Vasemmisto murskavoittoon Meksikon Guerrerossa

03.02.2011 - 13:00
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Vasemmiston kannattajat juhlivat voittoa Lázaro Cárdenasin puistokadulla. / Sami Laaksonen |

Yli kolmen miljoonan asukkaan Guerreron osavaltiossa valittiin 30. tammikuuta uusi kuvernööri seuraaviksi neljäksi ja puoleksi vuodeksi. Vasemmistokoalition Guerrero meidät yhdistää ehdokas Ángel Heladio Aguirre Rivero on voittanut vaalit lähes 160000 äänen turvin vastaehdokkaaseensa Manuel Añorve Bañosiin nähden, joka edusti oikeistopuolueiden vaaliliittoa Paremmat ajat Guerrerolle. Vaikka Demokraattinen vallankumouspuolue (PRD) on hallinnut osavaltiota viimeiset kuusi vuotta, uskotaan uuden hallituksen vihdoin tuovan kaivatun muutoksen yhteen Meksikon köyhimmistä kolkista. Vasemmiston voitto sai aikaan villin juhlinnan pääkaupunki Chilpancingossa ja alueen suurimmassa kaupungissa Acapulcossa. Uusi kuvernööri aloittaa virkakautensa 1. päivänä huhtikuuta.

Alustavien vaalitulosten ohjelman (PREP) mukaisesti Demokraattisen vallankumouspuolueen (PRD), Yhteiselon (Convergencia) ja Työväenpuolueen (PT) kuvernööriehdokas Aguirre sai kaikkiaan noin 671000 ääntä eli lähes 56 prosentin kannatuksen, kun taas Institutionaalisen vallankumouspuolueen (PRI), Vihreän puolueen (PVEM) ja Uuden allianssin (PANAL) ehdokas Añorve sai kerättyä noin 513000 ääntä eli vajaat 43 prosenttia. Vaalikampanjan viimeisenä päivänä äänensä Aguirrelle pantannut ja vaalipäivänä julkisesti Aguirrea äänestänyt Kansallisen toimintapuolueen (PAN) ehdokas Marcos Parra Gómez sai kokoon 1,30 prosenttia, joka vastaa 16000 ääntä. Guerreron osavaltion vaali-instituutti julkaisi viralliset tulokset keskiviikkona ilman muutoksia, joten Aguirre voi vastaanottaa asiakirjat vaalivoitostaan tulevana sunnuntaina.

Vaikka oikeistorintama pystyi voittamaan vasemmiston vain neljällä äänestysalueella kaikkiaan 28:sta, PRI:n Añorve julistautui tekaistujen ovensuukyselyjen perusteella voittajaksi heti kuuden aikaan illalla vaalihuoneistojen suljettua ovensa. Illan edetessä äänensävy kuitenkin muuttui ja Añorve lupasi viedä jo Meksikossa tuttuun tapaan vaalit tuomi-istuimiin. Äänenlaskennan elektronisen seurannan edetessä kello kahdeksan jälkeen, vasemmiston johto kasvoi hetki hetkeltä eikä enää edes tilastoihme voinut estää juhlintojen alkamista.

Historiallisen vilkkaat vaalit

Guerreron osavaltion eteläisessä Keski-Meksikossa käydyistä vaaleista kuvernöörinvaaleista puhutaan jo nyt historiallisina vilkkaan osallistumisen takia. Yli 2,4 miljoonasta rekisteröityneestä äänestäjästä jopa yli puolet ilmaisi poliittisen mielipiteensä vaaliuurnilla perinteisesti passiivisesti osallistuneessa kolkassa Meksikoa. 4 895 äänestyspaikkaa avasivat ovensa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta täsmällisesti ja 28 vaalialueeseen jakaantuneet 81 kunnan asukkaat saattoivat antaa äänensä rauhallisessa ilmapiirissä aamukahdeksan ja iltakuuden välillä. Guerreron osavaltion vaali-instituutti (IEEG) rekisteröi 28 543 virkailijaa viedäkseen läpi vaalit ja äänenlaskennan. Vaaleihin osallistui lisäksi 34 virallisesti tunnustettua vaalitarkkailijaa ja Vaalirikoksien käsittelemiseen erikoistunut syyttäjänviraston (FEPADE) keskitti 17 agenttia valituksien käsittelemiseen. Toisaalta 4 769 poliisia valvoi vaalien toteutumista läpi koko osavaltion. Uuden kuvernöörin toimikausi on lyhennetty poikkeuksellisesti neljään ja puoleen vuoteen, koska seuraavien kuvernöörinvaalien halutaan ajoittuvan vuoden 2015 heinäkuulle samaan aikaan kansallisten kongressinvaalien kanssa.

Vaalia edeltäviä päiviä leimasi keinotekoisesti luotu pelon ilmapiiri, sillä tuhannet ihmiset suurimmissa kaupungeissa kuten Acapulcossa, Chilpancingossa ja Taxcossa saivat puhelinsoittoja, joissa heitä kehotettiin pysymään sunnuntaina sisätiloissa epäilyttävän turvallisuustilanteen takia. Syyksi selitettiin huumekartellien toimia. Haastattelemani guerrolaiset olivat saaneet myös kokea puheluteitse tapahtuneen pelottelun, mutta he suhtautuivat siihen yhdentekevästi. Puhelujen taustalla ovat ilmeisesti Añorvelle läheiset tahot PRI-puolueessa. Kansa ei kuitenkaan uskonut huhupuheisiin, vaan lähti rohkeasti äänestämään haluamaansa ehdokasta. Siksi vaaleista puhutaan demokratian voittona.

Monimutkainen ja väkivaltainen taistelu vallasta

Monet ristiriitaisuudet leimasivat kampanjoita Guerrerossa, jossa vaalien voittaja senaattori Ángel Aguirre Rivero aloitti vaalityönsä vasemmiston vastustajana. Hän kuului kolmen vuosikymmenen ajan Institutionaalisen vallankumouspuolueen (PRI) leiriin, josta hän erosi 26. päivänä elokuuta 2010 muuttuakseen kolmen vasemmistopuolueen eli Demokraattisen vallankumouspuolueen (PRD), Yhteiselon (Convergencia) ja Työväenpuolueen (PT) kuvernööriehdokkaaksi. Noiden 84 vaalikampanjaan varatun päivän ajan PRI:n varjo vainosi Aguirrea, mutta hänen esimerkkinsä Guerreron virkaa tekevänä kuvernöörinä Rubén Figueroa Alcocerin sijaisena vuosina 1996-1999 painoi lopulta vaakakupissa mustamaalauskampanjoita enemmän. Meksikon perustuslaki kieltää presidenttien, kuvernöörien ja kongressiedustajien valitsemisen uudelleen virkoihinsa aina vuoden 1917 perustuslaista lähtien. Koska Aguirre nousi kuvernööriksi ilman vaaleissa saatua mandaattia, hän saattoi asettua ehdolle uudestaan. Alun perin Figueroan täytyi väistyi vallasta, kun hänen osallisuutensa Aguas Blancasin verilöylyssä kesäkuussa 1995 todistettiin. Guerreron osavaltion poliisi surmasi tuolloin 17 Etelän vuoriston maatyöläisten järjestön (OCSS) edustajaa kesken heidän mielenilmauksensa Coyuca de Benítezin kunnassa Guerreron Costa Granden alueella.

Aguirren väliaikaisen hallituksen pääsihteerinä toimi hänen lukioaikainen asuintoverinsa ja pikkuserkkunsa Manuel Añorve Baños, josta tuli lopulta Aguirren vastustaja tämänkertaisissa osavaltion kuvernöörin vaaleissa koalition Paremmat ajat Guerrerolle edustajana (PRI-PVEM-PANAL). PRD:n puheenjohtajan Jesús Ortegan, Distrito Federalin kaupunginjohtajan Marcelo Ebrard Casabónin, Oaxacan kuvernööri Ganino Cuén ja Yhteiselon guerrerolaissyntyisen puheenjohtajan Luis Walton Aburtonin tuella Aguirre aloitti vaalikampanjansa Acapulcossa 3. päivänä marraskuuta luvaten pelastaa turismiteollisuuden järjestäytyneen rikollisuuden käsistä. Hieman aiemmin Añorve oli eronnut Acapulcon kaupunginjohtajan virasta asettautuakseen ehdolle uudeksi kuvernööriksi. Ihmiskasvoisen hallituksen nimeen kampanjassaan vannonut Aguirre kritisoi Acapulcon johtoa puutteellisesta ja yksipuolisesta kaupunkisuunnittelusta kuroakseen eroa entiseen poliittisen liittolaiseensa.

Kun Aguirren kampanja valtasi Guerreron kadut ja mediat marraskuusta lähtien, hänen asemansa vasemmiston ehdokkaana ei ollut vielä kovinkaan vahva. Kansallisen toimintapuolueen (PAN) ehdokas Marcos Efrén Parra keskittyi kampanjassaan muistuttamaan Aguirren menneisyydestä PRI-puolueessa. Kaiken lisäksi hän sanoi useaan otteeseen olevansa ainot toisen puolueen edustaja viitaten Aguirreen ja Añorveen serkuksina ja saman PRI-puolueen ehdokkaina. Kuitenkin vaalikampanjan viimeisenä päivänä vain neljä päivää vaaleja ennen, Marcos Parra kehoitti kaikkia tukijoitaan keskittämään äänensä Aguirrelle. Meksikon hallituspuolue PAN on Guerrerossa marginaalinen poliittinen voima vaivaisella 3 000 jäsenellään, mutta vaaleissa Parra olisi todennäköisesti kerännyt moninkertaisesti enemmän ääniä varsinkin perinteisesti konservatiivisissä kaupungeissa kuten Taxcossa. Itse vaalipäivän aikana Parra ryntäsi äänestämään varhain näyttääkseen televisiossa vaalilipukkeensa, johon oli merkitty Aguirren nimi Guerrero meidät yhdistää –koalition ehdokkaana. Kyseinen teko voidaan helposti määrittää vaalirikokseksi, mutta sen merkitys vaalien lopputuloksen kannalta tuskin oli merkittävä. Aguirre ei saanut puolelleen vain neljää puoluetta, vaan myös enemmistön PRI:n tukijoista äänesti häntä parhaaksi katsomanaan ehdokkaana.

"Tekoja ei saa jättää rankaisematta"

Tammikuun 11. vasemmiston vaalikoalition edustajan Guillermo Sánchez Navan kimppuun hyökättiin yhdentoista jälkeen yöllä, kun hän vastasi puhelinsoittoon jonka mukaan mustaan ja vihreään pukeutuneet nuoret t-paidoissaan M-kirjaimet olivat poistamassa Ángel Aguirren vaalimainoksia Chilpancingon hallituspalatsin takana laittaakseen tilalle Manuel Añorven propagandaa. Sánchez Nava kiirehti paikalle ottaakseen valokuvia tapahtumista ja ilmaistakseen nuorten rikkovan vaalilakia. Seuraavaksi noin 30 Añorven kannattajaa pakotti hänet ulos autosta, jonka jälkeen he potkivat Sánchez Navaa päähän aina siihen kunnes PRD:n ihmisoikeuksista vastaava osavaltiotason pääsihteeri Urbano Lucas Santamaría saapui paikalle. Sánchez Nava kiidätettiin sairaalaan pääkaupunkiin Distrito Federaliin, jossa hänen todettiin vaipuneen koomaan. Sánchez Nava on toiminut kaupunginvaltuutettuna ja PRD-puolueen pääsihteerinä Guerrerossa. 1970-luvulla hän oli Vallankumouksellisten asevoimien (FAR) jäsen ja osallistui Kansallisen vallankumouksellisen kansalaisjärjestön (ACNR) perustamiseen 1983 sekä myöhemmin 1989 Demokraattisen vallankumouspuolueen (PRD) perustamiseen Guerrerossa. Vaikka Sánchez Nava heräsi jo koomasta, hän jatkaa yhä toipumistaan kriittisessä tilassa.

Ángel Aguirren kampanjan koordinaattori Jésus Zambrano vaati toimia syyllisten rankaisemiseksi:

Haluamme, etteivät teot jää rankaisematta. Hallituspalatsin lähellä ja viereisissä kauppakeskuksissa on kameroita. Viranomaisten on vaadittava tehtyjä nauhoituksia itselleen tunnistaakseen väkivaltaisuuksien materiaaliset ja intellektuaaliset tekijät. Chilpancingon kaupunginjohtajan Héctor Astudillo Floresin on lisäksi selvitettävä, miksi paikalla ollut Sánchez Navan auto vietiin pois ennen osavaltion syyttäjänviraston tarkastajien saapumista.

Vasemmisto näki väkivaltaisuuksien taustalla Añorven aikeet pelotella äänestäjiä. Jopa hänen luopumistaan ehdokkuudesta vaadittiin.

Toisaalta sanomalehti Reforma julkaisi viime torstaina uutisen, jonka mukaan Añorve olisi saanut 15 miljoonaa pesoa rahaa huumekartelleilta esikampanjansa aikana. Nimetön kansallisen syyttäjänviraston (PGR) suojelema todistaja yhdisti lahjoitukseen myös kaupunginjohtaja Héctor Astudillon. Kuitenkin perjantaina Reforma julkaisi korjauksen, joka teki tunnustuksesta perättömän. Jo marraskuussa saadun todistuslausunnon käyttö kolme päivää vaaleja ennen viittaa median tarkoitukselliseen sekaantumiseen.

Hyökkäys vaalikampanjan tukikohtaan

Itse vaalipäivänä PRI:n osavaltion keskuskomitean puheenjohtaja Efrén Leyva Acevedo kertoi puolueen paikallisen kongressiedustajan Aceadeth Rocha Ramírezin joutuneen kidnapatuksi kolmen tunnin ajaksi. Vaikka Leyva liitti tapahtumat aluksi järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan, hän päätyi lopulta yhdistämään ne vaaliprosessiin. Hänen mukaansa samainen 16 huppupäisen miehen muodostama ryhmä varasti San Jerónimon kylän vaaliuurnan Xochistlahuacan kunnassa. Vaikka vaaliuurna joutuikin varastetuksi, niin PRI saattoi käyttää tapahtumia hyväkseen korostaakseen vaalien epäselvyyksiä.

Sunnuntaina aamulla kymmenen aikaan Aguirren vaalikampanjan tukikohtaan Acapulcossa hyökättiin. Kampanjan koordinaattori Zambrano tulkitsi tapahtumat provokaatioksi. Vaalirikoksien käsittelemiseen erikoistuneen syyttäjänviraston vahvistamien tietojen mukaan väkivaltaisuuksissa loukkaantui viisi ja toiset neljä katosivat. Myös Zihuatanejon kaupungissa äänestämään tulleen PRD-puolueen edustaja pahoinpideltiin. Illalla yhdeksän jälkeen osavaltion hallituksen verkkosivut hakkeroitiin ja virallisten tiedoitteiden tilalle ilmestyi Meksikon kyberneettisen vastarinnan (RCM) viesti: ”Emme halua enempää kuolleita...emme haluaa enempää kuolleita aktivisteja...emme halua enempää väkivaltaa Meksikossa.”

Vaalien jälkeen Añorve ei ole tunnustanut tappiotaan, sillä hän pitää tuloksia laittomina:

– Varoitan Guerreroa ja koko maata liittovaltion ja pääkaupungin rahankäytöstä äänten ostamiseksi, kumpaisenkin hallituksen avoimesta puuttumisesta vaaliprosessiin ja pahimpien mustamaalamistrategioiden käyttämisestä minua vastaan.

Añorven mukaan Distrito Federalin kaupunginjohtaja Marcelo Ebrard olisi vaikuttanut äänestäjien käyttäytymiseen ja presidentti Felipe Calderón saanut PAN:in ehdokkaan Marcon Parrasin asettumaan Aguirren tueksi. Vasemmistokoalitio syytti niin ikään Añorvea ja PRI:tä äänten ostamisesta Acapulcon köyhimmillä alueilla.

Voitontunnelmia Acapulcossa ja Chilpancingossa

Istuvan PRD-puolueen kuvernööri Zeferino Torreblancan hallituksen koetaan epäonnistuneen viimeisten kuuden vuoden aikana, vaikka ensimmäisen vasemmistohallituksen agendaan uskottiin aluksi todellisena vaihtoehtona vuosikymmeniä kestäneelle PRI:n hallinnolle. Vaalien aikana Torreblanca käänsi avoimesti takkinsa osoittaakseen vilpittömän tukensa PRI:n Añorvelle. Hänen jopa kuultiin huutaneen julkisesti ”Eläköön Añorve!”. Kun voitonjuhlat Acapulcon Zócalolla alkoivat Aguirrelle huudettiin: ”Älä petä meitä!”

Yhdentoista jälkeen illalla tuhansien juhlivien ihmisten ja villisti piippavien autojen eteen saapunut Aguirre aloitti puheensa vastaten kansalle:

Tulkoon hyvin selväksi, etten tule pettämään teitä. Tulen hallitsemaan kaikkien täällä olevien kanssa.

Juhliva kansa vastasi hänelle aivan kuin vaalit olisi käyty pahimmasta oppositioasemasta käsin:

Se oli mahdollista, se oli mahdollista!

Aguirren voiton arvoa nostaa se tosiasia, että aivan kuten kaikkialla Meksikossa PRI hallitsee parhaillaan ylivoimaista enemmistöä Guerreron kunnista ja kaupungeista. Siksi vaalien voittoa voidaan pitää tärkeänä ja historiallisena vasemmiston voittona. Toisaalta PRI masinoi koko poliittisen koneistonsa Méxicon osavaltion kuvernöörin ja todennäköisen vuoden 2012 presidentinvaaliehdokkaan Enrique Peña Nieton ja puoluejohtaja Humberto Moreiran johdolla tukeakseen Añorven kampanjaa. Kumpikaan ei kuitenkaan ilmaantunut Añorven niinsanottuihin voitonjuhliin kuuden jälkeen iltapäivällä, kun vaalipaikat olivat sulkeneet ovensa. PRI oli kokenut sarjassaan neljännen tappion viimevuotisten Oaxacan, Pueblan ja Sinaloan osavaltioiden tapaan. Tällä kertaa vasemmiston koalitio ylsi voittoon ilman merkittävää PAN-puolueen tukea.

Aguirre lupasi kannattajilleen parempaa tulevaisuutta Guerrerolle:

Aloitamme huomenna guerrolaisten jälleensovitustyön. Guerrero vaatii meidän kaikkien panosta. Huomisesta lähtien aion etsiä käsiini kaikki vaaleihin osallistuneet tahot. Aion olla suvaitsevainen ja monipuolinen kuvernööri, joka hallitsee soveltaen kaikkia vasemmiston sosiaalisia ohjelmia. Minulla ei ole huonoa muistia, enkä aio lipsua lupauksistani. Tarvitsemme liittovaltion hallituksen ja yksityisen sektorin apua tällä uudella aikakaudella.

Aion alistua aina Guerreron kansan tarkkailtavaksi. Kiitos kaikille niille, jotka seurasivat projektiamme. Ilmaisemme kiitollisuutemme täältä käsin Distrito Federalin kaupunginjohtajalle Marcelo Ebrardille, joka osallistui solidaarisesti kampanjaan. Kiitos Guillermo Sánchez Navalle, joka on yhä sairaalassa mutta tulee juhlimaan kanssamme huhtikuun ensimmäisenä päivänä.

Osavaltion pääkaupungissa Chilpancingossa sadat ihmiset ja allekirjoittanut kerääntyivät Bénito Juárezin monumentille juhlimaan Aguirren voittoa. Valkoiset liput ja keltaiset t-paidat täyttivät Lázaro Cárdenasin puistokadun, jossa ohikulkevat autot yhtyivät voitontanssiin tiit-tiit-tiit piippauksin, riemuhuudoin ja käsimerkein.

Toivo voitosta vuoden 2012 vaaleissa kasvaa

Vasemmisto laittoi peliin kaiken arvovaltansa ja tähtäsi voitokkaissa tunnelmissa jo katseensa maan väkirikkaimman osavaltion Méxicon kuvernöörinvaaleihin heinäkuussa, joissa Peña Nieto yrittää voittaa puolueelleen presidentinvaaleissa usein ratkaisevan tuen.

Peña Nieto tunnusti tappion ja vetosi puolueensa, jotta se ottaisi opikseen Guerreron vaaleista:

Opetus on siinä, että meidän on huolehdittava puolueen yhtenäisyydestä, toimittava kypsästi, varmistettava että PRI:ssä kunnioitetaan ja arvostetaan monenlaisia näkemyksiä sekä tuetaan kaikki huomioon ottavia projekteja. Meidän on vältettävä hinnalla millä hyvänsä jakautumista leireihin. Sellaista on demokratia: välillä voitetaan ja välillä hävitään.

PRI:n sisäiset ongelmat maksoivat sille rutkasti ääniä. PRI:llä ei ole demokraattista tapaa valita ehdokkaitaan, joten puolueen omat valtaryhmät runnovat usein läpi ehdokkaansa ilman kannattajien enemmistön tukea.

PRD:n puheenjohtaja Jesús Ortega ei unohtanut piikitellä PRI:tä eikä Peña Nietoa:

Peña Nieto hävisi Guerrerossa ja Méxicon osavaltiossa. Ystäviä ja ehdokkaita on tuettava sekä voitoissa että häviöissä. Añorve jätettiin yksin.

Vasemmisto luki vaalit kansallisessa mittakaavassa kampanjan koordinaattorin Jesús Zambrinon sanoin:

– PRI, televisio ja Peña Nieto eivät ole voittamattomia. Vaikka PRI taustavoimineen laittoi kaiken peliin, niin se ei voinut mitään Guerreron kansan tahdolle. Tuo mahtipuolue kaikkine tukijoineen on voitettavissa niin osavaltiotasolla kuin kansallisesti.

Vasemmiston mukaan vaalien tuloksen myötä jää selväksi, että myytti PRI:n voittamattomuudesta on taakse jäänyttä aikaa. PRI ei pystynyt voittamaan kansantahtoa edes laittamalla peliin kaiken rahansa ja valtansa. PRD:n kongressiedustajien koordinaattori ja mahdollinen vasemmiston ja oikeiston koalition ehdokas Méxicon osavaltiossa Alejandro Encinas piti myös tärkeänä tuloksia Guerrerossa:

Kyseessä on vasemmistolaisten ja edistyksellisten voimien selkeä voitto. Guerrerossa näytettiin todeksi, että yhdistynyt vasemmisto ei ole ainoastaan kilpailukykyinen, vaan voi voittaa vaalit jopa hyvinkin selkeästi. Jos vasemmisto yhdistyy Méxicon vaaleissa, niin Guerreron esimerkki voidaan toistaa.

Distrito Federalin kaupunginjohtaja Marcelo Ebrard piti vaalien tulosta voittona vasemmistolle ja loi katseen tulevaan:

Guerrerossa todistettiin, ettei mikään poliittisessa elämässä ole mahdotonta kunhan löydetään hyvä ehdokas. Kansa päihitti PRI:n poliittisen koneiston. Seuraavaksi on vuorossa Estado de México.

Vaaliliitoilla PRI:n ylivaltaa vastaan

Joidenkin tahojen mukaan juuri Ebrard olisi pitkällä tähtäimellä vaalien suurin voittaja matkalla Méxicon osavaltion vaaleihin ja vuoden 2012 presidentinvaaleihin, joissa Ebrard asettunee Peña Nieton vastaehdokkaaksi. Guerreron voiton myötä vaaliliiton mahdollisuus tulevissa vaaleissa on entistä suurempi. Meksikon puoluejärjestelmä on viime aikoina taipunut ideologisesti toisistaan erottuvien puolueiden sijasta puoluekentän perinteiset rajat rikkoviin suurin vaaliliittoihin, joiden tarkoituksena on ollut voittaa PRI:n ylivalta maassa. Vaalien jälkimainingeissa vasemmisto on vahvistanut vaaliliittonsa Coahuilan ja Hidalgon osavaltion vaaleissa.

Vaalien uutuuksiin kuului vasemmistoehdokkaan koteihin levittämät kirjeet, joiden mukana tulleella kortilla kansalaiset voivat vaatia sosiaalisia etuja kuten tukea yksinhuoltajaäideille, stipendejä opiskelijoille ja avustuksia eläkeläisille. Ángel Aguirren hallitusta odottavat suuret haasteet osavaltiossa, johon sijoittuvat kaksi Meksikon köyhintä kuntaa eli Metlatónoc ja Coicoyán. Suurempina ongelmia voidaan pitää koulutuksen ja terveydenhoidon puutteita sekä tulonjaon epäoikeudenmukaisuutta. Guerreron osavaltion asukkaista noin 20 prosenttia kuuluu alkuperäiskansoihin, joiden oloja Aguirren toivotaan parantavan. Ollessaan virkaa tekevänä kuvernöörinä Aguirre järjesti Guerreron kaksikielisille opettajille stipendejä, joka vauhditti intiaanikielten opetusta kylissä. Kampanjan aikana hän lupasi tehdä Kansankulttuurin instituutista (ICP) itsenäisen ministeriön, joka takaisi alkuperäistenkansojen kulttuurin edistämistyölle moninkertaisesti enemmän resursseja.

Helmikuun alussa vasemmiston ja oikeiston vaaliliitto kohtaa PRI:n uudelleen Baja Californian kuvernöörinvaaleissa.

Lähteet: IEEG, Soy Guerrero, El Sur, La Jornada Guerrero, Canal Once, El Sol de Acapulco, Novedades Chilpancingo.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.