USA:n terrorisota Irakissa

28.04.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Lue lisää Tiedonantajasta nro 17/2006.

"Kuten toisiaan seuranneet imperialistiset vallat ovat osoittaneet, kaiken perusta taistelussa tavallisten ihmisten toiveita ja unelmia vastaan on turvautuminen terrorin levittämiseen käyttämällä äärimmäistä väkivaltaa."


Näin muistutti tutkija Max Fuller viime vuonna paljastaessaan, että USA muodosti Irakiin aiemman El Salvadorin esikuvan mukaisia kuolemanpartioita. (For Iraq, "The Salvador Option" Becomes Reality, www.globalresearch.ca 2.6.2005).


Ensimmäisen kerran USA:n psykologisten operaatioiden ryhmistä ja valeterroristiryhmistä alettiin vaihtoehtoisessa mediassa, myös Tiedonantajassa puhua jo yli kaksi vuotta sitten ja kuolemanpartioista tammikuussa 2005, Fullerin mainittu ja muut artikkelit kuuluivat kuitenkin perusteellisimpiin.


Viime aikoina valeterroristi- ja kuolemanpartiorintamalla on tapahtunut paljon. Jopa valtamediassa on ollut pakko ohimennen mainita Irakin nukkehallinnon taustaryhmien kuolemanpartioista. Se on vain jätetty visusti sanomatta, että ne on perustettu ja koulutettu USA:n toimesta maan entisen Irakin-suurlähettilään ja nykyisen korkeimman tiedustelujohtajan John Negroponten johdolla. Sama mies perusti aikoinaan Salvadorin kuolemanpartiot ollessaan maassa suurlähettiläänä....



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli