Työkalupakki on täytetty

15.06.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 24/2007

Monien SKP:n edustajakokoukseen osallistuneiden mielestä kokous oli paras pitkiin aikoihin. Tätä käsitystä tukee kokouksen leppoisa ja rento tunnelma, kriittinen mutta samalla päättäväisesti eteenpäin suuntautunut keskustelu niin kokoussalissa kuin tauoillakin, nuorten ja uusien jäsenten runsas mukanaolo, innostava solidaarisuuskonsertti, johtoelinten valinnoissa tehty reipas nuorennusleikkaus ja käytännön järjestelyjen kitkaton sujuminen.


Käsitystä tukee kolmeatoista ystäväpuoluetta edustaneiden kansainvälisten vieraiden ja yli kolmenkymmenen kirjallisen tervehdyksensä lähettäneen puolueen joukko. Mikään muu puolue Suomessa ei voi uneksiakaan näin laajoista kansainvälisistä yhteyksistä.


Ja käsitystä tukevat tietenkin ennen kaikkea tehdyt asiapäätökset. Puolue sai ajantasaistetun ohjelman. Sitä täydentää konkreettinen työelämäasiakirja – sekin ainutlaatuista nykysuomalaisessa puoluekentässä.


Keskuskomitean poliittinen selostus on kokonaisvaltainen analyysi maailman ja Suomen tilasta sekä puolueen päälinjasta ja tehtävistä


Kansainvälispoliittisen lausuman keskeisenä näkökulmana on, mitä Suomen ja sen hallituksen tulisi ja ei tulisi tehdä tässä entistä epävarmemmassa ja vaarallisemmassa kehitysvaiheessa.


Päätös valmistautumisesta SKP:n perustamisen 90-vuotisjuhliin ja muihin merkkitapahtumiin yhdistää historiaan ja teoriaan perehtymisen nykyisiin ideologisen taistelun tehtäviin ja poliittisiin kamppailuihin sekä puoluetoiminnan vahvistamiseen.


Aloite yhteistoiminnasta porvarihallitusta vastaan on kommunistien kädenojennus muille vasemmistopuolueille, ammatillisille järjestöille, kansalaisliikkeille, kaikille työtätekeville, vähävaraisille ja muutosta haluaville ihmisille tilanteessa, jolloin koko vasemmisto on kärsinyt vaalitappion, jolloin porvarihallitus on noussut valtaan ja alkanut näyttää oikeaa karvaansa ja jolloin työnantajapiirit käyvät yhä röyhkeämmiksi. On aika nousta yhdessä vastarintaan ja vastahyökkäykseen.


SKP ehdottaa keskusteluja ja yhteistoimintaa seitsemässä kysymyksessä. Mutta SKP on tietenkin avoin myös muille ideoille. Vanhojen kiistojen tai arvovaltasyiden ei pidä antaa olla esteenä voimien kokoamiselle "Emme kuvittele, että nyt kovin eri tavoin suuntautuneet voimat kootaan yhdellä aloitteella. Pikemminkin on kyse monien aloitteiden ympärille koottavista erilaisista yhteistyön verkostoista", totesi puheenjohtaja Yrjö Hakanen.


Tämä aloite on nyt otettava käsittelyyn kaikissa puoluejärjestöissä ja konkretisoitava paikallisesti, eri ammattialoilla ja erilaisissa kysymyksissä. Siitä on tehtävä osa paikallisia kamppailuja, kun kunta- ja palvelurakennemuutosta runnotaan läpi ja ensi vuoden kunnallisvaalit lähestyvät Toiminta aloitteen puolesta on vastalääkettä apatialle ja näköalattomuudelle, ja se on hyvä tapa suuntautua myös puolueen juhlavuoteen. Onhan SKP:llä pitkät perinteet yhteistyön ja liittojen rakentamisessa, työväen yhteisrintamasta ja kansanrintamasta vuoden 1956 yleislakkoa edeltäneeseen Työväki yhteistoimintaan -vetoomukseen saakka ja sen jälkeenkin.



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli