Uudet olosuhteet vaativat uusia oppimiskeinoja

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 46/11.12.2009

Kapitalismin kehitys on ollut jatkuvaa rakennemuutosta. Kapitalismin mukana muutoksessa on ollut myös työväenliike ja sen opintotoiminta.

Demokraattisen Sivistysliiton seminaarissa pohdittiin marraskuun lopulla työväenliikkeen sivistystehtävää tämän päivän ja tulevaisuuden haasteiden näkökulmasta. Seminaarin avaussanoissa DSL:n puheenjohtaja Seppo Ruotsalainen pohti verkostoituvan tietoyhteiskunnan yksilölle ja yhteisölle asettamia haasteita.

– Saako ja säilyttääkö yksilö yhteytensä taustayhteisöönsä, saako hän äänensä kuuluviin? Ja toisaalta, saako yhteisö välitettyä yksilöille, jäsenilleen, kannattajilleen ja ympäröivälle yhteiskunnalle omat kollektiiviset tavoitteensa? kysyi Ruotsalainen.

Politiikkakäsitys muutoksessa

Åbo Akademin tutkija Andreas Fagerholm on analysoinut demokratia- ja politiikkakäsityksissä viime vuosikymmeninä tapahtuneita muutoksia. Hänen mukaansa demokratia mielletään edelleen liberaalina, porvarillisena instituutiona, joka olettaa, että kansalaiset eivät halua syvemmin osallistua päätöksentekoon ja että päätösvaltaa voidaan jättää asiantuntijoille.

Vaihtoehtoinen tapa on ymmärtää demokratia toimintana. Osallistuvan ja suoran demokratian mallit korostavat poliittisen keskustelun merkitystä. Radikaalit demokratian käsitykset politisoivat muun muassa talous- ja sukupuolijärjestelmää, jotka aikaisemmin on nähty politiikan ulkopuolisiksi alueiksi.

Nykyistä tilannetta hallitsee Fagerholmin mukaan eräänlainen yleisödemokratia, jossa medialla, henkilöillä ja imagolla on keskeinen rooli. Ajallemme ovat tyypillisiä myös yhden asian liikkeet.

Kun ihmisten materiaalisia tarpeita - asumista, toimeentuloa, peruspalveluja - on kehitetty, siirtyvät tarpeet voimakkaammin aineettomien hyödykkeiden alueelle. Tavoitellaan entistä enemmän elämän hallintaa ja elämänlaatua.

Fagerholmin esittelemän analyysin pohjalta voidaan sanoa, että SKP on onnistunut nykyisessä politiikassaan yhdistelemään elementtejä sekä perinteisestä materiaalisesta hyvinvoinnista että uusista niin sanotuista jälkimaterialistisista teemoista, kuten vaikkapa koulutuksen ja kansalaisten demokraattisten osallistumismahdollisuuksien lisäämisestä.

Kolmen sukupolven kokemukset

Suomessa voidaan työväenluokka jakaa sotien jälkeisen jälleenrakennuksen sukupolveen, 1950-1960-luvuilla syntyneisiin suuriin ikäluokkiin sekä sen jälkeisiin pieniin ikäluokkiin.

DSL:n liittovaltuuston puheenjohtajan, professori Jari Heinosen mukaan jokaista sukupolvea on muokannut erilainen jaettu kokemus. Ensin mainitulla se oli luonnollisesti hävitty sota ja sitä seurannut jälleenrakennuksen aika. Sitä seuraava sukupolvi koki 1960-luvun rakennemuutoksen ja kaupungistumisen. Pienten ikäluokkien trauma on ollut 1990-luvun alun lama ja sen jälkeen laajentunut tehomarkkinatalouden yhteiskunta.

– Sodan kokeneiden jälleenrakentajien muodostama työväenluokka eli yhtenäisissä työväenyhteisöissä, joissa luokka, työläisyhteisö, työväenkulttuuri ja työväenliike muodostivat yhden kokonaisuuden. vasemmistolaisen työväenliikkeen oma valistustoiminta oli laajaa.

Yhteiskunnan rakennemuutos ja työväenliikkeen sisäiset kiistat alkoivat 1960- ja 1970-luvuilla viedä päähuomion itse asiasta, ympäröivän maailman analysoinnista ja sen muuttamisesta. Tästä kaikesta seurasi Heinosen mukaan ilmiselvä katkos vasemmistolaisen työväenliikkeen sivistystyössä.

– Pienten ikäluokkien kohdalla on nousemassa esiin punavihreän vaihtoehdon mahdollisuus. Ekologinen ja sosiaalinen kysymys kietoutuvat yhteen. Tämä nostaa esille sivistystehtävän ja ylipäätään ideologisen työn tarkentamisen ja täsmäämisen vaatimuksen ja monimuotoisen mukanaolon uusissa yhteiskunnallisissa liikkeissä.

Mitä on tehtävä?

Andreas Fagerholmin mukaan demokratiaa on laajennettava ja syvennettävä ja ihmisille on avattava lisää osallistumiskanavia. Uudet olosuhteet vaativat uusia keinoja.

– Poliittisen tietämyksen ja kiinnostuksen merkitys korostuu entistä enemmän, minkä vuoksi työväen vapaa sivistystyö on tärkeässä asemassa.

Esiin nousi myös ajankohtainen tarve kirjastopalvelujen puolustamiseen. Esimerkiksi Helsingissä lakkautusuhan alla sijaitsevista kirjastoista valtaosa sijaitsee työväenluokkaisilla alueilla.

Jari Heinonen korosti marxilaisten klassikoiden ja myös ajankohtaisen tutkimuksen merkitystä. Hänen mukaansa tarvitaan laajempaa opintokerhotoimintaa ja keskustelevaa oppimista, jotta eri sukupolvien kokemukset välittyisivät myös nuoremmille.

– Opintotoiminnan eräänä tavoitteena tulisi olla elimellisen sivistyneistön tuottaminen, keskustelemaan ja väittelemään kykenevä työväenluokka.

Tapaturma- ja sairausinvalidien liiton Marja-Leena Kalkkinen toi keskusteluun kansalaisjärjestönäkökulmaa. Hänen mielestään opintotoiminta pitäisi nivoa paremmin osaksi järjestön edunvalvontatyötä. Keskustelu, kokemusten vaihto sekä erilaiset osallistumismahdollisuudet nousivat esiin myös Kalkkisen puheenvuorossa.

DSL:n liittotoimikunnan jäsen Kalle Kuittinen kertasi 90-vuotiaan työväenliikkeen järjestöllisen sivistystyön vaiheita. Kuittisen teemaa käsittelevän artikkelin voi lukea Tiedonantajan numerosta, joka ilmestyi 11. syyskuuta.

MARKO KORVELA

>> www.desili.fi