Ukrainan sota - näkökulma Etelä-Afrikasta

09.05.2022 - 13:15
(updated: 20.05.2022 - 14:00)

Imperialistinen sota on maailmanlaajuinen painajainen - meidän on herättävä ja lopetettava se. Etelä-Afrikka ja muut liittoutumattomat valtiot voisivat koota voimansa rauhan kiilan iskemiseksi sotaa käyvien blokkien välille ja lopettaa kriisit, joita ne pakottavat meidät kaikki kohtaamaan.


UKRAINAN SOTA vaikuttaa pahasti meihin kaikkiin. Lännen kapitalistiset suurvallat - Nato ja Euroopan unioni - ovat sekaantuneet kapitalistista Venäjää vastaan käytävään sijaissotaan, joka uhkaa riistäytyä käsistä. Kuten Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteeri António Guterres totesi 13. huhtikuuta: "sodan vaikutus on maailmanlaajuinen ja systeeminen".  

Ukrainan sota ja länsimaiden Venäjää vastaan asettamat pakotteet tukahduttavat elintarvike-, polttoaine- ja raaka-ainetoimitukset, jotka iskevät pahiten Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan maihin. YK:n mukaan ne enteilevät maailmanlaajuista nälkäkriisiä. Kuten kaikissa imperialistisissa sodissa, työläiset ja köyhät kärsivät eniten. Nyt maailmanlaajuisesti.

Guterres jatkoi: "Jopa 1,7 miljardia ihmistä - joista kolmasosa elää jo nyt köyhyydessä - on nyt erittäin alttiina elintarvike-, energia- ja rahoitusjärjestelmien häiriöille, jotka aiheuttavat köyhyyden ja nälän lisääntymistä."

Riippumatta sodan syistä, julistetuista oikeutuksista tai puolin ja toisin, konfliktin vaikutukset, pakotteet mukaan lukien, ovat samat: katastrofi työväenluokalle ja köyhille Ukrainassa, Venäjällä ja monissa maissa ympäri maailmaa, jotka ovat riippuvaisia tuonnista näistä maista. Olemme vasta alkaneet nähdä tämän vaikutukset.

Suurin osa viljasta (vehnä ja ohra), jota 36 suurinta viljaa tuovaa maata, joihin köyhimmätkin kuuluvat, ostaa, tulee Venäjältä ja Ukrainasta. Ukrainan ja Venäjän viljan osuus maailman viljatarjonnasta on 30 prosenttia. Tämä kaikki on nyt jäissä. Viidennes maailman lannoitteista tuotetaan Venäjällä, sen naapurissa ja liittolaisessa Valko-Venäjällä. Vain yksi monista esimerkeistä, Keniaan suuntautuvien toimitusten äkillinen vähentäminen, vaarantaa siellä nyt paikallisen elintarviketuotannon.

 

LÄNSIMAAT KIIHDYTTÄVÄT jännitteitä, jotka muodostavat konfliktin taustan, mutta jotka ulottuvat laajemmalle: kylmään sotaan Kiinan kanssa, Venäjän asettamiseen kauppasaartoon pitkälle tulevaisuuteen, sellaisten lähestymistapojen mustamaalaamiseen, jotka eivät noudata länsimaista linjaa, ja kansainvälisten suhteiden holtittomaan polarisointiin. Venäjä on viitannut epäsuorasti mahdolliseen ydinaseiden käyttöön, mikä on painajaisskenaario. Se on jyrkässä ristiriidassa Neuvostoliiton vuonna 1982 antaman sitoumuksen kanssa, jonka mukaan ydinaseita ei saa käyttää ensimmäisenä. Natolla on yksiselitteinen ensikäyttöpolitiikka.

Sodan välittömien tai laajempien osapuolten joukossa ei ole kylmäpäitä.

Neuvostoliitto teki jatkuvasti 1900-luvun kylmän sodan aikana rauhanehdotuksia ydinasevarustelukilpailun lopettamiseksi ja rohkaisi puolueettomia ja liittoutumattomia maita isännöimään rauhan- ja turvallisuusfoorumeita. (Yksi niistä oli merkittävä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi Suomessa vuonna 1975). Yhdysvallat suhtautui useimpiin, mutta ei kaikkiin tällaisiin kommunistien painostuksiin rauhan puolesta kyynisesti ja torjui ne. Osalla niistä onnistuttiin rauhoittamaan jännitteitä ja luomaan ratkaisevan tärkeitä aseriisuntasopimuksia.

Nyt lännen ja Venäjän välillä ei ole tällaista hillitsevää vaikutusta. Päinvastoin.

Yhdysvaltojen pumpattu ja viritetty hallinnonvaihtoretoriikka ("Putinin on lähdettävä"), massiiviset asetoimitukset Ukrainalle (1,6 miljardin dollarin arvosta helmikuun lopun ja huhtikuun alun välisenä aikana), sotaisat pakotteet Venäjää vastaan ja kaiken venäläisen mustanmaalaaminen sekä joukkojen sijoittaminen Puolaan ja Baltian maihin - jotka kaikki rajoittuvat Venäjään - lisäävät sodan leviämisen todennäköisyyttä Ukrainan rajojen ulkopuolelle.

 

SAMA PÄTEE EU:n 27 jäsenvaltion haukkamaiseen asenteeseen. Niistä 21 on Naton jäseniä. EU:n ja Naton jäsenet aseistavat Ukrainaa. EU itse on nyt luvannut lähettää Ukrainalle miljardi euroa sotilaallista "apua", mikä on ensimmäinen kerta, kun EU on lähettänyt suoraan aseita sotaa käyvälle maalle.

Yhdysvaltojen tavoin EU ja Iso-Britannia ovat asettaneet pakotteita Venäjää vastaan ja kieltäneet kaikkien venäläisten lentokoneiden pääsyn ilmatilaansa. Ne kohdistavat pakotteita myös Venäjän energia-alaan. Aikoinaan puolueettomat ja rauhanomaiset Suomi ja Ruotsi ovat nyt osa ongelmaa, sillä ne haluavat liittyä Natoon ja lähettävät aseita Ukrainaan.

Nato, joka perustettiin vuonna 1949 kokoamaan läntinen sotilaallinen ylivoima Neuvostoliittoon ja sen liittolaisiin Itä-Euroopassa, piti Venäjää tähtäimessään Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1990. Se otti uusia jäseniä itään (Baltian maat, Puola) ja saavutti Venäjän Keski-Euroopan rajat, vaikka se lupasi olla laajentumatta kohti Venäjää. Venäjällä - joka menetti yksinään lähes 14 miljoonaa ihmistä toisessa maailmansodassa natsi-Saksan hyökkäyksen jälkeen (Neuvostoliiton tappiot olivat yhteensä noin 27 miljoonaa) - on siis syvään juurtunut pelko ja epäluulo kaikkea lännen sotilaallista toimintaa kohtaan.

Mutta kuten Kreikan kommunistinen puolue viisaasti huomautti Ukrainan sodan alussa: "Riippumatta kummankin osapuolen käyttämistä verukkeista, Ukrainan sotilaallinen konflikti on seurausta kahden sotaa käyvän leirin välisen kilpailun kärjistymisestä, joka keskittyy ensisijaisesti vaikutusalueisiin, markkinaosuuksiin, raaka-aineisiin, energiasuunnitelmiin ja kuljetusreitteihin; kilpailu, jota ei voida enää ratkaista diplomaattis-poliittisin keinoin ja hauraiden kompromissien avulla."

Tätä kuvastaa maailmanpolitiikkaa nyt hallitseva laajeneva polarisaatio ja sen aiheuttamat uhat ja kriisit.

Maat, jotka yrittävät pysyä imperialistien välisen konfliktin ulkopuolella - erityisesti länsimaiden kehän ulkopuolella - tuomitaan populistisesti Putin-myönteisiksi. Suuri osa läntisistä valtamedioista on siirtynyt sodan vuoksi syvästi propagandatilaan ja syyllistää kaikkia maita, jotka eivät tuomitse Venäjää jyrkästi tai yksiselitteisesti tue Ukrainaa. Kaikki vivahteet ovat kadonneet. Osassa länsivasemmistoa vallitsee usein opportunistinen suunnanmuutos, joka muistuttaa joidenkin sosiaalidemokraattisten puolueiden sotamyönteistä asennetta ensimmäisen maailmansodan aikana ja joka johti toisen internationaalin romahdukseen vuonna 1916.

 

"TUKEEKO ETELÄ-AFRIKKA tätä?" jyrisi Saturday Citizen -lehden etusivun otsikko 9. ja 10. huhtikuuta. Kuvassa oli venäläisen raketti-iskun jälkiseurauksia Kramatorskissa Itä-Ukrainassa. Pääkirjoituksessa luki: “Ulkoministeri Naledi Pandor pysyi lujana ja tuki Etelä-Afrikan Venäjä-myönteistä kantaa Ukrainan sodassa, vaikka Putinin raketti, jossa oli teksti 'Lastemme puolesta', repi eilen läpi juna-aseman, joka oli täynnä pakoa odottavia siviilejä, ja jätti jälkeensä kymmeniä ruumiita - myös lapsia - verilammikoissa."

Saturday Citizen -lehden mukaan, ja länsimaiden sotapropagandan mukaisesti, jos et tuomitse Venäjää, tuet siviilien, myös nuorten lasten, teurastamista. Mutta hyvin selvästi Etelä-Afrikka ei ole ilmaissut tukeaan Venäjälle sodan alusta lähtien. Dircon (ulkoministeri) ensimmäisessä, 24. helmikuuta antamassa lausunnossa sodasta, Venäjää kehotettiin "vetämään joukkonsa välittömästi pois Ukrainasta".

Myöhemmin Etelä-Afrikka pidättäytyi 37 muun maan kanssa äänestämästä YK:n yleiskokouksen äänestyksessä Ukrainan laatimasta päätöslauselmasta maan humanitaarisesta tilanteesta, jossa syytettiin Venäjää. Päätöslauselman otsikko oli ”Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyksen humanitaariset seuraukset”, ja sitä kannatti 140 valtiota viiden valtion vastustaessa sitä.

Etelä-Afrikka ei ottanut Venäjä-myönteistä kantaa pidättäytymällä äänestämästä. Mutta se moitti päätöslauselman kallistuneisuutta, jossa, kuten Etelä-Afrikan YK-suurlähettiläs Mathu Joyini varoitti, "sen sijaan, että humanitaarinen kriisi ja meidän [YK:n] vastauksemme olisi asetettu keskustelujemme keskipisteeksi, yleiskokouksen poliittiset erimielisyydet viittaavat siihen, että joidenkin valtuuskuntien mielestä humanitaarinen apu on kenties toissijainen geopoliittisiin tavoitteisiin nähden".

Samasta syystä Etelä-Afrikka pidättäytyi äänestämästä myös aikaisemmassa äänestyksessä yleiskokouksen hätäpäätöslauselmasta, joka hyväksyttiin heti Venäjän hyökkäyksen jälkeen.

Etelä-Afrikan oma päätöslauselma humanitaarisen kriisin ratkaisemisesta oli otsikoitu ”Humanitaarinen tilanne Ukrainan konfliktin seurauksena”. Siinä vältettiin syyllistämistä humanitaarisesta kriisistä, ja hyvästä syystä: ainoa tapa sovitella jännitteiden lieventämistä missä tahansa aseellisessa konfliktissa siviilien auttamiseksi on olla puhumatta syyllisyydestä.

Tämä on rauhanvälityksen ABC:n perusasioita. Paitsi, jos rauhanvälitystä ei oikeastaan haluta alun alkaenkaan. Ukrainan päätöslauselmalla, jolla oli 90 kannattajaa, oli enemmänkin kyse YK:n käyttämisestä sirkuksena Venäjän eristämiseksi ja moittimiseksi kuin siitä, että sillä olisi pyritty helpottamaan siviilien kauheaa ahdinkoa Ukrainassa, mikä edellyttäisi Venäjän mukaan ottamista.

Etelä-Afrikan päätöslauselma hylättiin äänin 50 puolesta ja 67 vastaan. Daily Maverick -lehden mukaan 23. maaliskuuta Etelä-Afrikan virkamiehet eivät olleet kovin tyrmistyneitä, koska he eivät olleet lobbanneet ketään kovin voimakkaasti tukemaan päätöslauselmaa.

Ehkä heidän olisi pitänyt, koska Etelä-Afrikan lähestymistapa liittyy vahvasti siihen, miten sen kaltaiset maat voisivat saada aikaan myönteistä muutosta tämän päivän kolminkertaisen kauhutilanteen keskellä: ilmastohätätilan, Covid-19-pandemian seurausten ja imperialistisen sodan kärjistymisen keskellä.

 

NYT TARVITAAN kipeästi luovaa diplomatiaa, rauhanvälitystä ja hyökkäämätöntä puolustusmallia, joita liittoutumattomuus maailmanpolitiikassa voisi tarjota.

Etelä-Afrikan YK:n päätöslauselma Ukrainasta vihjasi tästä. Se oli vakava, mutta ei tarpeeksi vakavasti otettava yritys saada aikaan jotakin arvokasta, mikä merkitsi länsimaiden (Yhdysvaltojen, Naton ja EU:n) diktatuurin vastaisuutta. Se on sitäkin vaikeampaa, koska YK, joka oli aikoinaan keskeisessä asemassa pyrittäessä vähentämään valtioiden välisiä jännitteitä, on yhä useammin sivussa. Ja aivan liian usein, kuten olemme viime aikoina nähneet, se on imperialistisen mahtipontisuuden catwalk.

Liittoutumattomuus ei ole aitiopaikalla istumista. Eikä, kuten Citizen ja muut valtavirran tiedotusvälineet haluaisivat, hyökkääjän perseen nuolemista... Se perustuu tarpeeseen lopettaa sodat ja konfliktit ja rakentaa kansainväliset suhteet puhtaasti yhteistyöhön perustuen. Juuri tätä tarvitsevat kipeästi työntekijät ja köyhät Etelä-Afrikassa ja kaikkialla maailmassa.  

Liittoutumattomuus tarkoittaa usein sitä, että vastustetaan imperialismin valmiutta turvautua sotaan, mutta myös sitä, että kehitetään toimivia yhteisen turvallisuuden muotoja. Viimeaikaiset kehotukset uudistaa ja vahvistaa sitoutumattomien maiden liikettä viittaavat siihen, että tällaiset ajatukset ovat nyt leviämässä. Etelä-Afrikalla on tässä selkeä rooli, ja sen pitäisi tehdä se kiireesti, koska pahimman estämiseksi  aika on todella vähissä.

 

Artikkeli ilmestyi ensimmäisen kerran englanniksi Etelä-Afrikan kommunistisen puolueen Umsebenzi-lehdessä.

 

 

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat