Vasemmisto kohtasi Tampereen seminaarissa

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Hannu Oittinen


Vanhan työväenliikkeen taistelujen, saavutusten ja tappioiden
pohdinta antaa vasemmistolle perspektiiviä tähän päivään
ja tulevaisuuteen. Se tuli todistetuksi Punaisen Tampereen yhteydessä
järjestetyssä seminaarissa, jonka panelisteina kohtasivat SDP:n

Jukka Gustafsson

, Vasemmistoliiton

Minna Sirnö

ja SKP:n

Jari Heinonen

. Vanhan työväenliikkeen vaiheista ja sen
merkityksestä nykyajalle alusti ennen paneelia museonjohtaja

Aimo
Minkkinen

. Aihe kiinnosti, sillä pääkirjastotalo Metsossa
oli lähemmäs sata osanottajaa.



Alustuksessaan Aimo Minkkinen pohti Suomen ja Venäjän työväenliikkeen
eroja ja yhtäläisyyksiä.



- Vuoden 1905 tapahtumien kiihtyessä Venäjällä mielialat
kohosivat niin Tampereella kuin muuallakin Suomessa. Kaupunkien työläisten
ohella maaseudun vähäväkiset liittyivät sankoin joukoin
sosialidemokraattiseen puolueeseen. Tämä oli yksi ero verrattuna
Venäjään, jossa maalaiset eivät samalla tavoin olleet
työläisten rinnalla, arvioi Minkkinen.



Alustaja muistutti, että Tampere oli maan vallankumouksellisin paikka,
jossa lakkokomitea piti valtaa jonkin aikaa. Tampereen kokemuksilla oli
vaikutusta Venäjälläkin, jossa lakkokomiteoista muodostettiin
aikaa myöten paikallista valtaa käyttäviä neuvostoja,
joista Lenin puolestaan kehitteli idean neuvostojen vallasta.



- Pettymykset parlamentaarisiin saavutuksiin johtivat perustamaan punakaarteja,
joihin liityttiin laajasti ja innolla. Tavoitteena oli valtiollisen vallan
valtaaminen. Vaikka pettymyksiä tuli, oli myös saavutuksia. Esimerkiksi
naisten laajamittainen osallistuminen ja naisten äänioikeus olivat
seikkoja, joita arvostettiin kansainvälisesti, totesi Aimo Minkkinen.



Merkittävä tunnustus oli Minkkisen mukaan Lenin arvio, että
Suomen työväenliikkeessä on "oikea melodia".



 



Metson paneelissa vasemmisto kohtasi nokakkain ja yhteistä melodiaa
etsien. Vasemmistoliitto ja demaritkin olivat pari tuntia irti porvareista.
Sekä Gustafsson että Sirnö ilmaisivat ilonsa siitä,
että heidät oli kutsuttu vasemmiston yhteiseen seminaariin.



Gustafsson esitti mielipiteidensä pohjaksi kolme perusteesiään,
joiden mukaan tulisi suunnistaa kohti poliittista tulevaisuutta. Hänen
mielestään vasemmisto on saamattomuuttaan menettänyt asemiaan
vihreille.



- Ensinnäkin pitää olla inhimillinen näkökulma,
mm. oikeus työhön on oltava keskeinen lähtökohta. Toiseksi
tarvitaan hajautettua kansanvaltaa. Kolmanneksi pitää olla selkeä
globaali strategia työväenliikkeen kansainvälisyyden edistämiseksi,
tiivisti kantansa Gustafsson.



Vasemmistoliiton Minna Sirnön mukaan Forssan kokouksen ja Tampereen
Punaisen julistuksen tekijöinä olivat "me", toisin sanoen
kollektiivinen ja omakohtainen toiminta hallitsivat tuolloin työväenliikkeessä.



- Viime aikoina on alettu miettiä demokratian uusia muotoja äänestämisen
lisäksi. Kansanedustajat ovat ottaneet itselleen valtaa virkamiehiltä
ja kuntalain muutos antaa kansalaisille valtaa enemmän kuin tajutaankaan,
pohti Sirnö.



Hän jätti kuitenkin pohtimatta, ovatko politiikan subjekteina
nyt "me" vai "he", eli onko erkaannuttu vanhan työväenliikkeen
mallista.



SKP:n Jari Heinosen mukaan Forssan ohjelmassa oli hyvän ohella huonojakin
aineksia, lähinnä kautskylaista "kiikkutuolisosialismia"
eli keinutellen katsellaan miten ohjelmat muuttavat maailmaa.



- Pettymys ohjelmiin ja vähäisiin parlamentaarisiin saavutuksiin
oli kova, joten halu tarttua aseisiin oli hyvin ymmärrettävää.
Luokkasodan tappion jälkeen sosialidemokraatit mukautuivat porvarien
antamiin raameihin, joka asenne hallitsee yhä demareita, sanoi Heinonen.



Tämä asenne on tehnyt SDP:stä politiikkakoneen ja vienyt
voimia kansalaisyhteiskunnan kehittämiseltä. Kommunistit sen sijaan
tukeutuvat aina kansalaistoimintaan myös parlamentissa, kuten mm. sodan
jälkeiset lapsilisäkamppailut osoittavat.



- Vanhan työväenliikkeen tunnus "irti porvareista"
onkin nyt erityisen ajankohtainen. Sekä Vasemmistoliiton että
SDP:n tulisi vakavasti pohtia, onko aika koota vasemmiston voimat vai jatkaa
kokoomusyhteistyötä. Gustafssonin ja Sirnön mainitsemia hyviä
tavoitteita ei saavuteta yhdessä kokoomuksen kanssa, sanoi Jari Heinonen.



Yleisön puheenvuoroissa heijastui huoli arkisista asioista, joilla
on usein myös laajat kansainväliset ulottuvuudet.

Taavi Lintunen

kysyi mitä pitäisi tehdä nykyisen menon lopettamiseksi.



- Kaupunki rikkoo systemaattisesti mm. sosiaalipalvelu- ja vammaispalvelulakia,
myöskään asuntopolitiikassa ei laillisuus toteudu. Entä
kun GATS-sopimus pakottaa kilpailuttamaan kaikki julkiset palvelut, miten
silloin käy esimerkiksi jo nyt kriisissä olevien sosiaali- ja
terveyspalvelujen? Taavi Lintunen kysyi.



Leikkausten kohdistuminen, hyvinvoinnin puolustaminen ja oikeusvaltion
toteutuminen huolestuttivat monia paneelin osanottajia.



Sirnö myönsi tarpeen tutkailla itseään peilistä,
vaikka nostikin hallituspolitiikan saavutukset merkittäviksi. Gustafsson
myönsi myöskin itsekritiikin tarpeen, mutta lopulta vetäytyi
eduskunnan voimasuhteiden selän taakse. Jari Heinonen tyrmäsi
nämä verukkeet nostamalla esiin tapaukset, joissa yhdistyneet
kansalaisliikkeet ovat kaataneet hallituksen esityksiä.



- Pro Kossu- ja Kemira-liikkeissä hallitus joutui vetämään
pois yksityistämishankkeensa kansalaisliikkeen voiman edessä.
Se toi suomalaiseen politiikkaan uuden elementin, josta järkytyksestä
porvarien ohella ei ole toipunut myöskään hankkeiden takapiruna
toiminut valtiosihteeri, demari Raimo Sailas, muistutti Jari Heinonen.



Heinosen mukaan vanhassa työväenliikkeessä ei valiteltu
voimasuhteita vaan toimittiin. Se on käypä ohje myös tämän
päivän työväenliikkeelle.


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli