Tuloerojen kasvu on taitettava

22.01.2016 - 15:00

Kansainvälisen hyväntekeväisyysjärjestö Oxfamin tuoreen raportin mukaan varallisuuserot maailmassa ovat kasvaneet entisestään. Omaisuus keskittyy entistä harvempien käsiin. Maailman 62 rikkainta ihmistä omistaa enemmän kuin 3,5 miljardia eli puolet ihmiskunnasta. Rikkaimman prosentin omaisuus on yhtä suuri kuin koko muun maailman ihmisten yhteenlaskettu omaisuus.
Trendissä ei sinänsä ole mitään uutta, mutta luvut todistavat jälleen kerran oikeaksi sen, ettei etenkin uusliberalistien väittämä vaurauden ”valumisesta” lopulta myös köyhemmille pidä paikkaansa. 


Oxfamin raportissa esitetään myös keinoja tilanteen muuttamiseksi. Ykkösvaatimuksena on veroparatiisien lopettaminen. Listan kärjessä on myös vaatimus palkkojen ja työehtojen parantaminen. 
Suomi on eräs maailman rikkaimmista maista. Vaikka tulo- ja varallisuuserot ovat meillä kansainvälisesti verrattuna pieniä, ovat ne kasvaneet viimeisten vuosikymmenten aikana nopeasti. 
Mikäli hallituksen pakkolait menevät läpi, tuloerot kasvavat entisestään. Leikkaukset ja olematon työllisyyspolitiikka ovat jo ajaneet tuhansia ihmisiä syvemmälle pitkäaikaistyöttömyyteen ja köyhyyteen. 
Palkkojen polkeminen on viimeinen asia, joka heikon taloustilanteen vallitessa pitäisi tehdä. Kotimaista kysyntää ei elvytä se, että ihmisillä on entistä vähemmän käyttörahaa. 


Oikeisto käyttää nyt turvapaikanhakijoita keppihevosena yleiselle palkkojen polkemiselle ja työehtojen heikentämiselle. RKP:n Carl Haglund kertoi asian suoraan: mikäli turvapaikanhakijoita ryhdytään työllistämään alle tes-palkkojen, on sama voitava tehdä kenelle tahansa työttömälle taustasta riippumatta. Haglundin mukaan kyseessä olisi määräaikainen ratkaisu – uskokoon ken näkee. 
Viikolla on myös lämmitelty viime vuonna kariutuneita keskusteluja yhteiskuntasopimuksesta. Elinkeinoelämän keskusliitto teki tiistaina aloitteen, johon SAK:n odotettiin ottavan torstaina kantaa. SAK:n hallituksen kanta ei tähän Tiedonantajaan painoaikatauluista johtuen ennättänyt.


SAK:lainen Ammattiosastojen yhteistyöverkosto laati avoimen kannanoton, jossa se vetoaa keskusliiton hallitukseen. 
Ay-aktiivit muistuttavat, että SAK oli mukana sopimassa lokakuussa 2013 allekirjoitettua työllisyys- ja kasvusopimusta. Sopimuksella pyrittiin parantamaan ostovoimaa ja työllisyyttä, mutta tulokset ovat olleet päinvastaisia. 
Ilmapiiri työmarkkinoilla on kiristynyt uuden hallitusohjelman myötä. Hallitus on aikeissa kiristää työttömien, opiskelijoiden, palkansaajien, sairaiden, lasten ja eläkeläisten asemaa.


Ay-aktiivit katsovat, ettei SAK voi hyväksyä missään tilanteessa nykyisen tilanteen jatkumista, eikä edistää sitä yhteiskuntasopimusneuvotteluissa. Avoimessa kirjeessä vaaditaan, että SAK ajaa työelämän parannuksia ja koko työväenluokan aseman parantamista niin pyrkimyksissään solmia yhteiskuntasopimus kuin muutenkin yhteiskunnallisesta tilanteesta riippumatta. Ammattiliitto ei voi hyväksyä leikkauspolitiikkaa, vaan sen tulee vaatia harmaan talouden kitkemistä, veronkierron estämistä sekä yleisen työajan lyhentämistä ilman palkan pienentämistä. Näillä keinoin yhteiskunnan palveluista ei tarvitse leikata ja työllisyyttä sekä toimeentuloa saataisiin lisättyä.


Ay-aktiivien kirjeeseen on helppo yhtyä. Tuloerojen kasvu on taitettava ja palkkojen suhde voittoihin käännettävä. Palkankorotusten lisäksi eräs keino on työajan lyhentäminen ansiotasoa leikkaamatta, mikä onkin ilahduttavasti noussut keskusteluun muuallakin kuin kommunistien piirissä. (MK)

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Pääkirjoitukset

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.