Veturimiesten liitto työtaistelussa

15.08.2017 - 09:45
Sipilän hallituksen liikenne- ja omistajapolitiikkaa vastustava poliittinen työtaistelu on hiljentänyt junaliikenteen tänään. Kuva: VR Group.

Veturimiesten liitto on päättänyt järjestää poliittisen mielenilmaisun, joka on alkanut maanantaina klo 18 ja kestää aina tiistaina keskiyölle saakka. VML ei voi hyväksyä tapaa, jolla rautateiden matkustajaliikennettä ollaan kilpailuttamassa ja kansallisomaisuutta tuhoamassa

Liikenne- ja viestintäministeriö yhdessä maan hallituksen kanssa aikoo avata nopeutetulla aikataululla rautateiden henkilöliikenteen kilpailulle. Tämä tapahtuu pilkkomalla VR osiin ja siirtämällä sen omaisuus muiden yhtiöiden käyttöön.

Liiton mukaan jos päätös toteutuu, tarvitaan tulevaisuudessa paljon lisää kalustoa, jotta voidaan nykyisen kaltainen liikenne säilyttää.

VR on käynyt läpi merkittäviä tehostamistoimenpiteitä vuosien saatossa lukuisien YT-neuvotteluiden muodossa ja aika on ollut todella raskasta henkilöstölle.

Junaliikennettä havittelevien pörssiyhtiöiden tarkoitus on ainoastaan tuottaa omistajilleen maksimaalista voittoa keinoista välittämättä. Ruotsille rautatiekilpailun avaaminen on tullut maksamaan miljardeja kruunuja ja nyt tehdyllä päätöksellä vastaavanlaisen hinnan joutuu maksamaan Suomen kansa.

Kuljetusliitoilta tukea

Kuljetusliitot tukevat Veturimiesten liiton poliittista mielenilmaisua ja ovat jatkossa valmiita päättämään toimenpiteistä, joilla liikenne- ja viestintäministeriö sekä maan hallitus saadaan luopumaan suunnitelmistaan.

Kuljetusliittojen mukaan liikenne- ja viestintäministeriö on jälleen tuhomassa Suomen kansallisvarallisuutta. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin ideologinen yksityistämisvimma suuntautuu nyt rautatieliikenteeseen.

VR:n kalusto on nyt eri kuljetuslajien ympärivuorokautisessa käytössä, jolloin samaa vetokalustoa on voitu käyttää tavara- ja henkilöliikenteen tarpeisiin. Rautateiden pilkkominen eri yhtiöiksi ja etenkin kalustoyhtiön perustaminen mahdollistaa kuitenkin Suomen vero- ja velkarahoilla rakennetun kansallisvarallisuuden, raidejärjestelmän ja kaluston siirtymisen ylikansallisten toimijoiden käyttöön, jolloin kaluston käytöstä nyt saatava synergiaetu menetetään.

Veturimiesten liiton poliittinen mielenilmaus suuntautuu maan hallitusta vastaan sen pyrkiessä romuttamaan Suomen rautatiejärjestelmä. Raideliikenne on olennainen perusta alueelliselle ja kansalliselle kilpailukyvylle, etenkin vientiteollisuuden toimintaedellytyksille. Tärkeä työssäkäyntialueiden liikenne pitää pystyä hoitamaan myös jatkossa.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (1 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.