Vetoomus Helsingin satamapalvelujen irtisanomisten perumiseksi

16.02.2021 - 14:15
(updated: 25.02.2021 - 11:44)
Helsingin Sataman tytäryhtiö Etelä-Suomen satamapalvelut Oy on irtisanonut 11 työntekijää. Kuva Helsingin satama

Helsingin satamapalvelujen irtisanomiset tulee perua tai irtisanotuille osoittaa työpaikat kaupungin muista tehtävistä, vetoavat eri alojen ammattiyhdistysaktiivit. 

– Helsingin valtuuston päättämän kaupunkistrategian mukaan ”kaupunki harjoittaa vastuullista henkilöstöpolitiikkaa ja panostaa hyvään johtajuuteen. Helsinki ei irtisano vakinaista henkilöstöä tuotannollisista tai taloudellisista syistä”. Pormestari Jan Vapaavuori on vahvistanut valtuustossa, että kaupunki ei irtisano työntekijöitä myöskään koronakriisissä, sanotaan vetoomuksessa.

Kaupungin kokonaan omistaman Helsingin Sataman tytäryhtiö Etelä-Suomen satamapalvelut Oy on irtisanonut 11 työntekijää taloudellisiin ja tuotannollisiin syihin vedoten. Tiedonantaja kirjoitti aiheesta aikaisemmin tammikuussa.

Irtisanottujen joukossa on myös kaksi luottamusmiestä.

– Irtisanomisia edelsi viime vuoden keväällä Etelä-Suomen Satamapalvelut Oy:n siirtyminen työnantajalle edullisempaan Paltan työehtosopimukseen, jolla heikennettiin työehtoja. Sen nojalla työnantaja on myös kiistänyt Merimiesunioniin kuuluvien työntekijöiden valitsemien luottamusmiesten aseman, vetoomuksessa todetaan.

 

Muita tehtäviä olisi ollut

Ammattiyhdistysaktiivien mukaan Etelä-Suomen Satamapalvelut Oy ei halunnut noudattaa irtisanomisissa ns. senioriteettiperiaatetta eikä ottanut huomioon edes sitä, kenellä työntekijöistä oli kokemusta ja tarvittavat sertifikaatit työskentelyyn kyseisissä tehtävissä. Käytännössä irtisanomiset kohdistettiin lähes pelkästään Merimies-Unionin jäseniin. Irtisanottujen joukossa on myös kaksi luottamusmiestä.

– Helsingin satama ja kaupunki ovat isoja työnantajia, jotka olisivat voineet järjestää työntekijöille muita tehtäviä, ja työntekijät olisivat olleet siihen valmiita. Sen sijaan työnantaja käyttää nyt monia alihankkijoita tehtäviin, joita irtisanotut voisivat hoitaa.

– Me allekirjoittaneet ammattiyhdistysliikkeen jäsenet katsomme, että kaupunkistrategian linjauksen, että Helsinki ei irtisano työntekijöiden taloudellisista ja tuotannollisista syistä, pitää koskea myös kaupungin kokonaan omistaman sataman toimintaa. Esitämme, että kaupunginhallitus ja sen konsernijaosto ryhtyvät toimiin Etelä-Suomen Satamapalvelut Oy:n irtisanomisten perumiseksi tai korvaavien työpaikkojen osoittamiseksi irtisanotuille muista kaupungin tehtävistä.

Helsingissä 16.2.2021

Jape Lovén, Helsingin ahtaustyöntekijät ry, puheenjohtaja

Martti Vaskonen, JHL:n edustajiston jäsen

Matti Mamia, aluetoiminnan asiantuntija, JHL

Anneli Korhonen, luottamusmies JHL, Helsingin sote

Katja Wallin, Stara JHL varapuheenjohtaja

Jari Pellikka, PAU Pasilan osaston puheenjohtaja

Pertti Touhonen, pääluottamusmies, Helsingin postikeskus

Eija Heikkilä, PAU:n liittovaltuuston jäsen

Maarit Kuikka. luottamusmies, Helsingin postikeskus

Ilkka Silo, luottamusmies, Helsingin postikeskus

Jiri Mäntysalo, ammattiliitto Pron edustajiston varajäsen

Mikko Viitanen, kaupunginvaltuutettu, Oulu

Lasse Nevalainen, pääluottamusmies

Toivo Saksala, luottamusmies

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa