Vaihtoehtoinen politiikka esiin

30.06.2016 - 10:15
Susanna Rissanen sekä lapset Nuka (1 v) ja Lenni (7 v). Mukana myös koirat Armi ja Tinni. Kuva Minttu Kivinen.

Siilinjärveläinen Susanna Rissanen valittiin Suomen kommunistisen puolueen edustajakokouksessa puolueen puheenjohtajistoon, ja hän valmistui äskettäin yhteiskuntatieteiden maisteriksi pääaineenaan sosiaalityö. Rissanen työskenteli opintojensa aikana sosiaalialalla, mutta on tällä hetkellä työtön työnhakija.

Pienyrittäjä on duunari

Rissanen koki jo lapsuudessaan kapitalistisen talousjärjestelmän epäinhimillisyyden.

– Olen lähtöisin yrittäjä-/työläisperheestä. Vanhempani toimivat yrittäjinä 90-luvun alun lamaan asti, mutta heidän kohtalokseen koitui yrityksen konkurssin myötä työttömyys. Työttömyyden seurauksena vanhempieni luokka-asema muuttui rytinällä keskiluokkaisesta köyhäksi

”Myös perheelliset työssä käyvät naiset voivat aivan hyvin osallistua politiikkaan: puolueen pitää mahdollistaa heille tapa olla mukana politiikassa.”

– Heidän työtään sivusta seuranneena olen sitä mieltä, että pienyrittäjät ovat duunareita. Monien pienyrittäjien on tänäkin päivänä hankala niellä ajatusta siitä, että he olisivat työläisiä, joiden eduksi on vasemmistolainen politiikka, kuten markkinoiden sääntely. Sääntelyllä on perinteisesti juuri suojeltu pk-yrittäjiä globaalien markkinoiden uhilta.

Aivan kuten Miguel López, myös Rissanen on uusi nimi SKP:n varapuheenjohtajistossa.

– Se tuli yllätyksenä, että minua ehdotettiin puheenjohtajistoon, enkä ollut lainkaan varautunut asiaan. Nyt tuntuu positiivisessa mielessä jännittävältä. Minulla on pieni lapsi, joten pitää tehdä uusia järjestelyitä, että myös perheasiat tulevat hoidetuksi kunnolla.

Rissasen mukaan perheellisyyden ei tule olla este naisten poliittiselle aktiivisuudelle.

– Haluankin viestiä kentälle sitä, että myös perheelliset työssä käyvät naiset voivat aivan hyvin osallistua politiikkaan: puolueen pitää mahdollistaa heille tapa olla mukana politiikassa.

Kiinnostus politiikkaan heräsi yliopistossa

Miten aikanaan kiinnostuit politiikasta ja SKP:n toiminnasta?

– Kiinnostuin politiikasta opiskellessani yliopistossa. Samalla käsitykseni kommunismista laajenivat yhteiskuntatieteellisten opintojen myötä. Huomasin että itselläni ja monilla muilla on täysin väärät käsitykset kommunismiin liittyen, koska Suomessa kommunismista levitetään niin paljon virheellistä tietoa.

– Olen aina ollut vaistonvaraisesti vasemmistolainen, mutta yliopistossa vaisto sai tuekseen marxilaisen teorian sekä tietoa Suomen sosiaalipolitiikan historiasta, joiden myötä omat poliittiset näkemykseni ja ymmärrykseni asioista vahvistuivat.

– Tutustuin muutamaan toveriin, keskustelimme asioista ja kävi ilmi, että he kuuluvat SKP:hen. Koin keskusteluissamme aatemaailman omakseni. Puolueeseen liityin Kajaanin Punaisilla suvipäivillä vuonna 2011.

– Siitä lähtien olen ollut poliittisesti aktiivinen toimija ja osallistunut kaikkiin vaaleihin, joihin minut on asetettu ehdolle. Olin ensimmäistä kertaa ehdolla Kajaanin kunnallisvaaleissa vuonna 2008. Tämän jälkeen olen osallistunut eduskunta- ja EU-vaaleihin sekä vuoden 2012 kunnallisvaaleihin. Neljät vaalit on siis tullut käytyä läpi.

”Valitettavasti Suomesta löytyy tällä hetkellä suuri määrä sellaisia puolueita, joille rauhantyö tarkoittaa sotavarustelua.”

Rissanen pitää erityisen tärkeänä sitä, että SKP:llä on selkeä linja ja näkemys rauhanpoliittisissa kysymyksissä.

– Valitettavasti Suomesta löytyy tällä hetkellä suuri määrä sellaisia puolueita, joille rauhantyö tarkoittaa sotavarustelua. Onkin tärkeää, että SKP tuo puolueena esille selvästi oman rauhanomaisen linjansa, joka on selvästi Natoa, asevarustelua ja sotaa vastaan. Mielestäni SKP:llä on rauhankysymyksissä tärkeä rooli rikkoa maassamme voimissaan olevaa oikeistohegemoniaa ja kertoa ihmisille, että on olemassa muitakin vaihtoehtoja tehdä rauhanpolitiikkaa.

Ympäristökysymykset

Ympäristöasiat vaikuttivat keskeisesti Rissasen poliittiseen heräämiseen.

– Olin jo hyvin pienenä huolissani luonnon tulevaisuudesta sekä siitä, kuinka luonnonvarat tulevat riittämään. Mielestäni Vihreät eivät ole koskaan ollut se puolue, joka kykenisi ratkaisemaan ympäristökysymykset ja kyseinen puolue näkeekin asiat hyvin eritavoin kuin mitä itse näen.

– SKP on ympäristökysymyksissä erinomainen vaihtoehto, koska sosialismiin tai jonkinlaiseen resurssipohjaiseen talousjärjestelmään siirtyminen on ympäristökatastrofien estämiseksi ainut vaihtoehto. Ainoastaan näin ihminen ja luonto voidaan pelastaa. Kapitalismi perustuu jatkuvaan kuluttamiseen ja luonnonvarojen tuhlaamiseen, eli on selvää, ettei sellaisessa järjestelmässä voida toteuttaa aidosti kestävää kehitystä. Jos emme herää, maapallolle ja ihmisille tulee käymään huonosti. Maailman taloudellinen eliitti ei kuitenkaan tule vapaaehtoisesti luopumaan kapitalistisen järjestelmän heille suomista eduistaan.

Katujen parlamentit

SKP:n rooli joukkoliikkeiden parissa: miten puolueen tulee mielestäsi toimia ja kohdata joukkoliikkeet ja kansalaisaktivistit?

– Pitää mennä mukaan sellaiseen joukkotoimintaan, mikä ei ole ristiriidassa tai sodi puolueen perusperiaatteita vastaan ja tukea sekä kompata tällaista liikehdintää mahdollisimman paljon. Puolueen tulee toimia joukossa yhtenä joukon jäsenenä ja antaa oma panoksensa kaikelle positiiviselle liikehdinnälle, mikä on nykyistä hallituspolitiikkaa vastaan ja edistää rauhaa.

– Kaikille tuttu hallituspolitiikan vastainen kansanliike Joukkovoima, on erinomainen esimerkki siitä, missä meidän kommunistien tulee myös jatkossa olla aktiivisesti mukana ja nimenomaan joukon jäsenenä. Ihmisten kanssa kaduilla toiminen opettaa meitä puolueena. Tätä kautta saamme konkreettisella tavalla tietoa siitä, mitä ihmiset aidosti haluavat ja mihin he haluavat muutosta.

”Älykästä ihmistä ei voi huijata”

SKP:ssä tulee myös jatkossa painottaa kulttuurin ja sivistyksen merkitystä.

– Useiden tutkimusten mukaan kulttuurin tekeminen ja nauttiminen parantavat mielenterveyttä.

Sivistyksellä on kautta historian ollut keskeinen merkitys SKP:n toiminnassa.

– Kansanvalta ja sosialismi vaativat toteutuakseen ihmisiltä ymmärrystä ja riittävän sivistystason. Jotta kansa voi aidosti päättää asioista, niin pitää olla riittävä tietoisuus yhteiskunnasta ja siitä kuinka yhteiskunnassa toimitaan, koska yhteiskunta on ihmistä eikä suinkaan itsekkäitä oman edun tavoittelijoita varten.

– Sivistys ja laadukas peruskoulutus ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita. Sivistynyt ihminen tietää oman paikkansa yhteiskunnassa sekä sen, mikä on hänelle hyödyllistä, koska älykästä ihmistä ei voi huijata.

Naiset ja SKP

Minkälainen puolue SKP on naiselle toimia?

”Vaikka SKP:ssä naisia kohdellaan miesten kanssa tasa-arvoisesti, niin yhteiskunnassamme on vielä runsaasti tehtävää naisten aseman parantamiseksi.”

– Todella hyvä puolue. En ole koskaan kokenut syrjintää tai että naisena olisin sopimaton tehtäviin. Minut on aina otettu vastaan ihmisenä. Puolueessa suhtaudutaan naisiin niin hyvin, että välillä onkin outoa olla muiden järjestämissä tilaisuuksissa, joissa olen havahtunut siihen, että naisia katsotaan alaspäin, on tytöttelyä sekä uskon puutetta naisten kykyihin hoitaa asioita. Vaikka SKP:ssä naisia kohdellaan miesten kanssa tasa-arvoisesti, niin yhteiskunnassamme on vielä runsaasti tehtävää naisten aseman parantamiseksi: vielä löytyy pukumiehiä, jotka ylenkatsovat naisia.

Rissasen mukaan Tiedonantajalla on tärkeä rooli mediakentällä.

– Lehden rooli ”vaihtoehdottomuuden aikana” kasvaa jatkuvasti ja valtamedia tarjoaa lukijoilleen, katsojilleen ja kuulijoilleen ainoastaan ”yhtä ainoaa ja oikeaa totuutta”. On yhä vähemmän julkaisuja, joissa tarjotaan lukijoille valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä ja tapoja katsoa maailmaa, siksi on tärkeää, että meillä on Tiedonantaja. Sosiaalisessa mediassa on myös kätevää jakaa Tiedonantajan artikkeleita laajemmalle lukijakunnalle. Painotan myös perinteistä lehden jakoa toreilla, koska se on Tiedonantajan näkyvyyden kannalta tärkeää. Pidän lehdestä hyvin paljon ja Tiedonantaja on tärkeä lehti.

Mikä on mielestäsi SKP:n tärkein tehtävä?

– Vaihtoehdon tarjoaminen, koska on olemassa vaihtoehtoja nykyiselle eriarvoistavalle järjestelmälle ja tavalle tehdä politiikkaa. Meidän tulisikin puolueen sisällä keskustella tavoitteistamme ja linjauksistamme enemmän, koska tämän jälkeen niitä on helpompi lähteä ymmärrettävästi kertomaan kansalle, Rissanen päättää.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.