Vaalilupaukset syötiin Helsingin budjetissa

19.11.2004 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: YRJÖ HAKANEN

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikkona yksimielisesti ensi vuodelle talousarvion, joka jatkaa peruspalvelujen alibudjetoimista, vaikka kaupungin talous on ylijäämäinen. Talousarvio merkitsee myös kilpailuttamisen ja yksityistämisen laajentamista.


Kokoomuslaisen ylipormestari Eva-Riitta Siitosen johdolla valmisteltuun budjettiesitykseen ei tehty valtuustokäsittelyssä yhtään ainutta muutosesitystä. Näin myös SDP ja Vasemmistoliitto söivät ennen vaaleja antamansa lupaukset peruspalvelujen kehittämisestä kunnan omana toimintana.



Sosiaalipalveluihin vähemmän kuin tänä vuonna



Sosiaaliviraston määrärahat jäävät ensi vuoden budjetissa jopa alle tänä vuonna toteutuvien menojen. Päivähoitoon, toimeentulotukeen ja aikuisten sosiaalipalveluihin on varattu pienemmät määrärahat kuin tänä vuonna käytetään.


Muissakin palveluissa on edessä lisää heikennyksiä. Kouluja vähennetään. Bussilinjoja supistetaan. Punavuoren kirjasto lopetetaan. Nuorisotiloja vähennetään ja kulttuuriasiainkeskuksen tiloja vuokrataan ulos.


Hoitotakuuta varten kaupunginhallitukselle varattu lisämääräraha ei riitä, kun potilasjonoissa on 21 000 helsinkiläistä ja terveyskeskuksen määrärahat jäävät jopa alle vuoden 2003 tason.


Vaikka työttömyys pääkaupunkiseudulla pahenee, ei työllistämistoimia lisätä.



Kilpailuttaminen laajenee



Valtuusto siunasi yksimielisesti myös kilpailuttamisen ja yksityisten ostopalvelujen käytön laajentamisen, jota koskevat velvoitteet kirjattiin budjettiin moneen kertaan.


Sosiaaliviraston toiminta keskitetään "ydintoimintoihin" ja muilta osin laajennetaan "monituottajamallin" toteuttamista eli yksityistämistä. Vanhusten palveluissa selvitetään palvelusetelien käyttöönottoa. Kovan vastustuksen takia ennen vaaleja hyllylle laitettu vanhusten palvelukeskusten yksityistämishanke on taas esillä. Budjetissa todetaan, että "palvelukeskusten monituottajamallia laajennetaan".


Terveyskeskuksen puolella kilpailuttaminen koskee mm. kuntoutus- ja terapiapalveluja osaa hammashoitopalveluista.


Pienten koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisessä ryhdytään rahoittamaan seurakuntien järjestämää toimintaa.



Vammaiskuljetusten katastrofi jatkuu



Vaikka osa valtuutetuista on toisessa yhteydessä ankarasti arvostellut sopimusta, jolla vammaiskuljetukset on keskitetty katastrofaalisin seurauksin yhdelle yksityiselle yhtiölle, siunasi valtuusto yksimielisesti kuljetuspalvelujen keskittämisen jatkamisen. Budjetin mukaan "kuljetuspalvelujen keskitetty tilaaminen ja tuottamisjärjestelmä vakiinnutetaan".


Tämä linja näkyi myös sosiaalilautakunnan äskeisessä kokouksessa, jossa sosiaaliviraston toimitusjohtaja esti kyseenalaisin menettelytavoin kokoomuksen ja sosialidemokraattien tukemana kuljetuspalvelusopimuksen irtisanomiseen tähdänneen esityksen käsittelyn. Toimitusjohtaja Aulikki Kananoja veti asian pois listalta sen jälkeen kun lautakunnan oli jo ottanut asian hänen esityksestään käsittelyyn ja sen kuluessa oli tehty kannatettu esitys sopimuksen irtisanomisen valmistelusta.


Vaatimukset lisäbudjetista peruspalvelujen riittävän rahoituksen turvaamiseksi ja vammaiskuljetussopimuksen irtisanomisesta ovatkin ajankohtaisia, kun uusi valtuusto aloittaa kautensa tammikuussa.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli