Työttömyys kasvaa, hallitus levittelee käsiään

04.08.2014 - 21:48
(updated: 16.10.2015 - 10:39)

Kataisen kuuden puolueen hallitus ilmoitti tavoitteekseen nujertaa työttömyys ja pudottaa työttömyysprosentti viiteen. Jos tämä todella oli tavoite, hallitus epäonnistui totaalisesti. Työ- ja elinkeinoministeriön heinäkuussa julkistaminen tilastojen mukaan työttömiä oli kesäkuussa yli 93 000 enemmän kuin hallituksen aloittaessa. Työttömiä oli kesäkuun lopussa 337 200, mikä on 35 000 enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.

Työttömyysprosentti on lähes kaksi kertaa isompi kuin hallituksen ilmoittama tavoite. Pitkäaikaistyöttömiä on yli 90 000, noin 18 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Myös nuorisotyöttömyys on kasvanut ja ylitti jo 50 000 rajan, vaikka nuorisotakuun piti turvata nuorille työ- tai koulutuspaikka.

Luvut kertovat karua kieltä siitä, miten harhaanjohtavia ovat olleet hallituksen puheet työllisyyden edistämisestä jakamalla yrityksille yhteisöveroalennuksia ja tekemällä reaaliansioita alentavia tupo-ratkaisuja. Hallitus on heikentänyt työllisyyttä myös omillaan toimillaan, kuten leikkaamalla kotimaista kysyntää arvonlisäveron korotuksilla ja karsimalla kuntien valtionosuuksia.

Lähes 100 000 työtöntä lisää – se on saldo SDP:n ja Vasemmistoliiton osallistumisesta kokoomuksen johtamaan hallitukseen.

Microsoftin jättivoitot ja -irtisanomiset

Työ- ja elinkeinoministeriön kesäkuun lopun tilastojen jälkeen on tullut vielä lisää synkkiä uutisia joukkoirtisanomisista ja lomautuksista. Ne ovat koskeneet etenkin entisiä Nokian matkapuhelinten tekijöitä ja Oulun seutua.

Ensin Microsoft ilmoitti lopettavansa 18 000 työpaikkaa, joista 1 100 Suomesta. Yhtiö lopettaa kokonaan Oulun tutkimus- ja tuotekehitysyksikön. Sen jälkeen Broadcom ilmoitti lopettavansa Nokian aikoinaan ulkoistaman modeemiliiketoiminnan. Sen mukana katoaa Suomesta 600 työpaikkaa, niistäkin suurin osa Oulusta.

Microsoftin johto teki todennäköisesti taloushistoriassa yhdenlaisen ”ennätyksen”. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna noin 58 miljardia euroa. Liikevoittoa kertyi peräti yli 20 miljardia euroa. Näiden lukujen valossa joukkoirtisanomisille olisi tietysti vaihtoehtoja, esimerkiksi panostaminen uusien tuotteiden ja tuotantosuuntien kehittämiseen. Suursijoittajien ja jättioptioilla rikastuvien johtajien ahneudella ei ole kuitenkaan rajoja, 35 voittoprosentti saa heidät vaatimaan vain vielä enemmän.

Hallituksella ei työllisyysohjelmaa

Jyrki Kataisen hallituksella ei ollut työllisyysohjelmaa, eikä sitä ole myöskään Alexander Stubbin hallituksella. Työministeri Lauri Ihalaisen surullinen hahmo anelemassa suurfirmojen johtajilta yhteiskuntavastuuta kuvaa sitä, miten syvälle markkinaehtoinen oikeistolainen ajattelu on omaksuttu SDP:n johdossa.

Puhutaan rakennemuutoksesta, mutta sivuutetaan työn ja pääoman välisen tulonjaon muutos, valtion mahdollisuudet luoda työtä tuovaa uutta tuotantoa, kuntien palvelutarpeet ja aluepolitiikka. Sen sijaan, että työtä jaettaisiin uudelleen lyhentämällä työaikaa, valmistelee hallitus työmarkkinajohtajien kanssa eläkeiän nostamista.

Aloite mielenosoituksesta

Hallitus kokoontuu budjettiriiheen 27.elokuuta. Sen ratkaisuista riippuu paljon, syntyykö lisää työtä ja hyvinvointia vai jatkuuko suurtyöttömyys, sosiaaliturvan heikentäminen ja julkisten palvelujen karsiminen, toteaa Helsingin Työttömät ry. HeTy kutsuu kaikki kiinnostuneet valmistelemaan budjettiriihen eteen tapahtumaa, jossa etenkin pienituloisten, nuorten, työttömien, eläkeläisten ja muiden vaikeassa tilanteessa olevien ääni ja esitykset pääsevät esille. Valmisteleva tapaaminen on ensi keskiviikkona klo 17 HeTyn tiloissa Nokiantiellä.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa