Vastuutonta yksityistämistä

21.12.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 47/2007

Eduskunnan enemmistö hyväksyi viime tiistaina porvarihallituksen lakiesityksen, jonka mukaan hallitus voi myydä pois valtionomistusta. Vuoden alussa voimaan astuva laki antaa hallitukselle mahdollisuuden ilman eduskunnan lupaa luopua valtion vähemmistöomistuksesta Rautaruukissa, Kemirassa ja Outokummussa. Eduskunnalle jää valtion omistajapolitiikassa enää sivustakatsojan rooli.


Tämän lain myötä ollaan viemässä päätökseen se valtionyhtiöiden tuhoaminen, jonka Lipposen ensimmäinen hallitus kahden vasemmistopuolueen mukana ollen aloitti ja jota myöhemmät hallitukset jatkoivat. Yksi aikakausi on näin päättymässä.


Valtionyhtiöillä on ollut maineikas rooli talousrakenteen monipuolistamisessa, aluepolitiikassa, työllisyyden turvaamisessa ja valtion tulojen kasvattamisessa. Vähä vähältä nämä "kruununjalokivet" on siirretty yksityisen pääoman haltuun. Yksityistäminen on tapahtunut nimenomaan parhaiten tuottavasta päästä yrityksiä, usein ulkomaisia sijoittajia suosien ja ilmeiseen alihintaan. Ei ole liioiteltua puhua yhteisen omaisuutemme rikollisesta hävittämisestä.


Viimeaikaiset tehtaiden lopettamispäätökset Kemijärvellä, Summassa ja muualla kertovat siitä, mihin valtionyhtiöiden yksityistämisen linja on vienyt. Ja nyt Matti Vanhasen hallitus pakenee vastuutaan ensin vetoamalla tekopyhiin ja virheellisiin tulkintoihin pörssisäännöistä ja sitten myymällä loputkin valtionomistukset, jotta sen ei tarvitsisi enää muuta kuin levitellä käsiään: "ei kuulu meille, mitään ei voida tehdä".


Jäljellä olevien valtionyritysten ja valtion vähemmistöomistuksessa olevien yritysten säilyttämiseksi on jatkettava taistelua. Siinä ay-liikkeen kuuluu seisoa henkilöstön ja eri paikkakuntien asukkaiden rinnalla.



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli