Uusien sotien vuosi?

05.01.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 1/2006.

Milloin Yhdysvallat ja Israel aloittavat seuraavan sotilaallisen aggression Lähi-idässä, siitä spekuloidaan asiantuntijapiireissä yhä kiivaammin. Ajankohtaspekulaatioissa suosituin vaihtoehto on maaliskuu. Kohteina "suosikkilistalla" ovat Syyria ja Iran.


Iskua Syyriaan veikkaavat muistuttavat siitä, että USA hyökkää yleensä vain heikkojen kimppuun. Tekosyinä voisivat olla Syyriaa vastaan kehitetty syyte entisen Libanonin pääministerin Rafik Haririn murhasta sekä Syyrian muka antama suojelu Irakiin soluttautuville muslimitaistelijoille. Todellisena syynä voisi olla Irakista Syyrian halki Israeliin vedettävä öljyputki, mikä edellyttää Damaskoksessa "hallinnon vaihdosta".


Suuremmista voimistaan huolimatta Irania pidetään asiantuntijapiireissä todennäköisempänä kohteena.


Jo viime vuoden alussa journalisti Seymour Hersh ja entinen YK:n asetarkastaja Scott Ritter tiesivät kertoa amerikkalaisten kommandoryhmien toimivan Iranin sisällä ja valitsevan sotilaallisia hyökkäyskohteita.


Samoihin aikoihin USA:n varapresidentti Dick Cheney vihjaisi, että Iran on aivan USA:n vihollisvaltioiden listan kärjessä ja että Israel voisi "tehdä pommituksen puolestamme" ilman että USA:n armeijan pitää pyytää heitä "tekemään se".


Viime vuonna paljastui myös, että Pentagon oli Cheneyn ohjeiden mukaan antanut USA:n strategisen esikunnan Stratcomin tehtäväksi laatia suunnitelman vastaamiseksi toiseen "syyskuun 11. päivän tyyppiseen" USA:han suuntautuvaan terrorihyökkäykseen. Suunnitelma sisältää laajamittaisen hyökkäyksen Irania vastaan sekä tavanomaisin asein että taktisin ydinasein.


USA:n johtamaa kampanjaa Iranin väitettyä ydinaseohjelmaa vastaan on jo pitkään määrätietoisesti voimistettu, ja johtavilla EU-mailla on ollut siinä juoksupojan rooli.


Useiden median raporttien mukaan USA tulee Israelin tukemana aloittamaan tänä vuonna sotilaallisen iskun Iranin ydinlaitoksia vastaan. Muun muassa saksalaisessa mediassa on viime päivinä kerrottu asiasta paljon.


Der Spiegel -lehti kertoi, että USA on käynyt ilmaiskun valmistelun merkeissä keskusteluja liittolaistensa kanssa. Lehden reportaasin takana oli Udo Ulfkotte, DDP-tietotoimiston asiantuntija salaisen tiedustelun asioissa. Ulfkotten jutussa viitataan "lännen turvallisuustahojen hyvin informoituihin lähteisiin".


Lähteiden mukaan CIA:n päällikkö Porter Goss kävi 12.12.2005 Turkissa, jossa pyysi pääministeri Recep Tayyip Erdoganilta Turkin tukea mahdolliselle ilmavoimien hyökkäykselle Iranin ydinvoimala- ja sotilaskohteita vastaan vuoden 2006 sisällä.


Goss antoi Turkin turvallisuuspalveluille kolme muistiota Iranin ja al-Qaida-verkoston väitetyistä yhteyksistä. Neljäs muistio keskittyy Iranin ydinohjelmaan.


Saksalaisten tiedustelulähteiden mukaan CIA:n päällikkö lupasi informoida Turkin hallitusta mahdollisesta hyökkäyksestä useita tunteja etukäteen. Hän myös näytti vihreää valoa Turkin samanaikaisille hyökkäyksille Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n Iranissa sijaitsevia leirejä vastaan. Tieto kuulostaa oudolta, sillä PKK:n leirejä on Pohjois-Irakissa eikä Iranissa.


DDP:n mukaan Saudi Arabian, Jordanian, Omanin ja Pakistanin hallituksille on tiedotettu USA:n sotilaallisesta "mahdollisesta valinnasta". Der Tagesspiegel -lehden mukaan tietoisia asiasta ovat myös kaikki läntisen Euroopan maat. Lehden uutinen perustuu Naton lähteisiin.


USA:n mahdollinen hyökkäys on monella tapaa hankala Turkille. Tämä selittää sen, että Gossin lisäksi Turkissa on viime aikoina käynyt äskettäin muitakin USA:n ja Naton virkailijoita, muun muassa ulkoministeri Condoleezza Rice, FBI:n päällikkö Robert Mueller ja Naton pääsihteeri Jaap de Hoop Scheffer. Toisaalta Turkin armeijan komentaja Yasar Buyukanit vieraili joulukuussa Washingtonissa ja julisti Turkin ja USA:n armeijoiden suhteiden olevan taas erinomaiset oltuaan jonkin aikaa viileämmät.


Diplomaattipiireissä arvioidaan kuitenkin, että Erdogan ja Turkin armeija ovat huolestuneita koko alueen tilanteesta, jos USA ja Israel iskevät Iraniin.


Erityisesti viime viikkoina Iranin vastaisia iskuja on propagoitu käyttäen hyväksi Iranin presidentin Mahmud Ahmadinejadin Israelin ja sionismin vastaisia lausuntoja. Lausunnoissa ei tunnu taktisestikaan olevan mitään järkeä, nehän näyttävät pelaavan USA:n ja Israelin pussiin.


On kuitenkin otettava huomioon, että arabi- ja islamilaisessa maailmassa Ahmadinejadin lausuntoja kuunnellaan eri tavalla kuin lännessä, ennen kaikkea palestiinalaisten takia. Ei olekaan aivan pois suljettu, että lausunnot ovat harkittua valmistautumista USA:n ja Israelin iskuihin, tuen keräämistä niitä vastaan ja pyrkimystä osoittaa, että kysymys on palestiinalaisten asiasta.



(ES)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli