Vasemmistoliiton puoluehallitus: HX-hävittäjähankkeen lykkäysmahdollisuus selvitettävä

09.09.2020 - 15:00
(updated: 15.09.2020 - 16:37)
Sotavarustelua vastustettiin Säätytalolla budjettiriihen aikaan vuonna 2019. Kuva Toivo Koivisto

Vasemmistoliiton puoluehallitus katsoi linjauksessaan 7.9.2020, että Suomen hallituksen on harkittava uudestaan, miten HX-hanke maan ilmavoimien nykyisten hävittäjien korvaamiseksi toteutetaan. Koronakriisin vuoksi Suomen bruttokansantuote on supistunut jo rajusti.

– Vasemmistoliitto korostaa, että HX-hankkeen budjettiin on suhtauduttava kuten kaikkiin muihinkin valtion menoihin. Kun kuntien talous on selvästi heikentynyt ja erityisesti sosiaali- ja terveydenhuolto ja koulutus kamppailevat jatkuvasti liian vähäisten resurssien kanssa, on myös puolustusmenojen suhteen on oltava tarkkana.

Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) heinäkuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan 53 prosenttia suomalaisista kannattaa ja 23 prosenttia hyväksyy hävittäjähankintojen lykkäämisen julkisen talouden vakauttamis- ja sopeuttamistoimenpiteenä. Vain 17 prosenttia suomalaisista ei hyväksyisi tällaista ratkaisua.

– Vasemmistoliiton puoluehallitus katsoo, että HX-hankkeen osana tehtävän lentokonehankinnan kokonaiskustannusten on vastattava koronakriisin jälkeisen valtiontalouden asettamaa kehystä. Lisäksi on selvitettävä, onko mahdollista lykätä hanketta.

Rauhanliike vaatii koko HX-hävittäjähankinnan uudelleenarvioimista muun muassa kansalaisaloitteella ja miljardien ohjaamista hyötykäyttöön -kampanjalla. Asiasta käytäneen kansalaiskeskustelua myös tulevassa budjettiriihimielenosoituksessa 14.9. Säätytalolla.

Tilaa Tiedonantaja ja saat radikaalin vasemmistolaisen äänen kotiisi kerran kuukaudessa ja/tai koko lehden diginä myös verkossa!

 

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.