TTT:n juhlavuosi kotimaisen voimin

29.01.2011 - 10:02
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Varovaiset flamencon ensiaskeleet, jotka vievät Suomen kylmyydestä Espanjan aurinkoon. Eeva-Liisa Manner (Marja Skaffari) vas. ja Anna-Liisa Mäenpää (Annina Ärölä) kurkistavat toistensa kautta omiin sieluihinsa. / TTT/Petri Kovalainen |

Tampereen Työväen Teatteri täyttää tänä vuonna 110 vuotta, jota juhlitaan kotimaisen teatterin merkeissä. Kaikki kolme vuoden avausnäytelmää ovat kotimaisia ensi-iltoja ja kantaesityksiä.

Seija Holman Manner ja Mika Myllyahon Kaaos ovat saaneet jo ensi-iltansa, Sirkku Peltolan Lämminveriset on vuorossa 3.helmikuuta. Lämminveriset on jatkoa aiemmin esitetyille Peltolan näytelmille Suomen hevonen ja Yksiöön en Äitee ota, vaikka tekijä itse ei puhukaan trilogiasta. Tuttu Kotalan ydinperhe laajenee irakilaissyntyisellä Hamedilla ja päätyy avaramman talvisen taivaan alle.

Kevään ohjelmistossa ovat lisäksi Juoppohullun päiväkirja, Oodi rakkaudelle, Vincent River, Tervessi peippometäst, Vuorenlouhijan tyttäriä sekä Antigone. Viime mainittu on Sofokleen yli 2000 vuotta sitten kirjoittama näytelmä elämästä sodan runtelemassa maailmassa.

Juhlavuoteen kuuluu neljä työttömien ilmaisesitystä yhteistyössä Tampereen työvoimatoimisto kanssa, ensimmäinen näistä on Manner 7. helmikuuta. Liput tähän esitykseen ovat noudettavissa Tampereen työvoimatoimiston Hämeenkadun toimipisteestä. Juhlavuoden syksyyn kuuluu seminaari, muisteloiltoja ja keskustelutilaisuuksia.

Havisevan herkkyyttä, Espanjan angstia

Seija Holman käsikirjoittama ja Auvo Vihron ohjaama Manner perustuu Tuula Hökän teokseen Kirjoittamisen aika, Eeva-Liisa Mannerin kirjeitä 1963–69. Aineistona on käytetty myös Mannerin muuta tuotantoa sekä kirjailijan mielikuvitusta.

Kirjeenvaihdon toinen osapuoli on tamperelainen äidinkielen opettaja Anna-Liisa Mäenpää, joka osti Mannerilta kesämökin Kangasalan Havisevasta vuonna 1964. Lahjakkaat mutta arat yksinäiset naiset lähestyvät toisiaan kuin varpaillaan, mutta täynnä uteliasta elämännälkää.

TTT:n pitkäaikainen dramaturgi Seija Holma on ilmeisen loistavasti oivaltanut Mannerin ja Mäenpään kirjeenvaihdon sisällön, lopputulos on nautittavaa dialogia, jota täydentää tapahtumia kommentoiva Herra K. Holma ei ole sortunut turhaan kaunosieluisuuteen, vaan sisäänrakennettu huumori ja itseironia tekevät tekstin sopivan rosoiseksi.

Onnistumisen kuulee yleisön naurussa, joka on hillityn spontaania sydämestä tulevaa naurua, sielun aplodeja.


Tampereen Työväen Teatteri

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kulttuuri

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.