Vetoomus hoitajien puolesta

21.04.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 16/2006.

Espoolainen lähihoitaja Tarja Tallqvist on viime syksystä asti kerännyt nimiä vetoomukseensa sairaanhoidon henkilökunnan ja omaishoitajien palkkojen korottamiseksi sekä hoitohenkilökunnan virkojen lisäämiseksi. Keräys päättyi torstaiaamuna 20. huhtikuuta ja saalis on muhkea, yli 118 000 allekirjoitusta. Vetoomus luovutettiin vielä samana päivänä peruspalveluministeri Liisa Hyssälälle.


Tallqvistin mukaan Suomessa on hoitoalalla pelottava ongelma. Nuoret eivät ole kiinnostuneita huonosti palkatusta hoitajan ammatista, ja koulutetut valmiit hoitajat ovat halukkaita lähtemään ulkomaille paremmin palkattuihin hoitotöihin. Ainoa lääke tähän on nostaa hoitajien palkkoja sekä lisätä virkoja.




Hoitotyön arki



Kaikki alkoi muutama vuosi sitten, kun yhteiskunnallisten dokumenttien tekijänä kunnostautunut Tallqvist päätti tehdä jotain konkreettisempaa. Hän toteutti lapsuuden haaveensa ja aloitti lähihoitajaopinnot.


Hoitotyön arkeen pääsi tutustumaan toden teolla jo ensimmäisellä harjoittelujaksolla: alipalkatut, ylityöllistetyt hoitajat tekivät vastuullista, fyysisesti ja psyykkisesti rankkaa työtä. Ja alan harjoittelijat tekivät alusta asti samoja töitä, mutta palkatta.


Valmistuttuaan Tallqvist työskenteli keikkatyöläisenä välitysyrityksen kautta Helsingin kotihoidossa.


– Töitä oli niin paljon kuin tekemään ehti, kuvaa Tallqvist.


Viime syksynä Tarja Tallqvistia pyydettiin kirjoittamaan ammattiliiton Tehy-lehteen kolumni. Syyskuun numerossa julkaistussa kolumnissaan Tallqvist kuvasi liioittelematta ja kaunistelematta keikkahoitotyöläisen arkea pääkaupunkiseudulla.


Siihen päättyi Tallqvistin hoitajan ura – ainakin toistaiseksi. Kaupungista otettiin yhteyttä Tallqvistin välitysyritykseen ja todettiin, ettei Tallqvistia enää saa tarjota kotihoitoon. Muuten koko yrityksen vuokratyökaarti joutuisi kaupungin boikottiin.


Eikä taatusti ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun hoitajien suita on yritetty sulkea uhkailemalla.




Suomi ei enää hyvinvointivaltio



Mutta kokeneen ohjaaja-toimittajan suuta ei niin vain suljettu. Tarja Tallqvist avasi verkkosivut internetiin ja aloitti nimienkeruukampanjan totuuden julkituomiseksi ja hoiva-alan tilanteen parantamiseksi. Pian hän huomasi, ettei ollut yksin.


Allekirjoituksia alkoi kertyä ennätystahtia. Hoitoalan työntekijät ympäri Suomea lähestyivät Tallqvistia samankaltaisin viestein: Hoitajat nääntyvät työtaakkansa alla.


– Minulle on kertynyt laatikollisen verran hirveitä tarinoita. Suomi ei ole enää mikään hyvinvointivaltio, sanoo Tallqvist.


Moni hoitaja kokee työelämän rankkuuden henkilökohtaisesti. Hoitoala on monelle yhä kutsumusammatti. Tämä ei Tallqvistin mukaan kuitenkaan oikeuta polkemaan työntekijöiden palkkoja.


Nimenkeräyskampanja ylitti myös uutiskynnyksen. Tallqvistia on haastateltu muun muassa Ylen Aamu-TV:ssä.


Valtion tiedonjulkistamispalkinnollakin palkittu Tallqvist on ohjaajauransa aikana tehnyt useita yhteiskunnallisia dokumentteja rankoista aiheista: itsemurhasta, seksuaalivähemmistöjen asemasta, leipäjonoista. Silti hoiva-alan pahoinvointi jaksaa yllättää. Eikö juuri hoitajien pitäisi jaksaa?


Tallqvistin mukaan taso, jolla vanhuksia Suomessa hoidetaan on ala-arvoinen, ihmistä loukkaava ja nöyryytävä. Hän toivookin, että päättäjät itse jalkautuisivat osastoille, sairaaloihin ja vanhainkoteihin.


Päättäjien juhlapuheissa arvostetaan sekä hoivatyötä että vanhuksia. Silti samat päättäjät osoittavat käytännön toimillaan, etteivät hoitajat ansaitse kunnon palkkaa eikä vanhuksille kuulu ihmisarvoinen elämä.




Kamppailu jatkuu



Torstaina Tarja Tallqvistin ja tovereiden kampanjassa koettiin tärkeä välietappi, kun yli sadan tuhannen ihmisen viesti luovutettiin vastaavalle ministerille. Taistelu hoitajien ja hoivattavien puolesta ei kuitenkaan ole ohi: nyt päättäjiltä vaaditaan puheiden lisäksi myös tekoja.


Tallqvist itse aikoo seurata tilannetta tiiviisti. Ottavatko päättäjät vetoomuksen todesta, tapahtuuko tilanteessa parannusta? Ainakin päättäjät on syytä laittaa vastuuseen päätöksistään.


Vaikka hoitotyöt ovatkin viime aikoina olleet vähissä, jatkuu Tallqvistin ura dokumenttiohjaajana – ja Tehy-lehden kolumnistina.



(MK)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli