Vasemmiston ajateltava itsensä uudelleen

12.04.2013 - 13:43
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Parhaan kuvan katastrofikapitalismin kehityksestä saa lukemalla vaikka Naomi Kleinin Tuhokapitalismin nousun. / LM Lewis |

Missä mennään?

Suomalainen vasemmisto on syvässä kriisissä. Se on oikeastaan enemmän, kuin kriisissä, se on hukassa.

Tätä en sano loukatakseni niitä monia, jotka uupumattomasti uurastavat yhteiskunnassa lisääntyvien vinoumien ja epäkohtien poistamiseksi ja tasaamiseksi. Vasemmiston kriisi on todettava suureen ääneen, koska se on niin totta. Kriisissä sen voi sanoa olevan ennen muuta siksi, että sen kannatus ja yhteiskunnallinen painoarvo on tällä hetkellä niin alhainen. Hukassa se on mielestäni siksi, että se ei ole vielä löytänyt oikeaa suuntaa kriisistä nousemiseksi. Usko vasemmistoon on oikeasti koetuksella, mutta se usko on ja se usko elää.

Vasemmiston kriisi on osa laajempaa koko demokratian alennustilan käsittävää kriisiä. Demokratia on tänä päivänä pelkkä termi, jolla ei ole käytännön politiikan kanssa mitään tekemistä. Juuri tämän tosiasian vuoksi täytyi Euroopan unionille myöntää nobel, rauhan ja demokratian edistämisestä, vaikka koko järjestö on läpeensä epädemokraattinen ja eriarvoisuutta ilmentävä yhteisö.

Työväestön, työttömien ja syrjäytettyjen usko demokratiaan alkaa olla mennyt ja sitä myöten myös siihen perinteiseen vasemmistopolitiikkaan ja ay-liikkeeseen, joka näkyvästi ajoi työväestön asiaa aiemmin. Vasemmisto on tilanteessa, jossa oikeat kysymykset ovat parempia, kuin oikeat vastaukset, sillä painava ja perusteellinen itsekritiikki on kaiken kritiikin äiti ja kasvun perusta. Mielestäni suomalainen oikea vasemmisto ei ole harrastanut riittävän perinpohjaista itsekritiikkiä, siten, että se olisi sen myötä kyennyt näkemään ja hahmottamaan sen todellisuuden, joka määrittää sen omaa tilaa ja asemaa tämän päivän uusliberalistisessa tappokomennossa. Korostan, että ilman tätä perusteellista vasemmiston ja vasemmistolaisuuden uudelleenarviointia, ei vasemmisto myöskään tule koskaan nousemaan uusliberalistisen oikeistopolitiikan vakavasti otettavaksi haastajaksi.

Yksinapainen maailma

Sen jälkeen, kun maailmasta tuli ns. yksinapainen, Neuvostoliiton sorruttua, alkoi ajanjakso, jota ovat leimanneet jatkuvat taloudelliset katastrofit, energiavaroista käytävät sodat ja näiden myötä lisääntynyt hajaannus, eriarvoisuus, pakolaisuus, köyhyys ym. Nämä eivät ole vahinkoja, vaan kuten Suomessakin äskettäin vieraillut taloustieteen professori Robin Hahnel totesi, ne ovat perusteellisesti suunnitellun ja tietoisen oikeistopolitiikan seurauksia tämän päivän maailmassa. Parhaan kuvan katastrofikapitalismin kehityksestä saa lukemalla vaikka Naomi Kleinin Tuhokapitalismin nousun. Globalisaatio, täysin vapaa kauppa, Washingtonin konsensus ja uusliberalismi ovat niitä käsitteitä, joilla maailmanpolitiikkaa on viety viimeiset vuosikymmenet. Kaikki nämä käsitteet tarkoittavat myös jotakuinkin samaa asiaa, tavoitteiltaan.

Talouspolitiikka on tänään myös sotapolitiikkaa. Uusliberalistinen talousoppi on edennyt johdonmukaisesti sitten Chilen vallankaappauksen ja Allenden murhan 1974 ympäri maapallon, tuhoa kylväen. Reitti on luonnollisesti ensin kulkenut kolmansien maiden ja heikon demokratian omaavien valtioiden kautta, asettuen viimevaiheessaan vahvalla ja tietoisella otteella myös toisen maailmansodan jälkeen rakennettujen eurooppalaisten demokratioiden tuhon agendaksi. Työvälineinä Natolla höystetyt Bretton Woods -instituutiot perillisineen on Yhdysvaltojen ja EU:n toimiessa vetureina, maailmantaloudesta tehty finanssikeinottelijoita ja suuryhtiöitä palveleva virtuaalipeli, jossa voitot ovat yksityisiä ja tappiot maksatetaan kansalla. Reaalitalous on enää pieni osa keinotteluun keskittyvästä maailman kokonaistaloudesta.

Tältä pohjalta kumpuava uusliberalismin poliittinen agenda, myös EU:ssa ei ole mitään muuta, kuin maailman historian suurin talousrikos. Hyvinvointivaltion romuttaminen on tapahtunut EU:ssa askel askeleelta ja asia kerrallaan, sillä lakeja ei voi täällä kirjoittaa uusiksi yhdessä yössä, ei edes Washingtonin konsulttien avulla. Suunta on kuitenkin selvä ja vauhti kiihtymään päin.

Hyvinvointivaltion valheellisesti perusteltu, kylmä purkaminen Suomessa kertoo siitä, kuinka raskaita olivat oikeistolle ne hyvinvointivaltion rakennuskauden aikana tehdyt kompromissit, joihin kokoomuslainen oikeisto tuolloin joutui. Neuvostoliitto kaikkine vikoineenkin oli se Yhdysvaltojen imperialismin vastainen voima, jonka olemassaolo mahdollisti myös pohjoismaisen hyvinvointimallin syntymisen ja kehittämisen. Maailmaa on viety kommunismin romahtamisen jälkeen, ikään kuin maailma olisi oikeasti historiaton. Tämän on mahdollistanut uusliberalistisen politiikan massiivinen taloudellinen, sotilaallinen ja uutisointiin kytkeytyvä valta.

Vastustus uusliberalistista politiikkaa kohtaan kasvaa maailmalla kuitenkin jatkuvasti. Francis Fukuyama oli täysin väärässä. Historia ei ole kuollut, vaan se tarjoaa yhä vahvan pohjan tämän päivän maailman ja yhteiskuntien kehittämiselle ja kapitalismin vastaiselle työlle.

Historiaan ei kuitenkaan saa jäädä kiinni, eikä siitä voi hakea kaikkia malleja tämän päivän uusliberalismin vastaiseen taisteluun. Se ei toimi, sillä tuskin koskaan aiemmin historiassa ovat niin suuret voimat tietoisesti pyrkineet muuttamaan koko maailmaa ja koko ihmiskunnan elinolosuhteita siten, että ne palvelevat pelkästään pienen, ahneen, itsekkään ja sotaisan pääomaeliitin tarpeita, kuten tänä päivänä on. Tämä asettaa vastavoimille suuria ja ylivoimaisilta tuntuvia haasteita.

Elämään on kuitenkin uskottava, niin kauan kuin sitä kestää ja niin kauan, kuin löytyy ihmisiä, jotka riittävän voimakkaasti tuntevat ja tahtovat oikeudenmukaisuutta.

Vasemmisto ja poliittinen puhe

Puolustus- ja säilytystaistelulta on vaikea löytää aikaa ja paikkaa hyökkäämiselle. Ilman tätä puolustustaistelua olisi moni asia tässä maassa kuitenkin vielä huonommalla tolalla, kuin nyt, sillä niin röyhkeäksi ja suoraviivaisen kylmäksi on oikeiston toiminta ja vaatimukset julkisen sektorin ja työehtojen alas ajamiseksi mennyt.

Parhaiten tämä ilmenee ehkä juuri Helsingin kunnallispolitiikassa, järkyttävine julkisten palveluiden alasajovaatimuksineen samalla, kun sillä on selkeästi voittoisat taseet ja runsaasti muita varoja. Helsinki toteuttaakin uusliberaalia politiikkaa aivan puhtaaseen tyyliin. Helsingin kylmä oikeistokyyti onkin se, mitä Suomen Kokoomusvetoinen kansallinen porvarihallitus itsekin haluaisi toteuttaa, mutta mikä ei tietenkään aivan yhtä suoraviivaisena voi toteutua valtion tasolla, ainakaan vielä.

Ilman Yrjö Hakasen uupumatonta aktiivisuutta olisivat asiat Helsingin julkisten palveluiden kohdalla vielä paljon heikommin. Tämä osoittaa kuitenkin sen, että vasemmistoa viedään ja kovaa ja viejänä on saunailloissaan röhönauruja päästelevä pääomaeliitti ja poliittinen oikeisto.

Yksi syy siihen, että ilonaiheita heillä riittää on, että vasemmisto ei ole kyennyt julkisen poliittisen puheen tasolla haastamaan uusliberalismia mielestäni juuri lainkaan. Tästä johtuu osittain myös se, että suuri yleisö ei ole lainkaan tietoinen siitä, mitkä ovat EU:n ja porvarihallituksen politiikan todelliset motiivit ja tavoitteet ylipäätään. Kansalaisille valehdellaan päin naamaa Brysselin politiikan suhteen ja vasemmisto sallii liian helposti näiden valheiden jäädä elämään ihmisten mieliin.

Kaiken lisäksi Vasemmistoliito on itse osa tätä kansalaisten sumuttamista.

Korostan sitä, että vaikka valtamedian ja poliittisten toimittajien häpeällinen, valittu hampaattomuus luo raamit massojen tietämättömyydelle, niin vasemmisto saa itse katsoa tässä kohtaa myös peiliin ja pitkään. Vasemmisto valitsee itse, kuinka se puhuu politiikkaa ja kuinka se ilmentää sitä karua todellisuutta, joka politiikan suhteen vallitsee. Vasemmiston onkin korkea aika alkaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä, niitä kaunistelematta ja sievistelemättä. Kun katsoo Paavo Arhinmäen olemusta ja ilmeitä ministerilehtereillä, niin on vaikea välttyä masennuksensekaiselta kiukulta. Todellisen vasemmiston kannalta on Arhinmäen toiminta ollut vahingollista ja suuri pettymys, eikä millään mittareilla hyväksyttävää.

Vasemmistoliiton on tietysti ymmärrettävä kääntyä siltä tieltä, jolla SDP:stä tuli oikeistolainen puolue. Suomalaisella vasemmistolla on identiteettiongelma, jota se pakenee idealismiin ja historiaan, vaikka oikeistolaista kurjistamispolitiikkaa tehdään tänään. Puhutaan sitten marxilaisuudesta, sosialismista, kommunismista, tai vasemmistolaisuudesta yleensä, niin itsemäärittelyn on noustava tästä ajasta ja se uudelleenmäärittely on tehtävä, vaikka se vaatisi suuriakin muutoksia perinteisiin ajattelutapoihin. Ilman todelliseen sosialistiseen vasemmistolaisuuteen kytkeytyvää ideologista ydintä ei sosialismiakaan ole, mutta ideologia ja idealisointi eivät voi asettua liian voimakkaasti keskelle tämän päivän poliittista puhetta ja toimintaa, jossa hyvinvointivaltion syöksykierre on jollain tavalla saatava oikaistua, ennen kuin se on oikeasti liian myöhäistä. Hyvinvointivaltion, jonka tilanne ja ennuste näyttää todella huonolta.

Vasemmisto on tehnyt karhunpalveluksen itselleen ja palveluksen esim. Perussuomalaisille siinä, että se on jättänyt suorasanaisen ja voimakkaan päivänpolitiikkaan ja myös sen henkilöihin kohdistuvan arvostelun likipitäen Perussuomalaisten yksinoikeudeksi. Täysin populismiin pohjaava porukka on siten viemässä perinteisen vasemmiston paikan tässäkin asiassa. Poliittisen puheen on oltava kovempaa ja argumentoinnin täytyy muuttua aggressiivisemmaksi, ennen kuin ääni kuuluu oikeistolaisen voitontaonnan takaa. Ehkä näin onkin monissa kunnallisvaltuustoissa, mutta silti.

Vasemmiston on mielestäni muutettava poliittista puhettaan voimakkaammaksi, sillä poliittisen oikeiston kivettynyt kestohymy ja omantunnon ohitusleikkaus patologisine valehtelutaitoineen edellyttää vasemmistososialisteilta huomattavasti kovempaa otetta. On alettava puhua asioista täsmälleen niin kuin ne ovat ja niin kuin niistä ajatellaan myös yleisesti.

Vasemmisto ja perinteinen keskiluokka

Keskiluokka määritellään yleensä tulotason mukaan, ja se koostuu pääasiassa tavallisista palkannauttijoista. Tulotaso ei tietenkään määritä sitä, onko joku keskiluokkaan kuuluva vai ei, sillä asiaan liittyy myös tietynlainen keskiluokkainen, konservatiivinen ajattelu- ja suuntautumistapa yhteiskunnassa. Joku saattaa siis tuloiltaan olla keskiluokkaan kuuluva, mutta katsoo, ettei elämänkatsomukseltaan sitä ole.

Suurimpia virheitä, minkä suomalainen vasemmisto on tehnyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, on se, kuinka ja kehen se on kohdistanut puhettaan. Tämä liittyy kysymykseen siitä, miksi sellaiset palkansaajaryhmät, kuten esim. sairaanhoitajat ja opettajat äänestävät vaaleista toiseen enimmäkseen Kokoomusta, tai Demareita, eivätkä niitä puolueita, jotka ajavat juuri heidän ja heidän perillistensä asiaa. Miksi nämä ihmiset eivät äänestä SKP:ta, vaikka se olisi heidän kannalta paras ratkaisu?

Historian painolasti on asian kannalta ymmärrettävästi suuri. 1917-1918 käydyn luokkasodan perintönä jäi joidenkin ammattiryhmien sisällä elämään ikuinen usko valkoisen oikeistokonservatismin autuuteen. Opettajat ja sairaanhoitajat eivät tietenkään ole ainoat ammattiryhmät, jotka äänestävät vaaleissa omaa etuaan vastaan, kerta toisensa jälkeen. Ellei vasemmisto kykene puhuttelemaan näitä ihmisiä, niin vasemmistolla ei myöskään ole tulevaisuutta, sillä maailma ei ole samanlainen, kuin sata vuotta sitten.

Tässä jos missä vaaditaan vasemmistolta itsekritiikkiä ja rohkeutta. On osattava ymmärtää se tosiasia, että perinteinen keskiluokka on todennäköisesti juuri se porukka, joka voi pelastaa vasemmiston ja ihmiskasvoisen yhteiskunnan uusliberalismin kidasta. Mikäli vasemmisto keskittyy liikaa itselle puhumiseen ja sellaiseen kieleen, jonka vain se itse ymmärtää, tai hyväksyy, sen mahdollisuudet selvitä voittajana, tai edes säilyä olemassa nykymenossa, ovat häviävän pienet.

Suomessa on vasemmistolaiset arvot omaavia, konservatiivista oikeistoa aina äänestäneitä ihmisiä paljon, niin väitän. He eivät kuitenkaan halua, tai uskalla äänestää sosialisteja, tai kommunisteja, leimautumisen pelosta. Saavuttaakseen aseman, jossa voidaan alkaa määrittämään yhteiskunnallista kehitystä, tulee vasemmisto tarvitsemaan perinteisen, palkannauttijoista koostuvan keskiluokan tuen. Näihin ihmisiin sisältyy myös suuri joukko ns. kuuliaista lukeneistoa, jolla kuitenkin on jo riittävästi epäilyksiä ja kokemuksia siitä, mitä EU:n oikeistopolitiikka on ollut vaikutuksineen.

Näiden ihmisten luottamuksen saavuttaminen on merkittävä ja herkkä projekti. Kyse on ihmisryhmästä, joka on tottunut luottamaan vallanpitäjiin ja on kuitenkin itse keskimäärin heikosti perillä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Kyse on myös jokaisen yhteiskunnan jonkinlaisesta tukijalasta, jolle on perinteisesti riittänyt oman yhteiskuntavastuunsa määrittämiseksi se, että hoitaa sitoutuneesti työnsä, maksaa laskunsa ajallaan ja sopeuttaa lapsensa ympäröivään yhteiskuntaan, sekä käy antamassa äänensä vaaleissa. Tämä ryhmä tulee vielä olemaan ratkaisevassa asemassa hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta, näin uskon.

Perussuomalaisten Timo Soini ei ole tätä asiaa täysin ymmärtänyt, sillä hänkään ei ole suorittanut lähestymistään mielestäni oikein. Ei näitä ihmisiä kuitenkaan pelkällä populismilla ja maahanmuuttovastaisuudella puolelleen voiteta.

On kuitenkin olemassa asia, jolla heidät on voitettavissa, jopa todellisen vasemmiston puolelle. Tämä asia on nimenomaan se hyvinvointivaltio, joka rakennettiin n. 1960-1990. Jopa yltiöpäisen kulutusorientoitunut oikeistokonservatiivinen palkannauttija-keskiluokka kokee voimakasta yhteyttä hyvinvointivaltioon ja sen epäilykset ja pelot sen kohtalosta ovat lisääntyneet. Kokoomus ei enää viehätä itsestään selvästi, vaikka vaihtoehdon valitseminen olisikin vaikeaa.

Aivan kuten Hitlerin saksassa 1930-luvulla, jolloin keskiluokka osaltaan nosti Hitlerin valtaan, tultuaan riittävän ahtaalle ajetuksi, joutuu perinteinen keskiluokka tähyilemään itselleen uutta paikkaa yhteiskunnan poliittisessa järjestäytymisessä tänä päivänä. Perinteinen keskiluokka ei ole sen vähemmän autoritaarista meillä, kuin se oli Saksassa fasismin aikaan, mutta Perussuomalaisten nationalistiseen ja muukalaisvihamieliseen populismiin se tuskin suuressa määrin kuitenkaan sortuu. Soinilla oli tilaisuutensa, mutta hän ei keskittynyt tarpeeksi ainoastaan siihen, kaikkein merkittävimpään palkannauttijoita ja perussuomalaisia yhdistävään asiaan, eli hyvinvointipalvelujen ja sosiaalivaltion säilyttämiseen.

Tässä nimenomaan olisi todellisen vasemmiston mahdollisuus. Enkä puhu nyt SDP:stä, joka on osoittanut, ettei se ole vasemmistolainen puolue.

Puhunko sitten edes Vasemmistoliitosta? Mahdollisesti ja toivottavasti, mutta se edellyttäisi Paavo Arhinmäen eroa ja puolueen täydellistä linjamuutosta. Vasemmistoliitolle olisi kuitenkin ehdottomasti tarvetta näiden edellytysten toteuduttua, sillä sen potentiaaliin vielä uskon.

Perinteisen ajattelun yli

Palkannauttijoista koostuvaan perinteiseen keskiluokkaan liittyvä olennainen kysymys rehellisen vasemmiston kannalta on se, kuinka tätä ryhmää lähestytään? Kuinka saada kommunistien, tai edes Vasemmistoliiton kannattajiksi ne aina oikeistoa kannattaneet ihmiset, jotka ovat ylisukupolvisesti kommunismilla ja sosialismilla pelotellut, luokkasodasta lähtien. Kuinka saada heidät uskomaan ja ymmärtämään se, että Eurooppalainen oikeisto ja sosialidemokratia ovat heidät jo tuhannesti pettäneet. Vaikka kuinka kattavasti ja vakuuttavasti osoitettaisiin esim. opettajille ja sairaanhoitajille, että Kokoomus ja pääoman etua ajava Euroopan unioni pala palalta tuhoavat heidän elämänsä perustaa ja lastensa tulevaisuutta, niin äänestäisivätkö he siitä huolimatta laajassa mitassa SKP:tä? Heidän tietysti kannattaisi ja heidät pitäisi saada juuri niin toimimaan.

Vasemmiston on pohdittava vakavasti tällaisia kysymyksiä. Ratkaisut eivät enää löydy perinteisestä ajattelusta. Poliittisen perustelun ja puheen kärjen on kohdistuttava riittävän voimakkaasti ja selkeästi juuri julkisen sektorin ja työelämän tulevaisuuden ja luonnon säilyttämiseen. Kun uusliberalistinen oikeisto lähestyy massoja pelkkien katastrofien ja pakkojen avulla, he suorastaan tarjoavat tällä itse muodostamallaan sairaalla todellisuudella vasemmistolle sitä avointa areenaa, jolle tietoisesti valitusta tuhokapitalismista turtuneet ja väsyneet ihmiset voisivat paeta. Paeta sinne, missä joku lähestyy heitä, ei marxilaisella, tai millään muullakaan idealismilla, vaan pelkästään niillä yksilön ja perheiden turvallisuutta määrittävillä kysymyksillä, jotka ovat meille hyvinvointivaltion myötä yhteisiksi koettuja.

Ihmisten on lähestyttävä ihmisiä nimenomaan ihmisinä, eikä jonkun tietyn ryhmän jäseninä. Tässä taistelussa liiat ideologiat toimivat ainoastaan erottavina tekijöinä. Yrittää saada vasemmistoajattelun vieraaksi kokevat ihmiset luottamaan vasemmistolaisuuteen ja onnistua siinä. Onnistua niillä kohtuuden ja ihmisyydenkäsitepiiriin liittyvillä teemoilla, jotka ovat pikkuhiljaa katoamassa ihmisten omasta tietoisuudesta siksi, että oikeistolaisen vaihtoehdottomuus-politiikan pakot eivät ole vuosikausiin puhuneet niistä muussa, kuin negatiivisessa mielessä, pelkkää uhkaa ja pelkoa tarjoten. Ikään kuin muka ihmisistä ei voisi, eikä kannattaisi enää pitää huolta. Ikään kuin ihmiset muka syntyisivät pelkästään kapitalistista kilpajuoksua varten, juoksua hautaan saakka. Kuinka syvä täytyy haavan sielussa olla?

Valheet on paljastettava pelkäämättä, että valehtelijat loukkaantuvat. Ikänsä oikeistoa äänestänyt palkannauttija ei kuitenkaan hevillä äänestä muuta kuin oikeistoa. Tämä on se työsarka, jonka vasemmisto tietää, mutta se ei ole osannut lähestyä tätä ongelmaa riittävän suurella itsekritiikillä ja riittävän suuria ideologisia uhrauksia tehden. Kysymys palautuu lopulta siihen, kumpi on tärkeämpää jokin puhdasoppinen, ideologisesti tietynlainen, vasemmistolaisuus, kommunismi, sosialismi, tai mikä tahansa vastaava, vaiko sellaisen yhteiskunnan todellinen saavuttaminen, joka riittävissä määrin vastaa ko. ideologian humanistisiin vaatimuksiin, olematta historialliselta määrittelyltään puhtaasti juuri ko. ideologiaa vastaava. Ensin tarvitaan ääniä ja sen jälkeen voidaan sitten vaikka opettaa sosialismia syvemmin.

Kuten sanottu oikeistopuolueissa on paljonkin sellaisia ihmisiä, jotka ovat perinteisen vasemmiston kanssa samaa mieltä monista yhteiskunnallisista kysymyksistä tänä päivänä. Näihin yhdistäviin kysymyksiin pitäisi ehdottomasti päästä kiinni ja alkaa rakentaa vasemmistolaisuutta sille pohjalle. Tämä edellyttää koko suomalaiselta vasemmistolta lähtökohtaisesti yhtä asiaa. Vasemmiston on kyettävä kokoamaan rivinsä ja muodostamaan yhtenäinen rintama.

Koko vasemmiston itsemääritys ja kenttä on rakennettava uudelta pohjalta, vastaamaan ajan oloja. Vasemmisto voi haastaa uusliberalismin ainoastaan, mikäli se oppii ensin näkemään ne yhtäläisyydet, joita koko vasemmiston kentässä, eri ryhmien välillä on. Ne eroavaisuudet ja erimielisyydet, mitä mahdollisesti löytyy, on kerta kaikkiaan heitettävä romukoppaan, sillä se on yhteiskunnallisen tilanteen vaatimus. Mikäli vasemmiston uudelleenorganisoituminen edellyttää vaikka uutta puoluetta, tai mitä hyvänsä, niin siihen on oltava valmis.

Vasemmisto on valinnan edessä. Se voi antaa oikeiston määrittää yhteiskunnassa käytännössä toteutuvaa vasemmistolaisuutta ikuisesti, tai se voi jälleen alkaa määritellä itse itseään ja toimintansa ulottuvuuksia. Tähän se kuitenkin tänä päivänä tarvitsee perinteisen keskiluokan tuen. Tätä tarkoitusta silmälläpitäen on vasemmiston yhdistyttävä, uudistuttava, luotava suunnitelmia ja karistettava toiminnasta kaikki ne peikot ja ideologiset rasitteet, joita perinteinen keskiluokka on opetettu pelkäämään. Pääoma ja poliittinen oikeisto ei pysy kilpailemaan todellisen, humanismista kumpuavan vasemmiston kanssa ihmisyydessä, inhimillisyydessä ja moraalissa. Kuinka vasemmisto muka voisi hävitä sellaisen taiston?

Kirjoittaja on hausjärveläinen yhteiskuntafilosofi ja vapaa kirjoittaja

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Teoria

Kommentit (4 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.