VIIKON PAKINA: Ei savua ilman tulta?

12.05.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 19/2006.

VR:n makasiinien polttaminen oli inhottava temppu.


Ja erityisen inhottava se oli, koska se tehtiin vain pari päivää ennen kuin tuon Helsingin keskustan viimeisen avoimen kaupunkitilan ja vanhan historiallisen miljöön tuhoamisen piti päättäjien päätöksellä alkaa.



* * *


Maailmanhistoriasta tunnetaan tuhopolttoja vaikka huru mykke. Tässä muutamia.


Efesolainen tavis Herostratos sytytti vuonna 356 eaa kotikaupunkinsa Artemiin temppelin tuleen, jotta hänen nimensä säilyisi jälkimaailmalle.


Tai näin ainakin väitetään. Kyseessä saattoi olla myös nykyisten vaarallisten polttopulloaktivistien varhainen edeltäjä.


Herostratos pääsikin sivistyssanakirjaan. Surullisenkuuluisa ja turhanaikainen kuuluisuus tunnetaan nimellä herostraattinen kuuluisuus.


Keisari Nero ei päässyt sivistyssanakirjaan, vaikka tuhopoltti vuonna 64 eaa Rooman kaupungin keskustan. Neroa pidettiin niin pähkähulluna, että teko oli hänelle ihan normaalia käytöstä.


Kun huhut syyttivät Neroa, tämä teki kristityistä syntipukin, ja pari kolme tuhatta heistä lahdattiin.



* * *


Hypätäänpä sitten myöhempiin tuhopolttoihin.


Se, joka luulee, että Berliinin valtiopäivätalon polttaminen 1933 oli kuohuvan 1930-luvun ensimmäinen poliittinen tuhopoltto, erehtyy. Se vain oli kuuluisin. Natsien itse sytyttämästä palosta Adolf Hitler sai tekosyyn hävittää viimeisetkin demokratian rippeet ja pystyttää täyden terroristisen diktatuurin.


Heinäkuun 7. päivän vastaisena yönä 1930 sytytettiin nimittäin Suomen Rovaniemellä lautatarha ja pari varastoa tuleen. Tieto tuhopoltosta kiiri yli maan sattumalta juuri samana päivänä, kun lapuanliikkeen organisoima "talonpoikaismarssi" saapui Helsinkiin.


Jo seuraavana päivänä valpas lehdistö tiesi, että palo oli kommunistien sytyttämä. Pian pidätettiinkin yhdeksän 15–18-vuotiasta nuorisoliittolaista.


Pidätettyjä kuulusteltiin asianmukaisesti. Heitä muun muassa riisuttiin alastomiksi, piestiin kepeillä, istutettiin muurahaispesässä, kärvennettiin nuotiossa ja suljettiin kalmojen seuraksi ruumishuoneeseen, jotta he olisivat allekirjoittaneet valmiiksi kirjoitetut "tunnustukset".


Oikeudenkäynnissä nuoret kiistivät itsepintaisesti syyllisyytensä ja ilmoittivat kidutuksista. Tällöin oikeuteen marssitettiin pari pieksemällä ja lahjomalla hankittua todistajaa, jotka puhuivat niin kuin poliisit ja oikeustalon ulkopuolella rähinöinyt lapuanliike vaativat.


Varmemmaksi vakuudeksi Helsingistä syytettyjä puolustamaan matkalla ollut tuomari poistettiin väkivalloin junasta. Hänen sijastaan asianajajaksi ilmoittautunut Eino Lahti muilutettiin, piestiin ja uhattiin tappaa, jos hän vielä ilmestyisi oikeuteen.


Oikeus toteutuikin, syytetyt saivat kakkua 4–10 vuotta.


Tästäpä mallia nykyaktivistienkin käsittelyyn?



* * *


Ei savua ilman tulta, opettaa metsäläiskansan viisaus. Mutta esimerkiksi tuhopolttotapauksessa savuverho voidaan levittää tapauksen ympärille, vaikka tuli on jo sammunut eivätkä rauniot enää savua.



EERO

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli