Työläisille samat oikeudet syntyperästä riippumatta

07.05.2014 - 10:15
(updated: 16.10.2015 - 10:39)

Viime viikolla Ylen Ajankohtaisessa kakkosessa käsiteltiin ulkomaisten siirtotyöläisten saamia sosiaalietuuksia ja kauhisteltiin niiden suuruutta.

Siirtotyöläisten ongelmia voi käsitellä myös rakentavaan sävyyn, esimerkiksi SKP:n järjestämässä Samat oikeudet -seminaarissa 17. toukokuuta.

– Ylen uutinen on malliesimerkki tarkoitushakuisesta eri maiden työläisten vastakkainasettelusta, toteaa SKP:n pääsihteeri Heikki Ketoharju.

Uutisessa jätetään Ketoharjun mukaan täysin huomiotta varsinainen ongelma, eli se, että virolaisille työläisille maksetaan usein Suomen palkkatasoa ja työehtosopimuksia alhaisempaa palkkaa, jolla ei edes tule kunnolla toimeen.

Ketoharju kutsuukin Ajankohtaisen kakkosen toimittajat Samad oigused – Samat oikeudet -kampanjan avaustilaisuuteen ja kansainväliseen seminaariin Helsinkiin Vanhalle Ylioppilastalolle 17. toukokuuta. klo 13.00.

– Seminaari on mainio paikka keskustella virolaisten itsensä kanssa siirtotyöläisyyden ongelmista. Paikalle on tulossa ammattiyhdistysaktiiveja, sekä SKP:n ja Viron yhdistyneen vasemmistopuolueen edustajia.

Työläisten oikeudet etusijalle

SKP ja Viron yhdistynyt vasemmisto vaativat, että virolaisille työntekijöille, jotka ovat Suomessa töissä maksetaan samanlaista palkkaa kuin vastaavissa töissä maksetaan suomalaisille työntekijöille. Samoin on noudatettava kaikkia muita työehtosopimusten ja työlainsäädännön edellyttämiä määräyksiä ja ohjeita.

EU:n työvoiman vapaa liikkuminen on käytännössä muodostunut työn perässä matkustamisen ja liikkumisen pakoksi, jota työnantajat käyttävät hyväkseen palkkojen ja muiden työelämän normistojen polkemiseksi.

Voittojen maksimointi on johtanut myös toimintaan, jonka tarkoituksena on liian pientä palkkaa maksamalla työntää työntekijät toimeentulotulotuen asiakkaiksi ja näin siirtää työnantajan velvoitteet yhteiskunnalle. Epäterve kilpailu on johtanut myös laajaan työvoiman käyttöön liittyvien verojen kiertämiseen. 

Suomessa on jokaiselle työntekijälle maksettava sellaista palkkaa, että se riittää elämiseen ja estettävä veronkierto ja harmaan talouden pyörittäminen. Maahan tuleville työntekijöille on etukäteen annettava riittävät tiedot siitä, mitkä ovat työntekijöiden lainsäädäntöön ja työehtosopimuksiin perustuvat oikeudet ja elämisen kustannukset Suomessa. Etenkin kohtuuhintaisen asumisen järjestämisen vaikeus voi jäädä maahanmuuttajille epäselväksi. 

Tällä hetkellä työnantajat polkevat palkkatasoa epätyypillisten työsuhteiden ja ulkomaalaisen työvoiman avulla. Tästä ei voida syyttää työläisiä, jotka toimeentulonsa turvatakseen tarttuvat tarjottuihin työtilaisuuksin, vaan niitä työnantajatahoja, jotka pyrkivät näin maksimoimaan voittojaan.

SKP ja Viron yhdistynyt vasemmisto nostavat työntekijöiden oikeuksiin ja etuihin liittyvät kysymykset EU:n parlamenttivaalien keskeisiksi asioiksi. Työläisten edut ovat kaikissa maissa yhteneväiset.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (2 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.