Vaarallinen ohjuskilpi ja hiljainen Suomi

22.08.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 30 / 22.8.2008

Matti Vanhanen arvioi viime maanantaina, että Kaukasian konflikti vaikuttaa tekeillä olevaan turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon. Jyrki Katainen selitti heti seuraavana päivänä, että Suomessa on viime vuosina tuudittauduttu vääränlaiseen turvallisuudentunteeseen ja että "Georgian sota" on palauttanut monet maan pinnalle. Venäjä on tehnyt paluuta suurvallaksi ja käyttää sotilaallista voimaa "ulkopolitiikkansa jatkeena". Suomessa tämä on otettava huomioon selonteon laadinnassa.


Kumpikaan ei maininnut mitään uhasta, joka on Suomelle, Euroopalle ja koko maailmalle paljon Kaukasian selkkausta vaarallisempi. Kyse on USA:n ja Puolan allekirjoittamasta sopimuksesta USA:n ohjuspuolustusjärjestelmän eli ohjuskilven sijoittamiseksi Puolan maaperälle. Siihen liittyvä tutkajärjestelmä sijoitetaan Tshekkiin.


Ohjuskilpihanke on vaarallisin askel kohti ydinsotaa mitä maailma on kokenut sitten vuoden 1962 Kuuban ohjuskriisin. Toisin kuin USA väittää, ohjuskilpi ei ole tarkoitettu torjumaan Iranin tai muiden "roistovaltioiden" ohjushyökkäyksiä. Ohjuskilpi on tarkoitettu Venäjää vastaan, ja se muodostaa totaalisen uhan Venäjän olemassaololle. Samalla se uhkaa ydintuholla myös Venäjän lähialueita ja laajemmin Eurooppaa ja koko maailmaa.


Nimestään huolimatta USA:n ohjuspuolustusjärjestelmä ei ole lainkaan puolustuksellinen, se on hyökkäyksellinen ydinensi-iskun ase. Sen avulla on tarkoitus murtaa vanha kylmän sodan aikainen kauhun tasapaino ja korvata se USA:n ydinherruudella. Ohjuskilven avulla USA voisi suorittaa ydinasein ensi-iskun esimerkiksi Venäjää vastaan ilman pelkoa tehokkaasta kostoiskusta. Näin kilven haltijan eli USA:n houkutus ensi-iskun suorittamiseen tai sillä uhkaamisen käyttämiseen kiristyksen välineenä lisääntyisi


Tasavallan presidentiltä ja hallituksen jäseniltä toivoisi heräämistä tässä turvallisuutemme kannalta vaarallisimmassa asiassa.



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli