Vietnamin sota ja moraalin rappio
Robert Stone vietti vuonna 1971 pari kuukautta brittiläisen Ink-vastakulttuurilehden kirjeenvaihtajana Vietnamissa. Hän tutki matkallaan muun muassa Saigonin huumekauppaa vieraillen myös sotatoimialueilla.
Palattuaan matkaltaan Yhdysvaltoihin hän havaitsi kotimaansa ilmapiirin muuttuneen, sillä sota, etninen jännitys ja huumeongelmat repivät maata. Paluun vaikutelmat ja Vietnamissa koettu vaikutti siihen, että Epäonnen soturit -kirjasta tuli pessimistinen ja paranoidinen kuvaus moraalin rappeutumista ja idealismin loppumisesta. Niin yksilö- kuin yhteiskuntatasollakin.
Epäonnen soturit -kirjan päähenkilö on freelance-toimittaja John Converse, joka Vietnamin sodan lähestyessä loppua päätyy salakuljettamaan lentotukialuksella heroiinia San Franciscoon.
Converse on viettänyt puolitoista vuotta sotakirjeenvaihtajana Vietnamissa. Hänen ihanteensa ja moraalikäsityksensä tuntuvat kadonneen lopullisesti, sillä vielä 1960-luvulla mies oli ollut idealistinen maailmanparantaja.
Kirjan toinen päähenkilö on Conversen vaimo Marge; entinen poliittinen aktivisti ja näyttelijä, joka on päätynyt pornoelokuvateatterin lipunmyyjäksi. Pornoelokuviin, vaikka tämän painolastina on ollut juutalais-kristillinen painolasti seksin likaisuudesta.
Kolmanneksi lenkiksi salakuljetusoperaatioon värvätään entinen merijalkaväen ammattisotilas Hicks. Kolmikon yritys epäonnistuu ja seurauksena on armoton takaa-ajo Kalifornian ja Meksikon rajaseuduilla.
Conversen on huumeita tavoitteleva rikollisjengi jo saanut vangikseen, mutta Hicks ja Marge jatkavat pakoaan pirin voimalla. Autonpenkki on aineesta tahmeana ja heroiinin jyväset kimmeltävät lattian kumimatolla.
Lopulta Hicks ja Marge päätyvät pakomatkallaan hippiyhdyskuntaan jossain vuoristossa. Yhdyskunnan mestarillisessa kuvaamisessa Robert Stone on käyttänyt hyväkseen omia nuoruuden kokemuksiaan kirjailija Ken Keseyn maatilalta 1960-luvun lopulla. Kun Stone kuvaa hippiguru Dieteriä, hän kuvaa itse asiassa Ken Keseya.
o o o
Taivas on hävyttömän kirkas, karmiininpunaiset kalliot vain huono vitsi, sillä hippiyhteisön rauha rikkoutuu hyvin pian; vuorilla kajahtaa kiväärinlaukaus. Huumelastia ollaan tulossa hakemaan. Ja hakijoiden mukana on käsirautoihin kahlittu Converse.
Elämän haaskaus herättää Conversessa surua ja raivoa. Maailma on tullut sekopäiseksi ja siinä joka ainoa ihminen on heikko astia. Maailma on sortumassa rappioon ja murhaan. Hengen viimeisen murenevan linnakkeen asukkaat tekevät itselleen pakosaarekkeita kuin munkit yhdeksännellä vuosisadalla.
Entä uudelleen aloittaminen? Kuka pääsee vuoristosta hengissä aloittaakseen elämän alusta? Ja voiko sitä edes aloittaa alusta, kun kaikki ympärillä on vain kärsivää ja inhimillistä tietämättömyyttä? Voisiko jostain kasvaa uusi moraali? Entä muistot Vietnamista? Tarvitaanko peräti uusi sukupolvi unohtamaan?
Robert Stonen Epäonnen soturit on mustanpuhuvan iloton kertomus kokonaisen aikakauden lopusta. 1960-luvun idealismin haaksirikon analogiaksi Stone on kirjaansa rakentanut viittauksen 1930-luvun idealismin sammumiseen; Margen isä Elmer, Espanjan sisällissodan veteraani, on ollut tulisieluinen kommunisti, joka on hylännyt ihanteensa ja ryhtynyt yhtiössään käyttämään ammattiliitoihin kuulumatonta työvoimaa välttääkseen palkkakuluja.
Moraalin ja idealismin historia toistaa itseään, mutta onko niin aina oleva?
Robert Stone: Epäonnen soturit. Suomennos Yasir Gaily. Desura 2004, sivuja 422