Vasemmistolainen ”exit” Euroopan unionista on mahdollista

10.11.2017 - 13:00

Eurooppalaisen Lexit-verkoston (Lexit=Left Exit) norjalainen aktiivi Idar Helle on vakuuttunut siitä, että Euroopan unionille löytyy vaihtoehto. Helle itse on vasemmistolainen yliopistotutkija, joka on perehtynyt erityisesti norjalaisen ammattiyhdistysliikkeen historiaan.

– Norjalainen EU:n vastainen liike on onnistunut jo kahteen otteeseen pitämään maan ulkona Euroopan yhdentymiskehityksestä. Ensimmäinen kerta oli vuonna 1972 ja toinen vuonna 1994. Tällä hetkellä liikkeessä on noin 20 000 jäsentä, kertoo Helle.

Idar Helle oli Demokraattisen sivistysliiton vieraana Tiedonantaja-festivaalilla lokakuun alussa Tampereella.

Kreikan pettymys

Lexit-verkoston synnyn alkuperä on Hellen mukaan pettymyksessä, joka seurasi Kreikan taannoista vääntöä Euroopan unionin, eurotalousalueen ja kansainvälisten finanssitoimijoiden kanssa.

"Vasemmisto ei kykene muuttamaan Euroopan unionia sisältä päin järkevämpään suuntaan."

– Kreikan vasemmistopuolue Syrizan selkeä alamäki teki selväksi, että vasemmisto ei kykene muuttamaan Euroopan unionia sisältä päin järkevämpään suuntaan; esimerkiksi suuntaan, jossa työläisten oikeuksia arvostettaisiin kunnolla.

Helle ottaa esille Left exit –verkoston keskeisiä teemoja. Niiden taustalla Hellen mukaan on laajapohjainen keskustelu, jossa mukana ovat olleet muun muassa niin espanjalaiset vasemmistoaktiivit, eurooppalainen Attac-verkosto kuin saksalaisen vasemmistopuolue Die Linken vaikuttavat voimat.

Lexit-verkoston taustalla on vahva halu edistää demokratiaa Euroopassa. Se kulkee yhtä matkaa kansalaisten vallankäytön mahdollistamisen kanssa, mutta Hellen mielestä on tärkeää, että kyse ei ole nationalismista eikä pelkälle kansallisvaltion tasolle jumittumisesta.

– Valtaa on palautettava kansalle, se on keskeinen tekijä, kun puhutaan Euroopan unionista.

Euro-ongelma

Idar Hellen mukaan euro on talousalueen yhteisvaluuttana ollut alusta asti eräs keskeisimpiä talouskriisin aiheuttajia.

”Euro luo epätasapainoa eurooppalaiseen talouteen.”

– Euro luo epätasapainoa eurooppalaiseen talouteen. Esimerkiksi Saksan talous on vahva verrattuna muihin euromaihin. Tämä on eräs euroalueen talouskriisin suurimpia syitä.

Eurojärjestelmä on Hellen mukaan finanssikapitalismille oiva tapa yrittää lisätä pääoman kasautumiselle vakautta Euroopan oloissa. Helle ihmettelee sitä, miksi nykyisessä Euroopassa vaikuttaa siltä, että työväenluokan oikeudet ja edut ovat heikommat kuin muutaman vuosikymmen sitten. Se ei voi olla sattumaa.

Hellen mukaan Lexitin idea on yksinkertainen: EU:ta, euroa ja muita Euroopan integraatioon liittyviä instituutioita ei voi sisältä päin muuttaa mukavaksi. Se ei nykyisten sopimusten puitteissa kerta kaikkiaan onnistu.

– On parempi ottaa askel taaksepäin ja miettiä jonkinlaisen uuden yhteistyön malleja. Vasemmistolainen ”exit” ei tarkoita jokaisen maan erottautumista Euroopasta, vaan uudenlaisen yhteistyön ja kanssakäymisen mahdollisuutta.

Äärioikeiston haasteeseen vastattava

Helle korostaa, että Lexit pyrkii olemaan myös vastaus äärioikeistolaiselle rasismille ja vihalle.

”Vasemmiston on rakennettava uskottava vaihtoehto, jossa sanomme ei sekä eurolle, EU:lle että sen mukanaan tuomalle uusliberalistiselle politiikalle.”

– Vasemmiston on rakennettava uskottava vaihtoehto, jossa sanomme ei sekä eurolle, EU:lle että sen mukanaan tuomalle uusliberalistiselle politiikalle. EU:n puitteissa ei kyetä vastaamaan fasistisen äärioikeiston haasteelle. Äärioikeisto haluaa pysäyttää maahanmuuton, mutta ei pääoman liikettä. Oikeisto ei halua koskea kapitalismin toimintaan millään tavalla.

Hellen mukaan kansa on eri mieltä oikeistolaisen politiikan suhteen.

– Ihmiset haluavat vastustaa kapitalisista riistoa ja riiston rakenteita, väki ei lopulta ole rasistista tai maahanmuuttoa vastaan. Se on vain tekosyy, johon äärioikeisto yrittää suunnata kansan oikeutettua pettymystä ja suuttumusta, sanoo Helle.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.