Vaara ei ole ohi

18.08.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 29/2006.

Toisaalla tässä numerossa selostetaan Libanonissa aikaansaatua tulitaukoa ja sen taustaa. Tulitaukoon johti Israelin ja USA:n sotasuunnitelmien epäonnistuminen Hizbollahin vastarinnan edessä. Tulitauko on – ainakin tilapäinen – voitto maailman rauhanvoimille, imperialismin vastustajille ja ennen kaikkea libanonilaisille.


Vaara ei kuitenkaan ole ohi. Hyökkäys Libanoniin ei ollut irrallinen tapahtuma, vaan se oli tarkoitettu johdannoksi Lähi-idän sodan laajentamiselle Irania ja/tai Syyriaa vastaan sen lisäksi, että se tähtäsi palestiinalaisten tilanteen pahentamiseen entisestään. Alkuperäinen YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaluonnos oli laadittu näistä lähtökohdista, eikä hyväksytty versio poikkea siitä paljonkaan edukseen. Näin ollen Libanoninkin tilanteen rauhanomaisen ja oikeudenmukaisen ratkaisun tiellä on kosolti räjähteitä.


Viime päivinä on tullut julkisuuteen yhä lisää tietoja USA:n roolista Israelin Libanonin-hyökkäyksen valmistelussa ja tämän operaation suhteesta sodan laajentamiseen. Esimerkiksi New Yorker -lehden uusimmassa numerossa Seymour Hersh osoittaa, että Bushin hallinto oli tiiviisti mukana suunnittelemassa Israelin sotatoimia Hizbollahia vastaan ja katsoi niiden toimivan alkusoittona USA:n hyökkäykselle Irania vastaan. Hershin mukaan presidentti Bush päätti Iranin vastaisesta sodasta pian uudelleenvalintansa jälkeen vuonna 2004 ja varapresidentti Cheney valmisteli sotasuunnitelman Irania varten jo kesään 2005 mennessä. Suunnitelma sisältää mahdollisuuden ydinaseiden käyttöön. Epämääräisempiä suunnitelmiahan hyökkäyksestä Iraniin oli olemassa jo ennen hyökkäystä Irakiin.


Miten Israelin tappio Libanonissa vaikuttaa USA:n hyökkäyssuunnitelmiin Irania vastaan, on arvailujen varassa. Joidenkin tietojen mukaan Israelin takaiskut olisivat ajaneet haukkamaisimmat uuskonservatiivit Bushin hallinnossa hetkeksi puolustuskannalle, mutta nämä olisivat taas lähdössä vastahyökkäykseen sen todistamiseksi, että juuri takaiskujen vuoksi sodan laajentaminen ja Iranin nujertaminen on entistä kiireellisempää.


Iranille on annettu elokuun viimeisen päivään saakka aikaa lopettaa uraanin rikastaminen ydinohjelmaansa varten. Iran ei ole ainakaan toistaiseksi perääntynyt, vaikka onkin vihjannut sovittelumahdollisuuteen. Se on vedonnut siihen, että uraanin rikastaminen rauhanomaisiin tarkoituksiin on jokaisen ydinsulkusopimuksen allekirjoittajamaan luovuttamaton oikeus.


Kiista uraanin rikastamisesta ja väitteet Iranin havittelemasta ydinaseesta ovat luonnollisesti vain tekosyy painostaa Irania ja valmistella hyökkäystä sitä vastaan. Tämän takia kuitenkin elokuun loppu on yksi aikaraja. Mutta useimmat USA:n hyökkäystä todennäköisenä pitävät povaavat USA:n iskevän viimeistään lokakuun loppuun mennessä.


Tuskin kukaan kuitenkaan kuvittelee, että jos USA hyökkää, se voi hyökätä ilman provokaatiota tai muuta todella painavaa tekosyytä


Professori Michel Chossudovsky muistuttaakin, että Cheney määräsi pian viime vuoden heinäkuun 7. päivän Lontoon pommi-iskujen jälkeen USA:n strategisen esikunnan laatimaan varautumissuunnitelman "käytettäväksi vastauksena toiseen 9/11-tyyppiseen terroristihyökkäykseen USA:ta vastaan". Ja tämä suunnitelma perustuu varmuuteen, että Iran olisi "toisen 9/11:n" takana.


Varautumissuunnitelmassa käytetään tekosyynä vielä edes tapahtumatonta "toista 9/11:tä" suuren sotilaallisen operaation valmistelemiseksi Irania vastaan. Samaan aikaan kun suunnitelma laadittiin, myös painostusta Teherania vastaan laajennettiin suhteessa sen "ydinaseohjelmaan".


Suunnitelma pitää sisällään laajamittaisen ilmahyökkäyksen Irania vastaan sekä tavanomaisin että taktisin ydinasein.


Kuten Irakin tapauksessa, USA:n vastaus ei varautumissuunnitelman mukaan riipu Iranin todellisesta sekaantumisesta USA:n vastaiseen terroristitoimintaan. Varautumissuunnitelma ei myöskään keskity "toisen 9/11:n" estämiseen, vaan se perustuu olettamukseen, että Iran on "toisen 9/11:n" takana ja että rangaistuspommitukset voidaan aktivoida välittömästi, asiaa tutkimatta.


Cheneyn varautumissuunnitelmaa konkretisoi puolustusministeri Donald Rumsfeldin huhtikuussa 2006 hyväksymä terrorismin vastaisen taistelun suunnitelma, joka sisältää näköalan kostosta USA:n vastaisen toisen ison terroristihyökkäyksen tapahtuessa. Tämän asiakirjan oletus on, että toinen 9/11-hyökkäys,"joka tänään puuttuu", loisi hyödyllisesti sekä "oikeutuksen että tilaisuuden" käydä sotaa "joitakin tunnettuja kohteita vastaan [Iran ja Syyria]".


Voidaan hyvin perustein olettaa, että imperialismin sota- ja ryöstöpolitiikka väkisinkin synnyttää maailmalla syvää vihaa, aitojakin terroristiryhmiä ja aitojakin terroristi-iskuja, joita USA kumppaneineen sitten käyttää tekosyynä laajentaa aggressiotaan.


Mutta kun lukee edellä mainittuja aivan todellisia USA:n suunnitelmia, ei pidä kauheasti ihmetellä niitäkään, jotka epäilevät, että ainakin osa "terroristihyökkäyksistä" on USA:n ja eräiden muiden maiden salaisten operaatioiden ryhmien organisoimia, että Lontoossa 10. elokuuta paljastettu "epäonnistunut terroristijuonikin" oli lavastus ja että sillä saatettiin hyvinkin pohjustaa Cheneyn ja Rumsfeldin mainostaman "toisen 9/11:n" tulemista.



(ES)



* Lähteitä mm.: Philip Giraldi: Attack on Iran: Pre-emptive Nuclear War, The American Conservative, 2.8.05; Michel Chossudovsky: The Pentagon"s "Second 911", www.globalresearch.ca, 10.8.06; Seymour M. Hersh: Washington"s Interests in Israel"s War. The New Yorker, 15.8.06; Craig Murray: The UK Terror plot: what\'s really going on, www.craigmurray.co.uk,14.8.06; Kurt Nimmo: Fake Terror Obfuscates Lebanon and Iraq Failures, www.uruknet.info, 10.8.06; Michel Chossudovsky: The Foiled UK Terror Plot and the "Pakistani Connection",www.globalresearch.ca, 14.8.06.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli