Uusi murha Beirutissa – kuka hyötyy?
Autopommi tappoi Syyriaa arvostelleen kansanedustajan ja lehtimogulin Gebran Tuenin Libanonin pääkaupungissa Beirutissa viime maanantaina. Ennen kuin todisteiden häivääkään oli tuotu esiin attentaatista syytettiin jo Syyriaa. Tuenin murha yhdistettiin Libanonin entisen pääministerin Rafik Haririn helmikuiseen murhaan. Tuenilla oli keskeinen rooli kevään mielenosoituskampanjassa, jolla Syyriaa painostettiin vetämään joukkonsa Libanonista.
Samoinhan kävi helmikuussa Haririn murhan osalta. USA ja Israel syyttivät välittömästi Syyriaa Haririn murhan arkkitehdiksi. USA veti diplomaattinsa pois Syyriasta. Se muutti Syyrian ja Libanonin välisen monimutkaisen tilanteen yksinkertaiseksi tv-saippuadraamaksi, jossa Hariri oli hyvä tyyppi ja syyrialaiset pahoja. USA painosti YK:ta perustamaan tunnetusti arabivastaisen saksalaisen syyttäjän Detlev Mehlisin johtaman "tutkimusryhmän" etsimään Syyrian syyllisyyttä tukevia todisteita. Todisteet osoittautuivat toinen toistaan hatarammiksi, mutta se ei estänyt maailman valtamediaa leimaamasta Syyriaa syylliseksi.
Syyrian vastaisesta propagandarummutuksesta oli harvoja poikkeuksia, Suomessa vain Tiedonantaja. Myös brittiläisen Guardian-lehden toimittaja Patrick Seale esitti 23.2. epämukavan näkökulman toteamalla, että jos Syyria tappoi Haririn, sitä voidaan pitää poliittisena itsemurhana. "Syyria on jo suuren kansainvälisen painostuksen alaisena USA:n, Ranskan ja Israelin taholta. Haririn tappaminen tällä kriittisellä hetkellä olisi omiaan tuhoamaan kerta kaikkiaan Syyrian maineen ja antamaan sen vihollisille aseen sellaisen iskun suuntaamiseen, joka voisi vihdoin horjuttaa Damaskoksen hallintoa ja ehkä jopa kaataa sen."
Syyrian presidentistä Bashar Assadista on sanottu kaikenlaista, mutta "typeräksi" häntä ei ole koskaan nimitetty. USA:n ohjaama tapahtumien tv-saippuaversio maalasi Haririn Syyrian suurta vaikutusvaltaa Libanonissa jyrkästi vastustaneeksi patriootiksi ja Syyrian ainoaksi Haririn viholliseksi. Näin sivuutettiin se tosiasia, että Hariri teki koko pääministeriaikansa läheistä ja hyvää yhteistyötä syyrialaisten kanssa. Haririn ja Syyrian "välirikkoon" johtaneet tapahtumat olivat myös paljon monivivahteisemmat kuin saippuaversiossa esitettiin.
Syyria ajoi perustuslain muutosta, jolla olisi jatkettu Libanonin Syyria-mielisen presidentin Emile Lahoudin toimikautta. Hariri vastusti muutosta. Syyrian Libanonissa olleen sotilastiedustelun päällikön, kenraali Rustum Ghazalahin väitettiin uhkailleen Hariria pakottaakseen hänet hyväksymään toimikauden pidentämisen. Hariri erosi vastalauseeksi pääministerin paikalta. Patrick Sealen mukaan Syyria ilmeisesti tunnusti virheensä, kun presidentti Assad erotti sotilastiedustelun päällikön, kenraali Hasan Khalilin ja korvasi hänet omalla langollaan, kenraali Asaf Shawkatilla.
On tosiasia, että Hariri kävi välitysneuvotteluja USA:n rahoittaman ja tukeman "seetrivallankumousopposition" ja Syyrian välillä vain päiviä ennen murhaansa. Kun tämä yhteys otetaan huomioon, epäiltyjen lista kasvaa aika laajaksi ja sisältää Libanonin kristittyjen falangistien piirissä olevat Israelin liittolaiset samoin kuin itse Israelin ja USA:n, koska ainoa häviäjä tässä skenaariossa on Syyria.
Sitä paitsi on muistettava, että Libanonin yliopiston yhteiskuntatieteen opiskelijoiden ennen viime vaaleja suorittaman mielipidetiedustelun mukaan vain 26 prosenttia libanonilaisista kannatti YK:n päätöslauselmaa Syyrian joukkojen vetäytymisestä, kun taas 68 prosenttia vastusti sitä. Vain 18 prosenttia vaati Hizbollahin aseistariisumista ja 72 prosenttia oli sitä vastaan.
Kaukaisempi taustakin on mielenkiintoinen. Hariria voitiin pitää vähintään yhtä paljon Saudi-Arabian kuin Libanonin etujen ajajana. Itse asiassa hänellä oli niin lämpimät suhteet saudikuningashuoneeseen, että hänelle oli myönnetty Saudi-Arabian kansalaisuus. Saudit haluavat vakautta enemmän kuin mitään muuta. Haririn salamurhasta tuli "kaksi kärpästä yhdellä iskulla" -kauppa jokaiselle, joka halusi hänen (ja saudien) vaikutusvallan heikentämistä ja samaan aikaan Syyrian aseman heikentämistä. Kannattaa kysyä, kuka se mahtoi olla.
Syyrian vaikutusvalta Libanonissa on ollut hyvin vahva, mutta se täytyy sijoittaa historialliseen yhteyteensä, Israelin armeijan tuhoisaan läsnäoloon Libanonissa 1980-luvulla sekä Sabran ja Chatilan verilöylyyn. Taif-sopimus, joka päätti ulkoapäin aiheutetun sisällissodan 1989, antoi Syyrialle läsnäolo-oikeuden Libanonissa vastapainona siellä oleville Israelin liittolaisille.
Tämä sopimus oli perustana vakaudelle, joka nähtiin välttämättömänä myös pyrittäessä mihin tahansa Israelin ja palestiinalaisten sovintoon. Sopimus laillisti Syyrian läsnäolon ja sitoi saudien rahavarat osaksi laajempaa strategista suunnitelmaa vakauttaa alue USA:n suojeluksessa. Sen tärkeä osa oli USA:n sitoutuminen edistämään Israelin ja palestiinalaisten rauhansopimusta.
Israelin sionistijohto on kuitenkin jo pitkään pyrkinyt eroon tästä sopimuksesta, ja Bushin hallinnon strateginen suunnitelma on israelilaista alkuperää; se tähtää olemassa olevan alueellisen tasapainon perustan tuhoamiseen – muun muassa antamalla Israelin sabotoida rauhanpyrkimyksiä ja hyökkäämällä Syyrian kimppuun. Hariri ja hänen isäntänsä Saudi-Arabiassa symboloivat tätä tasapainoa. Tässä katsannossa Haririn salamurhaa voisi pitää pienempänä yllätyksenä kuin sitä, että hän pysyi hengissä niinkin kauan.
Mitä tulee Mehlisin johdolla laadittuun YK:n "tutkimukseen", se nojautuu kahteen todistajaan, joista toinen paljastui tunnetuksi valehtelijaksi ja rikolliseksi ja toinen myönsi pari viikkoa sitten julkisesti, että häntä oli lahjottu, peloteltu ja kidutettu todistamaan Syyrian olleen Haririn murhan takana. Tästä huolimatta Mehlis luovutti viime maanantaina YK:n pääsihteerille uusimman raporttinsa, jossa vahvistettiin Syyrian viranomaisten olevan pääepäiltyjä.
Miten Gebran Tuenin murha sitten liittyy tähän kaikkeen? Ne, jotka eivät usko Syyrian olevan tämänkään murhan takana, arvioivat yksinkertaisesti, että kun ensimmäinen lavastus on epäonnistunut, sitä täytyy täydentää toisella.
(ES)