrich Himmlerin johtamiin SS-joukkoihin, vaati Neuvostoliiton hävittämistä ja kannatti Suur-Suomen luomista.


Tanner oli järkevästi ajatellen sitä mieltä, että Suomen kaltaisilla pienillä mailla ei ollut itsenäistä tulevaisuutta "Uudessa Euroopassa", vaan tulevaisuus kuului Suur-Saksalle. Kuuluisa onkin Tannerin järkeily: "Suomi ottaa Itä-Karjalan, Saksa ottaa Suomen".


Kaiken järjen mukaisesti Tannerin UE vaihtui Lipposella EU:hun.



* * *



Lipponen puhuu mielellään kulttuurista ja sivistyksestä. Siitä puhui Tannerkin. Syyskuussa 1941, Natsi-Saksan ja kumppanien jo raiskatessa Eurooppaa, Tanner vieraili Saksassa ja totesi viileän järkevästi: "Olemme varmat siitä, että yhdessä Saksan ja muiden sen ystävien kanssa tulemme viemään taistelun Euroopan kulttuurin puolesta onnelliseen päätökseen."


Järkimiehiä ja kulttuuripersoonia siis kumpikin.



EERO

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli