UPI:n Nato-selvitys johtaa harhaan
Ulkopoliittisen instituutin UPI:n Nato-selvityksestä ei edes voida kulunutta vertausta käyttäen sanoa, että siinä puhutaan aidanseipäistä, kun pitäisi puhua aidasta. Aidanseipäät sentään liittyvät aitaan. UPI:n selvitys sen sijaan johdattaa – nähtävästi täysin tahallisesti – pois Naton ja Suomen Nato-suhteen peruskysymyksistä.
Selvityksessä puhutaan Natosta puolustusliittona, jonka tehtävä on puolustaa aluettaan ja jäsenmaitaan hyökkäystä vastaan. Naton jäseneksi liittymisen peruskysymykseksi esitetään se, että jäsenmaiden on sitouduttava toisten jäsenmaiden puolustamiseen. Selvityksen mukaan Suomen pitää liittyä Naton jäseneksi vain, jos se on valmis puolustamaan muita sotilasliiton jäseniä hyökkäystä vastaan. Jos Suomi ei ole siihen valmis, sen ei pidä liittyä Naton jäseneksi. Siinä tapauksessa Suomen ei myöskään pidä odottaa muiden maiden saapuvan avukseen, jos maahamme hyökätään.
Sellaista Natoa, josta selvityksessä puhutaan, ei ole olemassa. Natolla toki on vanhasta muistista vielä voimassa keskinäistä puolustusvelvoitetta koskeva viides artikla. Mutta Nato on jo kauan sitten muuttunut luonteeltaan globaaliksi ja hyökkäykselliseksi, USA:n ja Länsi-Euroopan imperialismin maailmanlaajuisiin intresseihin sidotuksi sotilaalliseksi iskunyrkiksi Sen toimintakenttä on oman alueensa ulkopuolella. (Ks. TA 7.9.2007)
Myöskään sellaista todellisuutta, jota selvityksessä maalaillaan, ei ole olemassa. Natoa ja sen jäsenmaita vastaan ei kohdistu mitään sotilaallista uhkaa. UPI:n selvityksen esiin nostama ja maassamme yleensäkin käytävä keskustelu Naton tai EU:n turvatakuista on siis täysin harhauttavaa ja tarpeetonta löpinää. Paljon puhuttu terrorismin uhkakin on pääosin keinotekoisesti synnytetty, eikä sitä vastaan voida taistella asevoimin eikä turvatakuin.
Uhan Naton aluetta ja jäsenmaita vastaan synnyttää vain Naton oma ekspansiivisuus ja aggressiivisuus oman alueensa ulkopuolella: annettujen lupausten ja kansainvälisten sopimusten rikkominen, työntyminen Venäjän rajoille, tukikohtien perustaminen näille rajoille, hyökkäys- ja miehityssotien käyminen Irakissa ja Afganistanissa sekä sotilaallisten operaatioiden kehittely Afrikassa ja muuallakin.
Tämän potentiaalisen uhan, jopa ydinsodan vaaran, Nato voi itse poistaa luopumalla aggressiivisuudestaan ja USA:n rengin roolistaan sekä sitoutumalla noudattamaan kansainvälistä oikeutta. Viime kädessä sen tulisi Varsovan liiton esimerkkiä seuraten lakkauttaa itsensä.
Tällaista muutosta ei ole näköpiirissä. Sitä muutosta ei tuo myöskään Sauli Niinistön mainostama Naton "eurooppalaistuminen". Kun Niinistö puhuu siitä viitaten Ranskan asennemuutokseen suhteessa Naton sotilaalliseen toimintaan, hän ei joko tiedä mitä puhuu tai sotkee tahallaan asioita. Todellisuudessa Ranskasta on Nicolas Sarkozyn presidentiksi valinnan myötä tullut USA:ta kenties orjamaisimmin myötäilevä Länsi-Euroopan valtio, jonka linjantarkistuksilla ei ole mitään tekemistä sotilasliiton "eurooppalaistumisen" kanssa.
Suomen suhtautumisessa Nato-jäsenyyteen on kyse viime kädessä siitä, mikä on Suomen suhde koko maailmaan, maailman polttavien ongelmien ratkaisemiseen sekä universaaliin kansainväliseen järjestelmään ja sitä edustaviin organisaatioihin, kuten YK:hon.
Kaikissa näissä asioissa pääoman valtaa ja voitontavoittelua palvelevan Naton rooli on kielteinen. Maailman ongelmien syiden poistamisen sijasta Nato kuvittelee voivansa hallita ongelmien seurauksia sotilaallisella voimalla. Naton edustama sotilaallinen varustautuminen ja sotilaallinen kurinpito eivät poista ongelmien syitä, vaan pahentavat niitä ja niistä kumpuavia uhkia. Semminkin kun satojen miljardien sijoittaminen asevarusteluun ja sotimiseen on pois maailman todellisten ongelmien ratkaisemisesta. Toteuttaessaan tätä toimintalogiikkaansa Nato syrjäyttää ja työntää sivuraiteelle kansainvälisen oikeuden, kansainvälisen järjestyksen sekä maailman kansakunnille yhteiset organisaatiot.
Mutta tietenkin kyse on myös Suomen suhteesta Venäjään, jota vastaan Naton toiminta muun muassa ja varsinkin on suunnattu. UPI:n selvityksen mukaan Naton jäsenyys todennäköisesti aiheuttaisi vain lyhytaikaista haittaa Suomen ja Venäjän suhteille. Vaikea uskoa, että tällaisen arvion esittävät täysjärkiset ihmiset.
Sitä paitsi missä tahansa vakavasti otettavassa selvityksessä pitäisi Venäjän reaktiosta spekuloimisen sijasta miettiä asiaa ennen kaikkea Suomen edun kannalta? Eikö Suomelle oleellinen ja pitkällä tähtäimellä tärkein tekijä ole maamme muuttumaton geopoliittinen asema Venäjän naapurissa? Eivätkö Suomen suhteet itäiseen naapuriin sen vuoksi ole meille pysyvästi kohtalon kysymys? Eivätkö hyvät suhteet Venäjään tarjoa Suomelle käytännössä rajattomat taloudelliset, kaupalliset ja kulttuuriset yhteistyömahdollisuudet?
Eikö liittyminen Natoon olisi näistä syistä Suomelle todella turvattomuuspoliittinen ja seikkailuhenkinen vaihtoehto? Tekisihän Naton työntyminen Suomen ja Venäjän 1 300 kilometrin pituiselle rajalle maastamme kahden ydinasemahdin välisen rajamaan ja Naton eteentyönnetyn tukikohdan. Eikö tämä väistämättä lietsoisi epäluottamusta kahden naapurimaan välillä ja horjuttaisi niin yleistä kuin Pohjolan ja Suomen turvallisuutta?
"Todennäköisesti vain lyhytaikaista haittaa", sanovat Raimo Väyrynen ja kumppanit. UPI:ssa näköjään uskotaan, että suomalaiset eivät osaa ajatella.
ERKKI SUSI