Tuomio Israelin väkivallalle

31.05.2010 - 11:33
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Gazan saartoa vastaan on osoitettu mieltä ympäri maailmaa. Kuva Kandan Ontariosta viime vuodelta. / Toban Black |

Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja Yrjö Hakanen tuomitsee Israelin armeijan öisen hyökkäyksen humanitaarista apua Gazaan kuljettaneelle avustuslaivalle. Hyökkäyksessä on tähänastisten tietojen mukaan tapettu toista kymmentä rauhanaktivistia ja useat ovat loukkaantuneet.

Hakanen vaatii Suomen ulkoministeri Alexander Stubbia tuomitsemaan jyrkästi Israelin barbaarisen väkivallan.

– Suomi ja Euroopan unioni eivät saa tyytyä vaatimaan Israelilta vain selvitystä tapahtuneesta. On irtisanottava Israelin ja EU:n välinen kauppasopimus ja ryhdyttävä pakotteisiin Israelin painostamiseksi lopettamaan väkivalta ja palestiinalaisalueiden laiton miehitys.

– Samalla on vaadittava Israelia luopumaan ydinaseistuksesta ja katkaistava myös Suomen ja Israelin välinen asekauppa, Hakanen vaatii.

Israelin kommunistisen puolueen Mohammed Barakehin mukaan Israelin hallituksen hyökkäys aktivistilaivuetta kohtaan mustaa maan mainetta edelleen ja kertoo, miten Israel asettuu kansainvälisen oikeuden yläpuolelle.

Mielenosoituksia tiedossa

Maanantaina iltapäivällä on tulossa mielenosoituksia Gazan saartoa ja Israelin harjoittamaa väkivaltaa vastaan.

Perjantaina puolestaan on luvassa kaksi mielenosoitusta jaetussa Jerusalemissa. Länsipuolella Naiset mustissa -järjestö (Women in Black) järjestää oman mielenosoituksensa samaan aikaan kun itäpuolella asialla ovat kommunistit ja rauhanaktivistit.

Lauantaiksi on suunnitteilla kommunistien ja kansalaisjärjestöjen mielenosoitus Tel Avivin keskustassa. Tuolloin tulee kuluneeksi jo 43 vuotta siitä, kun Israel aloitti palestiinalaisalueiden miehityksen.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat

Kommentit (5 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.