Tukea sitä aidosti tarvitseville

26.03.2020 - 12:45

Koronaviruksesta johtuvat poikkeusjärjestelyt iskevät monenlaisiin työtä tekeviin maassamme. Alasta riippuen työt ovat joko vähentyneet minimiin tai jopa loppuneet kokonaan. Siitä, millaisen sopimuksen varassa työntekijä on ollut ennen töiden loppumista, riippuu tulevien kuukausien toimeentulo.

Pätkätyöläisille ja itsensätyöllistäjille aloilla, joiden toimintaa on nyt rajoitettu tai se on rajoittunut ihmisten jäädessä kotiin, on tilanne täysin kestämätön. Rahaa elämiseen ei useimmilla ole säästössä, ainakaan useiden kuukausien ajaksi. Tässä tilanteessa myös karenssit tuntuvat normaalia enemmän kyykyttämiseltä. Vakituisessa työssä oleville on monilla aloilla edessä lomautuksia, jotka osaltaan ruokkivat muiden alojen ahdinkoa.

Työelämän ulkopuolelle ajetut ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmiset ovat vielä oma lukunsa. Kodittomien selviytymistä hankaloittaa monien julkisten laitosten sulkeutuminen, joista on saatu palvelua jokapäiväiseen elämiseen. Kodittomia auttavat yhdistykset ovat hekin joutuneet karsimaan toiminnastaan ja lisäksi leipäjonoja on lakkautettu.

Kouluruokailu on monen lapsen ainut lämmin ateria päivässä, joka on hyvin tärkeä pienituloisten perheissä. Myös koteihin eristäytymisestä voi tulla monenlaisia ongelmia perheissä, kuten nähdään pitkien pyhäviikonloppujen turvakoteihin hakeutumisten määrästä.

 

Kapitalistit maksajiksi

Lähihistoriasta on vaikea löytää vertauskuvaa nyt käynnissä olevalle tilanteelle. Selvää on kuitenkin se, että kriisin maksajiksi uhkaavat jälleen joutua työväenluokka ja julkinen sektori. Talouden tukipaketteja ovat huutaneet itselleen suurimpaan ääneen isot yritykset, jotka nauttivat jo valmiiksi verohelpotuksista ja tukiaisista.

Tukea ja elvytystä on suuryritysten sijaan suunnattava nyt sinne, missä sitä aidosti tarvitaan. Julkiselle sektorille, työnsä tai toimeentulonsa menettäneille sekä heikoimassa asemassa jo ennen pandemiaa olleille, tukien varassa eläville.

Maassamme on siihen kyllä varaa, kun jätetään lakki kourassa olevat, jo valmiiksi rikkaat vaille huomiota.

Suomessa on varaa elvyttää enemmän, kuin mitä Sanna Marinin hallitus on tähän asti linjannut. Esimerkiksi HX-hävittäjähanke voidaan perua kokonaisuudessaan, jolloin säästyy kymmeniä miljardeja tärkeämpiin kohteisiin, kuten työpaikkojen luomiseen julkiselle sektorille. Eikä hävittäjähanke ole suinkaan ainut rahareikä maassamme. Pääomia verotetaan edelleen vähemmän, kuin EU:ssa keskimäärin ja  verorahoja päästetaan valumaan maamme ulkopuolelle sallimalla esimerkiksi ulkomaisten yritysten terveysbisnes.

Suomessa on varauduttu poikkeuksellisen hyvin pandemioihin. Hoitotarvikkeiden osalta on varmuusvarastointi ja lääkkeiden osalta varmuusvarastointivelvoitteet. Tällainen varmuus voidaan kuitenkin saavuttaa vain pitämällä terveydenhuolto julkisena ja kaikille saavutettavana henkilön varallisuudesta riippumatta.

Vastaus meneillä olevaan kriisiin ei voi olla kapitalistisen tuotantorakenteen tukeminen, joka lopulta johtaa yhä syvenevään leikkauspolitiikkaan. Sen sijaan nyt on hyvät mahdollisuudet kääntää politiikan suuntaa kohti parempaa perusturvaa ja työehtoja, omavaraisuutta ja kollektiivista toimintaa. Maassamme on siihen kyllä varaa, kun jätetään lakki kourassa olevat, jo valmiiksi rikkaat vaille huomiota.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Pääkirjoitukset