VIIKON KOLUMNI: Loppu suuryhtiöiden pakkovallalle

15.02.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: TOMMI LIEVEMAA

Saksassa Nordrhein-Westfalenin osavaltio vaatii Nokialta takaisin 41 miljoonan euron investointitukia, joita se on matkapuhelinfirmalle maksanut Bochumissa vastineeksi "pysyvistä työpaikoista". Tämä on oikein – yritystuet pitäisi aina vaatia takaisin vastaavissa tapauksissa myös Suomessa.


On jo sinänsä kummallista, miksi upporikas yhtiö tarvitsee veronmaksajien pussista maksettavaa sosiaaliavustusta toimintaansa. Eikö vapaaseen markkinatalouteen kuulukaan riskinotto? Voitot kyllä kelpaavat käärittäviksi omiin taskuihin.


Nokia ilmoitti siirtävänsä Bochumin tehtaan toimintansa Romaniaan vain vuoden kuluttua siitä, kun maa liittyi Euroopan unioniin Saksassa reagoitiin voimakkaasti Nokian häikäilemättömyyteen aina konservatiivipoliitikkoja myöten.


Meillä Suomessa sen sijaan vallanpitäjät ovat nostaneet kätensä pystyyn Stora Enson mielivallan edessä, vaikka sen perustelut tehtaan lopettamiselle ovat osoittautuneet valheellisiksi. Hallitus ja muu valtaeliitti ovat väittäneet niin ikään valheellisesti, että mitään ei voida tehdä.


o o o


Nokian ja muiden rynnistys Itä-Eurooppaan paljastaa, mikä on unionin itälaajentumisen todellinen tavoite. Itä-Euroopan maista pyritään muodostamaan lännelle halpatyövoimareservaatteja. Samalla voidaan kiristää "hyväosaisia" läntisiä työläisiä tinkimään eduistaan – muuten tuotanto siirretään uusiin EU-maihin.


Uudet sekä tulevat jäsenmaat houkuttelevat yrityksiä ja sijoittajia hulppeilla veroeduilla ja verovapauksilla. Esimerkiksi Makedonia on Hesarin ilmoituksissaan julistanut olevansa "bisnestaivas", joka lupaa huikeita etuisuuksia maahan aikoville yrityksille.


Mitenköhän nämä pseudoveroparatiisit oikein mahtavat rahoittaa kansalaistensa peruspalvelut? Monikansalliset suuryhtiöt käytännössä sanelevat näissä maissa harjoitettavan talouspolitiikan.


Kuten viime aikoina on saatu huomata, suuryhtiöiden itsevaltainen sanelupolitiikka ei ole vierasta meilläkään. Yhtiöt maksattavat epäonnistumisensa viime kädessä tavallisilla kansalaisilla, kun ne jättävät tehtaidensa lopettamisten jälkihoidon pitkälti yhteiskunnan kontolle.


Veronmaksajien rahoilla ei enää pidä tukea kansanvaltaa polkevia suuryhtiöitä, joille vastuuntunto ja moraali ovat tuntemattomia käsitteitä.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli