USA valmistautuu iskemään Iraniin

24.09.2004 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: ERKKI SUSI

Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n hallintoneuvosto hyväksyi viime viikon lauantaina päätöslauselman, jossa Irania vaadittiin välittömästi jäädyttämään kaikki uraanin rikastamiseen liittyvät toimensa. Päätöslauselmassa Irania kehotettiin päästämään IAEA:n tarkastajat kaikkiin heidän haluamiinsa paikkoihin ja toimittamaan tarvittavat lisätiedot 25. marraskuuta mennessä.


Päätöslauselmassa ei ole kuitenkaan mainintaa siitä, että IAEA:n hallintoneuvoston tulisi raportoida YK:n turvallisuusneuvostolle, vaikka USA oli sellaista toivonut. Sen sijaan siinä todetaan, että IAEA päättää marraskuussa, "onko jatkotoimiin tarvetta". USA pyrkii kuitenkin tulkitsemaan päätöslauselmaa niin, että "ydinaseohjelmien" jatkaminen tuo Iranin väistämättä turvallisuusneuvoston eteen.


Iran kutsui sunnuntaina IAEA:n vaatimuksia laittomiksi ja uhkasi estää tarkastukset ydinlaitoksissaan, jos IAEA vie Iranin tapauksen turvallisuusneuvoston käsiteltäväksi. "Iran ei hyväksy mitään velvoitetta, joka koskee uraanin rikastuksen kieltämistä. Mikään kansainvälinen elin ei voi pakottaa Irania tekemään sitä, Iranin johtava neuvottelija Hassan Rohani sanoi.


Iranin on toistuvasti vakuuttanut, että sen ydinohjelma on rauhanomainen ja tähtää sähkön tuottamiseen.


Viime viikolla IAEA:n johtaja Mohamed ElBaradei sanoi, ettei ole "mitään kovia todisteita, jotka osoittaisivat oikeaksi USA:n uskon, että Teheran käyttää ydinvoimaohjelmaansa kulissina aseiden valmistamiselle". Se tarkoittaa, ettei ole mitään oikeutettua syytä tuoda asiaa turvallisuusneuvostoon.



USA toistaa Irak-kaavaa



IAEA:n päätöslauselmaa edelsi USA:n väite, jonka mukaan satelliittikuvat todistavat Iranin aikovan kehittää ydinaseita. Yhdysvaltalainen ABC-televisio näytti 15. syyskuuta satelliittikuvia Parachinin sotateollisuuslaitoksesta. Niiden väitettiin esittävän paikkaa, jossa voidaan tutkia, testata ja tuottaa ydinaseita.


"Kiistämme jyrkästi kaikenlaisen ydinvoimaan liittyvän testauksen Parachinissa", Hossein Mousavian, Iranin pääedustaja IAEA:ssa vastasi. Samalla hän sanoi Iranin olevan valmis tekemään yhteistyötä IAEA:n kanssa, jos se haluaa tarkastaa paikan.


Näyttääkin siltä, että USA yrittää käyttää Parachinia "savuavana aseena", jonka vuoksi IAEA:n pitäisi tuomita Iran ja viedä asia turvallisuusneuvostoon mahdollisia pakotepäätöksiä varten. Väite Iranin valmistelemasta "ydinpommista" on myös tarkoitettu pohjustamaan USA:n seuraavaa sotilaallista operaatiota Lähi-idässä, joko ilmaiskuja (mahdollisesti yhdessä Israelin kanssa, joka on muuten ainoa Lähi-idän ydinasevalta) tai täysimittaista hyökkäystä Iraniin.


Mitään todisteita ei tietenkään ole olemassa siitä, että ABC-kanavalla näytetyt kuvat esittävät sitä mitä niiden väitetään esittävän. Muistettakoon, että ennen USA:n hyökkäystä Irakiin helmikuussa 2003 ulkoministeri Colin Powell näytti YK:n turvallisuusneuvostossa useita satelliittikuvia, joiden hän sanoi kumoamattomasti osoittavan, että Irak valmistaa ja varastoi joukkotuhoaseita. Kaikki kuvat osoittautuivat väärennöksiksi.


Ennen hyökkäystä toistuvasti esitetyt väitteet Irakin joukkotuhoaseista toimivat kuitenkin välineinä yleisen mielipiteen saamiseksi hyökkäyksen kannalle.


USA noudattaa Iran-asiassa kahden raiteen taktiikkaa. Yhtäältä se yrittää rakentaa sodan "syytä" ja tuoda tämän "syyn" turvallisuusneuvostoon. Tämän taktiikan onnistuminen riippuu siitä epätodennäköisestä mahdollisuudesta, että YK hyväksyy "laukaisumekanismin", joka sallii USA:n hyökätä Iraniin, jos se ei noudata sopimusvelvoitteitaan.


Toisaalta Pentagon etsii "suoraa reittiä" sotaan. Hallinnassaan olevan satelliittiteknologian avulla se tuottaa valokuvia Iranin rikkomuksista (ja väittää Iranin tukevan Irakin vastarintaliikettä). On täysin mahdollista, että tätä käytetään oikeutuksena "ennaltaehkäisevälle" hyökkäykselle.


Pentagonin satelliittikuvat edustavat vaarallista eskalaatiota marssilla kohti sotaa. Ovatpa kuvat miten epäluotettavia tahansa, niiden tarkoitus on osoittaa aggressio Irania vastaan oikeutetuksi.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli