USA lietsoo sisällissotaa Irakissa

03.03.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 9/2006.

Kaksi räjähdystä tuhosi aamunkoitteessa keskiviikkona 22. helmikuuta osan Irakin shiiojen tärkeästä al-Askarin moskeijasta eli Kultaisesta pyhäköstä Samarrassa. Läntinen valtamedia kertoi välittömästi, että "iskun tekijöiden uskotaan olleen sunnimuslimeita".


Valtamedia kertoi shiiojen osoittaneen mieltään, vaatineen rangaistusta iskun tekijöille ja hyökänneen kostoksi lukuisiin sunnimoskeijoihin. Se antoi myös ymmärtää, että paljon ihmisiä sai surmansa nimenomaan uskonnollisten ryhmien välisissä väkivaltaisuuksissa sekä ennusti shiiojen ja sunnien välisen kansalaissodan alkamista.




Väitteet ja tosiasiat



Oikeastaan mikään tässä valtamedian uutisoinnissa ei pitänyt paikkaansa.


Mikään ei osoita sunnien olleen al-Askarin pyhäkön tuhoamisen takana.


Mielenosoitukset moskeijan tuhoamisen johdosta eivät suuntautuneet sunneja eivätkä sunnien pyhäkköjä vastaan.


Mielenosoitukset olivat pääasiassa shiiojen ja sunnien yhteisiä, ja niissä syytettiin tapahtuneesta miehittäjiä. Yleisin iskulause oli "Ei Amerikalle, ei terrorismille". USA:n ja Israelin lippuja poltettiin.


Kummankin uskonnollisen ryhmän johtajat tuomitsivat kaikki hyökkäykset toista vastaan. Esimerkiksi BBC väitti radikaalin shiiajohtajan Muqtada al-Sadrin vaatineen kostoa sunneille. Todellisuudessa tämä sanoi, ettei "kukaan sunni tekisi tätä" ja vaati kostoa miehittäjille.


Sunnimoskeijoita ja sunnisiviilejä vastaan tehtiin lukuisia aseistettuja hyökkäyksiä, mutta tekijöinä eivät poikkeuksia lukuun ottamatta olleet shiiamielenosoittajat, vaan naamioidut asemiehet, jotka toimivat USA:n kontrolloiman "Irakin kansalliskaartin" suojeluksessa. Todennäköisesti kyse oli nukkehallitukseen kuuluvan Sciri-puolueen Badr-prikaatin tai jonkin muun kuolemanpartion tappajista. Samanlainen asejoukko myös muun muassa teloitti sunneista ja shiioista koostuneen siviilien ryhmän, joka oli matkalla Bagdadiin osoittamaan mieltään kansallisen sovinnon puolesta.


Al-Askarin moskeijan räjäytyksestä seuraavaan maanantaihin tultaessa oli jo murhattu yli 1 300 ihmistä.


Myöskään hokema lähestyvästä kansalaissodasta shiiojen ja sunnien välillä ei näytä edellä mainittujen tosiasioiden valossa toteutuvan ainakaan toistaiseksi. Sen sijaan miehittäjät yhdessä nukkehallinnon taustapuolueiden kanssa ajavat maata sisällissotaan, jossa vastakkain ovat toisaalta miehittäjät ja heidän irakilaiset suojattinsa – eri uskonnollisten ja etnisten sekä sekulaaristen ryhmien vähemmistö – kuolemanpartioineen ja muine asejoukkoineen sekä toisaalta miehitystä vastustavat irakilaiset uskonnollisista ja etnisistä eroista riippumatta.


"Meillä on laajalle ulottuvia todisteita siitä, että ulkopuoliset voimat yrittävät lietsoa sisällissotaa täällä, ja irakilaiset ovat tietoisia siitä ja ovat päättävästi pyrkineet olemaan lankeamatta siihen", tohtori Saad Jawad Bagdadin yliopistosta sanoi.


USA:n tavoitteena on Irakin balkanisoiminen, maan pirstominen kolmeen osaan. Sama tavoite on Israelilla. Tätä koskevat suunnitelmat on laadittu jo aikoja sitten.




Ainoita hyötyjiä miehittäjät ja Israel



Kuka sitten suoritti al-Askarin pyhäkön räjäytykset?


Irakin shiiat tuskin syyllistyisivät kuolemansyntiin räjäyttämällä oman pyhäkkönsä, tuskin myöskään Iranin shiiat, joita osana Iranin vastaisen hyökkäyksen propagandavalmistelua on myös osoitettu sormella.


Sunnit eivät myöskään räjäyttäisi shiiapyhäkköä, joka on sunnivoittoisen Samarran yhteistä kulttuuriperintöä ja saanut olla rauhassa satojen vuosien ajan. Sitä paitsi heidänkin uskontonsa kieltää sen. Ja vaikkei näitä seikkoja otettaisikaan huomioon, miksi sunnit vetäisivät päälleen teosta varmasti seuraavan koston ja aiheuttaisivat uskonryhmien hajaannuksen, kun heidän intresseissään on yhteisrintama miehitystä vastaan?


Jos ryhmä nimeltä "Irakin al-Qaida" on aito eikä miehittäjien käsikassara, senkään tyyliin ei oikein sovi hyökätä muslimipyhäkköä vastaan.


Vastarintaliike haluaa häätää miehittäjät maasta, joten sen olisi tyhmää räjäyttää shiiapyhäkkö. Sellainen tekohan vain vahvistaisi miehittäjiä, jotka voisivat perustella miehityksen jatkamista sisällissodan estämisellä ja irakilaisten ilmiselvällä kyvyttömyydellä huolehtia itsestään.


Ainoat, jotka hyötyvät tällaisesta tihutyöstä, ovat miehittäjät USA ja Britannia ja lisäksi Israel. Miehittäjillä on tunnetusti kyky tehdä tällainen operaatio ja joukkoja paikan päällä. Eli heillä on keinot, motiivi ja tilaisuus. Irakissa ja Lähi-idässä on tuskin ketään, joka ei tiedä tai ole varma siitä, kuka todella oli al-Askar-hyökkäyksen takana.




Miehittäjien PR-katastrofi



Mietittäessä kysymystä, kuka hyötyi, on myös kiinnitettävä huomiota räjäytysten ajoitukseen.


Viime viikot Irakissa ovat olleet PR-katastrofi miehittäjille. Ensiksikin julkisuuteen tullut videonauha brittisotilaista pahoinpitelemässä nuoria irakilaispoikia on aiheuttanut brittiläisille miehitysjoukoille pahimman takaiskun sitten viimesyksyisen tapauksen, jolloin pari arabeiksi pukeutunutta Britannian salaisten SAS-joukkojen miestä räjähdelastissa olleen auton kanssa pidätettiin Basrassa.


Pahoinpitelyn johdosta eteläirakilaisen Misanin maakuntaneuvoston johtaja Abdul Jabbar Waheed ilmoitti neuvoston päättäneen poistaa brittijoukkojen nauttiman koskemattomuuden, jotta pahoinpitelyyn syyllistyneitä sotilaita voitaisiin syyttää irakilaisessa oikeudessa. Jos tällainen toistuu kautta Irakin, se aiheuttaa valtavan repeämän miehittäjien ja paikallisten hallitusten välille.


Toinen iso tapaus, joka tiivisti irakilaisten keskinäistä solidaarisuutta, oli uusien kuvien ja videonauhojen julkaiseminen USA:n miehitysjoukkojen Abu Ghraibin vankilassa suorittamista julmuuksista. Näissä kuvissa näytetty islamin loukkaaminen ja irakilaisten häpäiseminen raivostuttaa kaikkia irakilaisia.




"Asiantuntijoiden työtä"



Al-Askarin pyhäkön räjäyttäminen täyttää kaikki niin sanotun mustan operaation tunnusmerkit.


Samarrassa oli kaikkina vuorokausina iltakahdeksasta aamukuuteen kestävä ulkonaliikkumiskielto. Koko moskeijaa ympäröivä alue oli miehittäjien valvonnassa olevaa "vapaan tulituksen" vyöhykettä. On täysin epäuskottavaa, että kourallinen terroristeja olisi pystynyt tunkeutumaan tämän saartorenkaan läpi pyhäkköön.


Rakennusministeri Jassem Mohammed Jaafar kertoi uutistoimisto AFP:lle, että pyhäkön räjäyttäminen "oli asiantuntijoiden työtä" ja että "räjähteiden sijoittamisen on täytynyt viedä vähintään 12 tuntia". Räjäyttäjien ammattitaidosta kertoo sekin, että pyhäkön kaksi minareettia säilyivät vahingoittumattomina, vaikka kupoli tuhoutui.


"Reiät oli kaivettu mausoleumin neljään pääpilariin ja täytetty räjähteillä", kertoi Jaafar. "Sitten panokset oli kytketty toisiinsa ja yhdistetty vielä yhteen panokseen, joka oli sijoitettu juuri kupolin alapuolelle. Johdot oli sitten yhdistetty sytyttimeen, joka laukaistiin kaukolaukaisimella."




Silminnäkijätodistukset



Useat silminnäkijät ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että moskeijan tienoilla oli epätavallista toimintaa räjähdystä edeltäneenä yönä.


Yksi todistaja kertoi, että "pommitusta edeltävänä yönä ja juuri kun oli tulossa pimeä moskeijan ympärillä oli Irakin kansalliskaartin epätavallisia aktiviteetteja". "Kuulin heidän autojensa ääniä koko yön seuraavaan aamuun saakka".


Kaksi moskeijan vartijaa kertoi "Irakin kansalliskaartin" sotilaiden sitoneen heidän silmänsä ennen räjähteiden asettamista. Kansalliskaarti on USA:n kouluttama ja johtama nukkehallinnon yksikkö.


Internet-kahvilan lähellä moskeijaa omistava Muhammad Al-Samarrai antoi yksityiskohtaisempaa tietoa tapahtumista ennen räjäytyksiä. Hän vietti yön kaupassaan vahtiakseen tietokoneitaan varkailta.


"8.30 [illalla klo 20.30] Irakin kansalliskaartin ja amerikkalaisten yhdistetyt joukot pyysivät minua pysymään kaupassa ja olemaan lähtemättä alueelta", Al-Samarrai kertoi.


Joukot lähtivät Al-Samarrain mukaan alueelta klo 21.00 ja palasivat klo 23.00 alkaen partioida alueella. Partiointia jatkui aamuun saakka. Kansalliskaarti poistui alueelta aamulla klo 6.00 ja amerikkalaiset lähtivät klo 6.30.


Ensimmäinen räjähdys tapahtui klo 6.40 ja toinen klo 6.41.


Jos silminnäkijätodistukset pitävät paikkansa, vastaus kysymykseen räjäytysten tekijöistä on aivan selvä.



ERKKI SUSI



* * *


Lähteitä mm.: Kurt Nimmo: Pentagon-Controlled Iraqi National Guard Implicated in Samarra, 23.2.06 ja Askariya Mosque Bombing: Another Milestone on the Straussian Neocon Road to Total War, 23.2.06; Ghali Hassan: Iraq: Occupation and Sectarianism, 23.2.06; Mike Whitney: Whose Bombs were They, 23.2.06; Dahr Jamail: Who Benefits?, 24.2.06; Felicity Arbuthnot: Samarra, 25.2.06; Gary D. Halbert: U.S. Considers Dividing Iraq Into Three Separate States After Saddam Is Gone, 1.10.02. Jutut sivuilta www.uruknet.info ja www.globalresearch.ca.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli